Huijataanpa kaupungilta tontti!

Ensin etsitään sopiva osoite. Kyseessä pitää olla alue, jonne kukaan ei kuuna päivänä ole kuvitellut mitään rakennettavan. Tarkoitukseen sopivat esimerkiksi avoimet rantabulevardit tai Töölönlahtea ympäröivät puistot, joille ei ole kaavoitettu rakennusoikeutta. Toisin sanoen maalla ei ole siellä kohtaa markkina-arvoa yksinkertaisesti, koska se ei ole myytävänä.

Seuraavaksi kehitetään kaksiosainen konsepti: tarvitaan hellyttävä pikku syötti, jonka taakse voidaan piilottaa se varsinainen projekti. Olemattoman suunnitelman visualisoimiseen palkataan taitava kuvankäsittelijä, joka saa syötin näyttämään suurelta ja kauniilta mutta ison projektin vaatimattomalta taustaelementiltä. Mainosmiehet kehittävät hankkeelle tunteisiin vetoavan markkinointinimen, jolla ei ole pääprojektin kanssa mitään tekemistä. Garden Helsinki. Kansalaistori. Helsingin uusi symboli.

Sitten pitääkin järjestää lehdistötilaisuus, koska tässä vaiheessa tarvitaan suurilevikkisten tiedotusvälineiden apua. Hankkeen veturit tietävät, ettei heillä olisi menestymisen mahdollisuuksia, jos he toimisivat kuten rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaiset eli kulkisivat virallisia reittejä.  Uutisköyhän päivän pelastukseksi media julkistaa näyttävästi hankkeen, jonka otsikoidaan olevan rohkea ja ainutkertainen. Kuvitukselle annetaan runsaasti tilaa.

Tulevien päivien lehdissä ja paikallisradiossa haastatellaan kaupunginvaltuuston napamiehiä ja kysellään heidän suhtautumistaan. Vastaukset ovat kohteliaan ilahtuneita aloitteellisuudesta. Eihän kukaan halua leimautua kaiken kivan vastustajaksi saati todeta, ettei ilmiselvällä puhallusyrityksellä ole mitään läpimenon mahdollisuuksia. Luvataan tutkia asiaa.

Jonkin ajan kuluttua ideanikkarit tulevat uudestaan julkisuuteen ja antavat lausuntoja, joissa todetaan hankkeen etenevän myönteisessä hengessä. Jos toimittajat keksivät kysellä mahdollisista rahoittajista, veijarit vetoavat liikesalaisuuteen, mutta vakuuttavat, että neuvotteluja käydään kaiken aikaa. Poliitikot ovat jo ehtineet miettiä, miten heidän kannattajansa suhtautuvat syötteihin ja ottavat uudestaan kantaa. Ideanikkareita kiitellään luovuudesta. Hankkeen faktoja tivaaville epäilijöille huomautetaan, ettei kyseessä ole puisto vaan parkkipaikka tai pusikko ja että helppohan se on aina vastustaa.

Ideanikkareiden projekteille on luonteenomaista, että esiin ei koskaan nosteta niiden varsinaista liikeideaa – useimmiten massiivista kiinteistökehityshanketta eli gryndausta tai muuta ansaintalogiikkaa – vaan niitä markkinoidaan yleishyvällä, jota kenenkään ei pitäisi voida vastustaa. Sellaiseksi käyvät mainiosti esimerkiksi suositut urheilulajit, puhdas luonto tai työllisyys.

Voi vain hämmästellä, miten helppoa kauniilla piirroksilla on huijata ihmisiä. Siellä, missä todellisuudessa on tehorakentamista, kuva näyttää leppeässä tuulessa huojuvaa rantakaislikkoa. Huijaukset paljastuvat vasta, kun kovia talousnumeroita aletaan kaivaa esiin eikä niitä löydy.  

(Julkaistu Töölöläinen-lehdessä elokuussa 2016)