Tuesday, August 17, 2010

KOTI PUTKOSELLE JA MUITA POLITIIKAN ROOLIHAHMOJA

YLE Radio 1, ykkösaamun kolumni | 17.8.2010

On se herttaista, kun joku löytää kodin. Näin kävi ydinvoimalobbari Putkoselle, joka vihdoin löysi poliittisen kotinsa ja ryhtyi eläkepäivillään ydinvoimaa vastaan äänestäneiden perussuomalaisten rautanyrkiksi. Helsingin Sanomissa (15.8.2010) Marko Junkkari otsikoi kolumninsa ”Loikka symboloi Sdp:n kriisiä”. Oma arvioni on, että paremmin demareille ei olisi voinut käydä. He eivät taatusti halua profiloitua testosteronia hikoilevilla entisillä ay-jyrillä, joiden maailmankuvaan mahtuu vain viime vuosisadan savupiipputeollisuutta. On tietysti eri juttu, että äänestäjissä saattaa edelleen olla koko joukko samassa oluttynnyrissä kasvanutta sakkia.

YDINVOIMAA VAI UUTTA KASVUA?

Putkosen mielestä Sdp on liian vihreä eikä välitä teollisista työpaikoista. Minun mielestäni on vastuutonta väittää, että ydinvoiman lisärakentaminen auttaisi säilyttämään Suomessa yhtään työpaikkaa, saati luomaan uusia. Ydinvoimasta hyötyvät vain ydinsähköä myyvät energiafirmat, kansainvälinen ydinvoimateollisuus ja sen rakennustyömailla ahkeroivat vierastyöläiset. Paperikoneiden tilalle tulevat energiauunit ja osa vanhasta tuotannosta jatkuu aikansa ennen kuin siirtyy lopullisesti kehitysmaihin. – Tällainen puhe on näitten putkosten korvissa akkain viherhumppaa.

Mahtaisiko Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja, kepulainen Jorma Ollila olla putkosille riittävän uskottava mies sanomaan saman? 60-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan (HS 15.8.2010) Ollila nimittäin sanoi olevansa ”huolissaan teollisen rakenteen jämähtämisestä”. Hän totesi, että ”täkäläisessä keskustelussa korostuu ilo metsäteollisuuden kunnon uudesta kohenemisesta, mutta silloin puhutaan vanhasta. Kasvun täytyy löytyä aivan uudenlaisilta aloilta.” Tämä mies paukuttaa nuijaa firmoissa, jotka ovat maailman suurinten yritysten listalla sijoilla 2. ja 120.

ROOLIHAHMOT

Mutta päivänpoliittisessa teatterissa ei olekaan kyse siitä, kuka on oikeassa tai kenellä on syvällisin näkemys tulevaisuudesta. Näytelmään tarvitaan ihmisiä esittämään erilaisia roolihahmoja. Tarvitaan sankari ja roisto, kaunotar ja noita-akka, vanha irstailija ja kohtalokas viettelijätär, uskollinen palvelija ja totuuden torvi tai koko näyttämön haltuun ottava klovni. Hahmot löytyvät lähes joka puolueesta ja sama ihminen saattaa esiintyä eri rooleissa. Sankareista tulee hetkessä roistoja tosielämässäkin.

Putkoset on helppo nähdä kansannäytelmien rehvakkaina isäntinä tai rämäpäisinä renkeinä, joille käy lopussa tavalla tai toisella hullusti. Jutut on kovat. Aikansa niitä kuunnellaan, mutta jossakin vaiheessa vouhotus riittää.

Poliittisista broilereista puhutaan usein. Itse asiassa on kyse kunnianhimoisista nuorista, jotka ottavat uskollisen kamaripalvelijan osan. He aloittavat vaalityöntekijöinä, kansanedustajien avustajina ja työryhmien uutterina sihteereinä. Yhdelle riittää taustavaikuttajan rooli, mutta toinen tähtää vaikkapa valtiosihteeriksi ja siitä sitten joko hyviin asemiin tai itse eduskuntaan. Tehokkaimmille juoksupojille löytyy vaalien lähestyessä yleensä joku turvallinen välilaskupaikka ennen kuin uusi hallitus kootaan ja paikat taas jaetaan.

Rooligalleriaan kuuluu myös vanhempi valtiomies. Joku on saattanut aloittaa uransa broilerina, on noussut sankariksi, paljastunut jossakin vaiheessa roistoksi mutta muuttuu väärinymmärretyksi neroksi, joka pyrkii politiikan yläpuolelle. Yllättävää kyllä, vanhojen kannattajien silmissä pahimmatkin roistot saattavat silti yhä näyttää sankareilta.

Naiset ovat myös politiikassa joko kauniita, kunnes heistä tulee petollisia viettelijättäriä, tai fiksuja, kunnes heistä tulee ilkeitä akkoja. Jos nainen sanoo painavan sanan, se on unelmahöttöä, kun taas samat sanat miehen suusta ovat puhdasta järkiasiaa. Näin on.

Analyyttiset pohdiskelijat ja asiantuntevat työmyyrät pysyvät yleensä taustalla. Heidän äänensä kuuluu vain, jos malttaa kuunnella tarkkaan. He karttavat iltapäivälehtien lööppejä ja television viihdeohjelmia. Heidän vaatekaapeistaan tai perhesuhteistaan ei tehdä syvähaastatteluja. Onneksi suomalaisessakin politiikassa on koko joukko näitä idealisteja, joilla työn tavoite pysyy kirkkaana mielessä. He eivät liioin häpeä ideologisia perusteluita kannanotoilleen. Politiikka ei voi kadota politiikasta, sillä päätösten perustelut ovat aina ideologisia, vaikka ne millä sokerilla kuorruttaisi.

POLITIIKKA ON SILTI VÄLTTÄMÄTÖNTÄ

Eduskuntavaalit pidetään ensi huhtikuussa ja siihen saakka kaikki poliittinen keskustelu on vaalikeskustelua. Siihen kuuluu sekin, että keskustelua pyritään ohjaamaan sivupoluille tai joitakin lähtöoletuksia hoetaan absoluuttisina totuuksina. Politiikka on välttämätöntä. Sen tehtävä vain tahtoo kadota pintavaahdon alle.

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Siksi myös yksittäisten eturyhmien puolustaminen yritetään aina pukea yhteisen hyvän jaloon kaapuun. Siksi puolueet keräävät vaalilistoilleen eri roolihahmoja vakuuttamaan, että ajavat juuri sinun asiaasi. Politiikassa on ratkaistava mutkikkaita yhtälöitä. Päivänpolitiikan markkinoilla todellisuuden mutkia kuitenkin oiotaan, koska halutaan helppoja vastauksia. Kyllä vai ei? Mustaa vai valkoista? – Ei, vaan putkosiin palatakseni, sekä punaista että vihreää!

ÄRSYTTÄVIÄ PÄÄHINEITÄ - HATUT, MYSSYT JA BURKHAT

YLE Radio 1, ykkösaamun kolumni | 20.7.2010

Erääseen YK-istuntoon osallistuu joka vuosi kaveri, jolla on aina päässään lerppareunainen kalastajanlakki. Se on aina ärsyttänyt minua. Lakki tuntuu provokaatiolta ja ylimieliseltä itsensä korostamiselta. Asiasta ei tietenkään ole koskaan puhuttu. Yksi poikien muoti, jota en liioin ole koskaan ymmärtänyt, on myssyn pitäminen päässä niin sisällä kuin ulkona. Voi kuvitella, että siitäkin on aivan turha keskustella. - Mutta naisten huiveista puhutaan nyt kaikkialla Euroopassa, niin kaduilla kuin parlamenteissa.

BURKHA JA MUUT TAVAT PEITTÄÄ

Ranskan kansalliskokous päätti viikko sitten (13.7.2010) kieltää kasvot peittävien huntujen käytön julkisessa tilassa. Kielto koskee niqabia ja burkaa. Niqabissa on aukko, josta näkyvät vain silmät, burkassa huiviin on kasvojen kohdalle ommeltu pitsiverkko. Presidentti Sarkozyn perusteluna on, että huivit loukkaavat naisten arvoa eivätkä sovi ranskalaiseen yhteiskuntaan.

Arabimaailmassa näkee kaikkia huntujen ja huivien versioita. Hijab on meikäläisessäkin katukuvassa yleistynyt tiukkaan sidottu päähuivi, joka on jo kielletty mm. kouluissa Ranskassa ja Turkissa. Chador voi olla löysästi kietaistu huivi, jota esimerkiksi Pakistanin entinen pääministeri Benazir Bhutto käytti.
Vielä pari vuosikymmentä sitten meilläkin oli tavallista, että lähiomaisensa menettänyt nainen käytti suruhuntua. Morsiushuntu on jäljellä, mutta se ei ole enää symboli vaan somiste. 50 vuotta sitten diakonissojen asuun kuului päähine. Herännäisliikkeen naiset käyttivät sinimustaa körttihuivia. Nunnien vaatetus peittää yhä niin vartalon kuin hiukset.

NAINEN JA MIES

Kapusiinimunkit pukeutuvat hupulliseen kaapuun. Mutta miehet eivät peitä kasvojaan, vaikka jotkut peittävät päänsä - tai kaljunsa. Länsimaissa matkustaessaan arabimiehet käyttävät länsimaisia pukuja, mutta kotimaassa virka- tai liikemiehen asu on hohtavan valkoinen, moitteettomasti tärkätty nilkkoihin ulottuva paita ja otsanauhalla sidottu päähine.

Kipa tai jarmulka on juutalaismiesten käyttämä pieni kalotti. Alun perin tarkoitus oli pään peittäminen rukoillessa, mutta kipasta on tullut tapa ilmaista uskontonsa julkisesti. Ortodoksijuutalaisen miehen tunnistaa leveälierisestä mustasta hatusta, kun taas naiset korvaavat hiukset peittävän huivin joskus paksulla peruukilla.
Huivikeskustelun argumentiksi nostetaan yleensä miehen ja naisen tasa-arvo. Oletataan, että pakottaessaan vaimonsa ja tyttärensä pitämään huntua mies käsittelee naisia kuin omaisuuttaan, jota muut eivät saa nähdä. Yksi länsimaisen kulutuskulttuurin ääri-ilmiöistä on kukoistava plastiikkakirurgiabusiness. Sen liikeideana on muokata naisista miehilleen edustavampia näyttelyesineitä. "Katsokaa, minun naisellani ei ole selluliittia!" Onko exhibitionistinen naiseuden esitteleminen moraalisesti jotenkin ylevämpää?

En tiedä. Jäin miettimään hullua, täysin teoreettista kysymystä, haluaisinko, että rakastamani mies peittäisi kasvonsa ja vartalonsa. Voimaannuttaisiko se minua, pitäisikö hänet lähempänä? Ei tietenkään, eihän kaapu kätkisi hänen silmiään, hänen ääntään eikä hänen tapaansa liikkua, ajatella ja toimia! Toista ei voi omistaa. - Tosin tämä idealismi ei taida päteä siellä, missä avioliitot järjestetään ja vaimot ostetaan.

MISTÄ ON KYSE?

Mistä lopulta on kyse: vieraan kulttuurin pelosta, naisten eriarvoisuudesta vai ihmisoikeuksista, siis uskonnonvapaudesta ja vapaudesta ilmaista itseään myös pukeutumalla tai piiloutumalla? Viihdemaailman tähdillä on Greta Garbon ajoista alkaen ollut tapana kätkeytyä suurten tummien silmälasien taakse. Transsukupuolisuus on meillä suosittu lehtijuttujen aihe, naiset pukeutuvat miehiksi ja miehet naisiksi. Tuskin kenellekään tulisi mieleen tehdä lakiesitystä, joka kieltäisi miehiä kävelemästä kadulla naisten vaatteissa ja asusteissa. Mutta aivan vakavissaan määrätään, että nainen ei voi julkisesti käyttää juuri tietyn tyyppistä huntua.
Muistan hyvin ensimmäisen näkemäni niqabin ja sen aiheuttaman hämmennyksen. Kun katsoin tarkemmin tajusin, että täysin peittävän asun alla oli itsenäinen ihminen. Hunnun aukosta näkyvät silmät oli meikattu huolellisesti. Ylväs tapa liikkua paljasti, että kyseessä oli yläluokkainen nainen, joka oli hyvin tietoinen asemastaan. Hänen rinnallaan minä olin kömpelö tyttö maalta.

Pelkään, ettei tasa-arvo huntukiellosta edisty. Miljoonat naiset elävät vailla koulutusta ja ihmisoikeuksia. Mutta se ei johdu vain hunnuista ja uskonnoista vaan valtapolitiikasta ja korruptiosta, joka pitää köyhät köyhinä. Naiset maksavat köyhyydestä kovimman hinnan.

Eurooppa pelkää eurooppalaisuuden olevan hajoamassa. Se unohtaa kolonialistisen historiansa. Ranskakaan ei ole aivan syytön siihen, että maassa on nyt viitisen miljoonaa arabia. Eurooppa unohtaa, että arabien, juutalaisten ja kristittyjen kulttuurit ovat kohdanneet täällä jo vuosisatojen ajan. - Eurooppa hajoaa sisältäpäin, jos se kuvittelee voivansa rakentaa muurin suojaamaan keinotekoista mielikuvaa puhtaasta eurooppalaisuudesta.