Kaupunki poliittisena tekstinä

Kaupunkiympäristö ei ole vain suunnittelijoiden ja rakentajien luomus vaan poliittisen päätöksentekoprosessin päätepiste.

Kuvitelkaa, että seisotte valtaväylää ylittävällä jalankulkusillalla. Ajokaistojen välissä on bussipysäkit molempiin suuntiin. Päästäkseen pysäkille jalankulkijan on kiivettävä parin kerroksen verran ylös jyrkkiä portaita ja vielä saman verran alas kapeille laitureille.

Lähistöllä on rykelmä toimistotorneja, joista ihmiset kulkevat kymmenien kilometrien päässä oleville asuinalueille tai pysäköintikenttien ympäröimiin ostoskeskuksiin.

Kenenkään ei tarvitse teille selittää, millainen yhteiskunnallinen näkemys päätöksentekoa on ohjannut. Mistä hyvänsä ylevistä periaatteista onkin puhuttu, todelliset lähtökohdat ovat katsojan silmien edessä.

Onko ajateltu jalankulkijaa ja joukkoliikenteen käyttäjää vai omakotitalossa asuvaa autoilijaa ja kiinteistösijoittajia? Erilaiset etunäkökohdat ovat olleet keskenään ristiriidassa ja vahvin on voittanut.

Jos moottoritiet halkovat kaupunkia, jos asemakaavoista saa poikkeuksia hatarin perustein, jos rakennussuunnitelmia ilmestyy rantapromenadeille tai suojelutaloja puretaan, joku poliittinen enemmistö on käyttänyt valtaansa ja toiset ovat jääneet vähemmistöön.

Siksi kaupunkia voi lukea myös poliittisena tekstinä. Se on asfalttiin ja betoniin valettu, puuhun veistetty ja kiveen hakattu muistio päätöksistä, joita kaupungin muutos on edellyttänyt. Ennen muuta se paljastaa, mistä periaatteista on ”joustavuuden” nimissä poikettu.

Prosessin alkupäässä on näkymättömiin jääneitä päätöksiä esimerkiksi organisaatiomuutoksista, henkilövalinnoista, suunnitteluohjeista, hankintapolitiikasta, kiinteistöpolitiikasta, tonttipolitiikasta, asuntopolitiikasta ja liikennejärjestelmästä. Sitten ovat tulleet kaavoitus, yksittäiset talohankkeet ja katusuunnitelmat.

Vaalien jälkeen on kartoitettu, mitkä puolueet ovat eri kaupunginosien valtapuolueita. Nämä kartat kuvaavat poliittisen prosessin alkupistettä. Kenen edut tulevat olemaan etusijalla? Suunnitellaanko kaupunkiympäristöä autoilijoille vai joukkoliikenteen käyttäjille? Rakennetaanko asuntoja sijoittajille vai kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarvitsijoille?

Monikanavaisessa informaatiotulvassa kykymme lukea rakennetun ympäristön tarinaa on kadonnut. Oppisimmeko taas lukemaan?

FAKTALAATIKKO

Kuntavaalien tulos heijastaa pääkaupunkiseudun kaupunkien erilaisia poliittisia profiileja ja toisistaan poikkeavaa kaupunkirakennetta. Se ei lupaa nykyistä parempaa pks-yhteistyötä.

Espoo: kokoomusvaltainen hajautunut autokaupunki.

Vantaa: kylien ja radanvarren lähiöiden demarikaupunki.

Helsinki: sinivihreä kauniiden ja rohkeiden korttelikaupunki.

Kaksi viidestä ei äänestänyt. Mikä on heidän kaupunkinsa?

(Julkaistu kolumnina Helsingin Uutisissa huhtikuussa 2017)