Poliitikot ne vaan puhuu.

Politiikka on jatkuvaa kuuntelemista, puhumista ja kirjoittamista. Ideat heräävät keskusteluissa ja niiden syntyä innoittavat edelläkävijöiden tekstit ja palopuheet. Ajatukset kypsyvät julistuksiksi ja Forssan ohjelmiksi, yhteiskunnan pelisäännöt tiivistetään lain kirjaimiksi. 

Valistuneen demokratian merkkinä on, että päätökset muotoutuvat vuoropuhelussa ja paras argumentti voittaa. Silloin valta on sillä, joka perustelee näkökantansa uskottavimmin ja nojautuu luotettavimpaan käytettävissä olevaan tietoon. Suosittu vaihtoehto on populismi, kuulijakunnan tarkoitushakuinen mielistely ja tosiasioiden unohtaminen.

Sananvapaus on demokratian koetinkivi. Jokaisella on oltava yhtäläinen oikeus esittää näkemyksensä ja perustelunsa ja ilmaista ne turuilla ja toreilla. Vaihtoehto on diktatuuri, jossa kaduille kokoontuneet mielenosoittajat hiljennetään pampuin ja telaketjuin.  

Julkisen tilan avoimuus on sananvapauden edellytys. Sananvapaus tukahtuu muurien takana.  Sananvapaus ei ole vain oikeus sanoa, vaan myös oikeus saada viestinsä esille ja tulla kuulluksi. Vaihtoehto on korruptoitunut julkisuus, jossa näkyvyys ja vaikutusvalta ostetaan lobbareilta eivätkä lounaat ole ilmaisia.

Kaupallinen media on pitänyt kovaa ääntä Yleisradion julkisesta rahoituksesta. Mainostuloilla rahoitetuilla tiedotusvälineillä on kova halu rajata, mitä YLE saisi tehdä, mitä ei. Mutta YLEn tehtävä on nimenomaan varmistaa demokratian ja sananvapauden edellyttämä julkinen tila, jossa ei toimita minkään yksittäisen eturyhmän ehdoilla.

Vaihtoehtoisia malleja on maailmalla yllin kyllin: kaupallinen uutisvälitys valitsee omat suosikkinsa eivätkä muut äänet pääse kuuluviin. Keskusteluohjelmissa on vieraina pelkästään filmejään, levyjään tai muuten vain itseään markkinoivia julkkiksia. Tosi-tv -seikkailut täyttävät parhaat katseluajat ja globaaleilta kriiseiltä suljetaan silmät. Eipä silti, kyllä poliittistakin lehdistöä uhkaa putkinäön riski, omia saavutuksia ylistetään ja muita vähätellään sumeilematta.

”Poliitikot, ne vaan puhuu ja puhuu, ei ne tee mitään.” Miksi poliittista keskustelua pidetään tyhjän puhumisena? Miksei puhe herätä luottamusta? Voisiko olla, että puheesta puuttuu sisältö? Ellei puhuja tunne asiaansa, sanat ovat papukaijan toistoa, pelkkiä kuplia, jotka hajoavat ilmaan. Hiljaisuus kuuluu täyttää poliittisesti korrektilla höpötyksellä, johon kukin aikakausi tuo pakolliset muoti-ilmauksensa, ymmärsi puhuja niiden merkitystä tai ei.

Hyvinvointiyhteiskuntaa tukevat puheissaan kaikki. Sanoihin ladataan kerroksittain piilomerkityksiä. Kaikki tietävät, että valinnanvapaus tarkoittaa jotakin aivan muuta kuin valinnan vapautta. Myös kestävä kehitys on joidenkin puhujien suussa muuttunut tyhjäksi kuoreksi, jolla ei ole sisältöä, mutta joka tunnollisesti lisätään poliittiseen uskontunnustukseen.

Vaalikeskusteluissa on annettu ymmärtää, että poliitikko, joka lupaa leikata eniten miljardeja julkisesta taloudesta, on paras poliitikko. Meihin on pesiytynyt usko, että vain ne, jotka saarnaavat taloudellista ahdinkoa, pelastavat meidät siltä.

Rauhaa halutaan rakentaa aseilla ja turvallisuutta luoda varustelulla. Pysyvät aselevot syntyvät kuitenkin vain kärsivällisten neuvotteluiden tuloksena, diplomatialla, puhumisen taiteella.

Sanankäyttö on vallankäyttöä, joka on taitolaji. Sanan miekkaa on käsiteltävä varoen, sanoja käytettävä säästellen. Puhe on poliittinen teko.

(Teksti on julkaistu kolumnina Demokraatissa 10.4. 2015)

DEMOKRATIA JA ”UUSI DEMOKRATIA”

Mistä tuulee, kun EVA ja Sitra kiinnostuvat demokratiasta? Demokraatin pääkirjoitus ”Demokratiaa varottava vesittämästä” (20.3.) puuttuu ajankohtaiseen aiheeseen.

Pääministeri David Cameron toi 2010 vaalikampanjassaan brittikeskusteluun käsitteen ’Big Society’, josta EVA käyttää suoraa käännöstä ’suuri yhteiskunta’. Voi kuvitella, että samat tekstinikkarit, jotka keksivät ’työväen presidentin’, yrittävät keksiä sanaparille vielä myyvempää suomennosta.

”Yhteiskuntaa ei ole olemassa, on vain yksittäisiä miehiä, naisia ja perheitä,” oli Margaret Thatcherin motto. Big Society oli Cameronin irtiotto Thatcherin perinnöstä sen jälkeen kun ’kolmas tie’ valtion ja markkinoiden välissä oli joutunut umpikujaan. Yhteisöllisyys ja kolmas sektori nostettiin esiin. Thatcherin politiikkana oli ajaa julkinen sektori minimiin ja antaa sen tehtävät yksityiselle sektorille. Onko Cameronin tavoitteena jättää kansalaisten vastuulle se, mitä vielä on jäljellä? Big Societia markkinoidaan laajempana demokratiana ja vallan jakamisena kansalaisille, joita kutsutaan kehittämään ja toteuttamaan julkisia palveluita.

Analyysissään Valta yhteisöille! - mitä opittavaa Suomella on Ison-Britannian Big Societysta? (2011) EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto esittää, että perinteinen tapa ajatella hyvinvointivaltiota on tullut tiensä päähän. Hänen mukaansa Big Society tarjoaa kiinnostavan mallin julkisten palveluiden uudistukselle, koska siinä hyvinvointiyhteiskunnan peruskivi ei ole sen julkinen sektori, vaan yhteisöllisyys. ”Hanke uudistaa julkisia palveluita siirtämällä voimakkaasti päätösvaltaa ja resursseja keskushallinnolta paikallishallin¬nolle, yhteisöille, yrityksille, julkisen sektorin työntekijöille sekä kansalaisille, eli julkisten palveluiden käyttäjille ja tuottajille.” EVAlle Big Society tarkoittaa esimerkiksi palvelusetelin laajempaa käyttöönottoa.
Big Society –käsitettä on tulkittu myös toisin: Valtion kovien budjettileikkausten jälkeen vapaaehtoisille halutaan sälyttää velvollisuuksia, joiden kantamiseen niillä ei ole edellytyksiä. Julkisia palveluita sanotaan ostettavan pieniltäkin kansalaisjärjestöiltä, mutta hintakilpailutuksessa pärjäävät vain suuret organisaatiot, joiden toiminta ei poikkea yritysmaailmasta.
Suomessakin puhutaan ylevään äänensävyyn yksilön vastuusta, asiakkaiden voimaannuttamisesta, yhteistuotannosta ja kolmannen sektorin roolista. Marja-Liisa Niinikoski ja Liisa Välikangas kirjoittivat (HS 24.2.), että ”tekojen demokratiassa palvelujen tuottamisesta tehdään kansalaisoikeus”. Heidän artikkelissaan niin arabikevät ja Occupy Wall Street kuin ekologisen ruuan viljely ja vanhusten unelmalähiö Arizonassa edustivat uutta yhteisöllisyyttä, joka muuttaa demokratiaa.

Voi toki ajatella, että 'uusi' demokratia täydentää 'vanhaa', edustuksellista ja puolueiden kautta tapahtuvaa demokratiaa. Mutta mitä tekemistä yhteisöllisyydellä on demokratian kanssa?

Demokratian kriisi tulee näkyväksi syrjäytymisenä, eriarvoistumisena ja ulkopuolisuuden kokemuksena. Mutta pystyäkseen toimimaan demokratiassa, ihmisen on tultava tietoiseksi itsestään täysivaltaisena kansalaisena. Peruskysymys kuuluukin: miten kasvetaan syrjäytymisestä ja apatiasta osallisuuteen ja kansalaisuuteen?

Tämä kasvu voi tapahtua erilaisten yhteisöjen kautta. Täysiverinen demokratia rakentuu sisältäpäin, ihmisten halusta päättää yhteisistä asioista. Siksi yhteisöjä täytyy rakentaa paikan päällä, siellä missä ulkopuolisuus on vienyt vallan, ei vain siellä, missä käsi on jo piparipurkissa.

Kansalaisyhteiskunta rakentuu yhteisöistä, joiden kautta ihmisten ääni alkaa kuulua voimakkaammin. ’Uudessa demokratiassa’ yhteisöjen kirjo on entistä laajempi. Kansalaisyhteiskunnan jäseniksi ovat nyt pyrkimässä myös ’kolmas sektori’ ja ’sosiaaliset yritykset’, jotka ovat julkisen ja yksityisen sektorin välissä.

Miksi juuri nyt olisi uuden yhteisöllisyyden aika? Yhtäällä ovat politiikanteon paineet: puolueita vieroksutaan, poliittiselle asialistalle tulee jatkuvasti uusia asioita ja politiikkaa tehdään projekti kerrallaan. Toisaalta tulevat paineet ajaa julkista sektoria alas. Ulkoistamisten ja yksityistämisten jälkeen kolmas sektori näyttää siivolta palvelijalta tuottamaan palveluja ja korvaamaan purettavan hyvinvointivaltion rakenteita.

Suomessakin on välttämätöntä avata päätöksentekoprosesseja ja laajentaa demokratian muotoja. Mutta sen varjolla ei saa sysätä ihmisiä itsepalveluyhteiskuntaan, jossa vain ’ketterimmät’ selviävät. Kuntauudistuksen yhteydessä on lisättävä sekä asukas- että lähidemokratiaa.

Ei kuitenkaan pidä sekoittaa kahta eri asiaa: demokratiaa ja tapaa tuottaa palveluita. Demokratia ei ole liiketoimintamalli. Tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläistä (YLE Puhe 19.3.) lainaten, tarvitaan muutakin kuin ’big society’ korjaamaan rikkinäinen yhteiskunta.

Teksti on julkaistu mielipidekirjoituksena Demokraatti-lehdessä huhtikuussa 2012