Kirjoituspöydän ääressä

Vuosi on päättymässä. Olen "lomalla" työhuoneelta ja kirjoittelen omia tekstejä kotikoneella. Saa polttaa kynttilöitä illan pimeydessä.

Tämänaamuisen radiokolumnin aiheeksi olin ottanut Johannesburgin lentokentältä kesäkuussa löytämäni kirjan "Dinner with Mugabe", jossa etsitään ihmistä despootin takaa. Mugaben tarina taitaa olla aika monen ihmisen tarina. Alistetusta lapsesta tulee alistaja. - Toisaalta ymmärrämme vielä aivan liian huonosti siirtomaavallan raakaa perintöä, afrikkalaisesta kulttuurista puhumattakaan.

Äsken luonnostelin eroviestiä eräästä kunnianarvoisasta kansainvälisestä yhdistyksestä, en lähde yksin vaan yhdessä tuumin puheenjohtajan ja erään hallituksen jäsenen kanssa. Global gossip stuff. On turha tuhlata aikaansa kuppikuntiin, joissa ei ole mahdollisuutta saada ääntään kuuluviin, näyttivät klubit miten hienoilta hyvänsä.

PÖydällä odottaa toinen kirjoitustyö, joka on saatava valmiiksi loppiaiseen mennessä.

Onnea ja menestystä uudelle vuodelle!

Poznanista

YK:n kaksiviikkoiset, vuosittain järjestettävät ilmastokokoukset ovat melkoinen sekoitus erilaisia tapahtumia. Suurissa kokoushuoneissa hallitusten edustajat käyttävät huolella valmisteltuja virallisia puheenvuorojaan (3 minuuttia pitää riittaa ministereillekin), käytävillä ja lukemattomissa neuvotteluhuoneissa käydään epävirallisia (informal) ja muodollisesti vieläkin epävirallisempia (informal-informal) palavereita, joissa asiat todennäköisesti etenevät eniten. Yhtä COP-kokousten elementtiä voisi tarkastella tiiviinä kahden viikon jatkokoulutusmahdollisuutena: eri hallitusten ja organisaatioiden jarjestämät rinnakkaistapahtumat, joita on päivittäin kymmeniä. Lehdistöhuoneessa vaihtuvat esiintyjät puolen tunnin valein.

Olin 8.12. kansainvälisen energiajärjestö IEA:n tilaisuudessa, jossa he esittelivät tuoreimman World Energy Outlook -raporttinsa. Tylyjä kaavioita ja rajuja numeroita siitä, millainen on energiatarpeen kasvu, jos kulutus ja kasvu jatkuvat entisellään. Myös öljylähteet loppuvat, ellei energiateollisuus investoi uusiin kohteisiin. IEA:n mukaan ei ole muita vaihtoehtoja kuin lisätä energiatehokkuutta - sillä on hoidettava puolet energiantarpeen kasvusta - ja uusiutuvien energialähteiden osuutta energiatuotannosta. Poliittisille päätöksentekijöille luetaan nyt kovia lukuja. EU-puheenjohtajamaata Ranskaan edustanut ilmastosuurlähettiläs totesi finanssikriisin osoittaneen, että jos hallitukset haluavat, ne pystyvät nopeisiin ja mittaviin toimiin. Teknologiat ovat olemassa, nyt tarvitaan politiikkaa. Yhdysvaltain nykyhallinnon ilmastosuurlähettiläs pitäytyi perinteisessä kielenkäytössä: lisää tutkimusta, kehitystä ja uutta teknologiaa.

Aivan toisenlainen ilmapiiri vallitsi lehdistötilaisuudessa, jossa esiintyivät ihmisoikeusaktivistina tunnettu Bianca Jagger ja brasilialainen professori, joka työskentelee alkuperäiskansojen edustajien kanssa sademetsien suojelemiseksi. Metsäkysymys on yksi ilmastoneuvottelujen suurista kysymyksistä. Kehitysmaat vaativat korvausta sille, että ne jättävät maailman keuhkot hakkaamatta. Nicaraguasta syntyisin olevan Bianca Jaggerin palopuhe Amazonin metsien suojelemiseksi ei jättänyt ketään kylmäksi.

Kaikkia meitä tarvitaan - pitkäjänteisesti pienimpiäkin yksityiskohtia hiovia virkamiehiä, älyllisten ja eettisten oivallusten valaisemia matkasaarnaajia, vaikeitakin päätöksiä tekeviä poliitikkoja, epävarmuuksia tarkentavia tiedemiehiä ja tutkijoita, energiatehokkaampia ratkaisuja kehittäviä firmoja, yleistä mielipidettä muokkaavia kansalaisjärjestöjä, ...

ks. myös http://www.24d.fi/component/option,com_wrapper/Itemid,70/

451 x KIITOS

Kiitos jokaiselle 451 helsinkiläiselle, joka antoi minulle äänensä kuntavaaleissa! Olen pahoillani puolestanne, ettei kampanja kantanut valtuuston varsinaiseksi jäseneksi, kuten äänestäjänä varmaan olitte luottaneet. Varapaikalta pitää kuitenkin myös pyrkiä vaikuttamaan asioiden hoitoon, siihen äänenne antavat vahvan mandaatin.

Onneksi vaikuttamisen kanavia on monia - ehkä parempiakin kuin valtuusto. Ollaan yhteydessä!

(Tarkistuslaskenta toi muutamia lisä-ääniä aikasemman luvun päälle.)

861 - KUNTAVAALIKAMPANJAN LOPPUKIRI

Lue Erkki Tuomiojan blogi 17.10.2008 www.tuomioja.org

Välipäivinä työnteko haittaa pahasti kampanjointia: puheenjohtajana YK:n Marrakech-prosessiin liittyvässä seitsemän työryhmän valmistelukokouksessa ja jäsenenä prosessin Advisory Committeen neuvottelussa UNEPissa

25.10. (11-13) TEAM KAARIN TAIPALE TÖÖLÖNTORILLA! Tavataan ensin Alkon edessä

25.10. (12 - 16) Helsingin kirjamessuilla, kello 15:00 - 15:30 Jörn Donner ja Kaarin Taipale keskustelevat pienen metropolin suurista hankkeista kuten keskustakirjastosta, osasto 6b69 (Messukeskus)

26.10. (12-18) Kolmen sepän vaalimökillä

26.10. KUNTAVAALIPÄIVÄ (Helsingissä 861 on paras numero)

ELECTION CAMPAIGN IN THE CENTRE OF HELSINKI

Standing at a street-corner, talking with people, is a huge learning experience.

Most passers-by are very kind and don't ask much questions. Either they rush by or they stop for a minute, smile as a thank for a cup of coffee, grasp a brochure and hurry onwards. But some take the opportunity to bring up an issue that they have on their mind.

The absolute majority of people that I've talked with worry about the situation of the elderly and the retired: The tram or bus ticket is too expensive, even if it would mean a lot to leave the solitude of their apartment, to be able to come downtown, walk around and feel part of the city. The pension is far too small and it gets relatively smaller every year. The family members that take care of their handicapped or sick relatives are exhausted and get no help and support. There is not enough rental housing, and the rents are too high.

A man was frustrated about the position of someone who has bought a new apartment. The client has to pay for the home in advance, but once the construction company has left, it is almost impossible to make it fix anything that is not correct or properly done. A private person is far too weak a party to fight with a big developer with its professional lawyers. The man suggested that the public sector should allow free trials for private people who have to take their complaints to court.

Finland is a rich country and Helsinki is a wealthy capital. We call and consider ourselves a welfare society with universal social services. But also in the city centre, in front of the most expensive department store, there is a constant flow of people - mostly men - who don't even try to hide the fact that they have dropped outside of the societal order. With shaky hands, they take the cup of coffee, put a lot of sugar and milk into it, fill their pockets with cookies and candy, and come by the next day, again. I was watching a tired man, who was afraid to take cookies: can I take them with my dirty hands, he asked. Of course he could, his hands were not more dirty than mine.

Katajanokan hotellihanke puhuttaa

Kiitos Katajanokan hotellihankkeen kriitikoille – heidän argumenttinsa ovat itse asiassa kirkastaneet minulle projektin vahvuuksia. Jos näet jotakin hanketta vastutetaan tosi kiukkuisesti (kuten tukiasuntoja Töölössä tai aikoinaan Kiasmaa) ja jos osa argumenteista on tuulesta temmattuja, vastustukselta putoaa helposti pohja. Siinä saattavat pitävätkin argumentit mennä roskikseen samassa rytäkässä.

Tänään keskustelimme silakkamarkkinoilla aktiivisten kaupunkilaisten kanssa hotellista ja muista vanhan keskustan "elävöittämishankkeista", Malisen Jouko ja minä.

Ei ole epäilystäkään, että kyse on yhdestä valtakunnan vaativimmista rakennuspaikoista. Sen symboliarvo on ihmisten mielissä lähes yhtä korkea kuin Töölönlahden. Se on jokaiselle ”minun ikioma Helsinki-maisemani”.


Mutta perustelu, että ollaan historiallisessa empire-keskustassa, ei pidä aivan paikkaansa: nyt ollaan Katajanokan puolella, jossa lähinaapurustossa sekä Aallon Enso-Gutzeitin pääkonttori että vielä uudempi ulkoministeriön rakennus ovat viime vuosisadan loppupuoliskolta, rantaviivan rakennuksista puhumattakaan.


Käsitys, että ahne hotelliketju on keksinyt tontin ja haluaa kaapata sen tehdäkseen businesta, on virheellinen. Paikka vapautui suunnittelulle sen jälkeen, kun alueelle suunniteltu designtalo -hanke kaatui omaan mahdottomuuteensa. Miksi paikalla ei voisi olla hotellia? Kuka muistaa, mikä oli nykyisen kaupungintalon alkuperäinen käyttötarkoitus? Hotelli. Myös hotellikäyttöön korjattu vanha satamamakasiini antaa koko kulmakunnalle kaivattua elämää ja sosiaalista kontrollia.


Hotellivarauksen ehdoksi asetettiin, että suunnittelussa käytettäisiin huippuarkkitehteja. Maailman parhaita nimiä etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Joku kommentaattori on arvellut Herzogin ja de Meuronin toimistoa tuntemattomaksi. Näin voi tuskin väittää sen jälkeen, kun esimerkiksi heidän suunnittelemansa Beijingin olympiastadion tuli kesällä tutuksi kautta maailman.


Esittelykuvien perusteella ärsyttää taatusti rakennuksen korkeus. Katajanokalla ei pidä tehdä samaa virhettä, mikä tehtiin Sanoma-taloa suunniteltaessa: tuli yhtä kerrosta liian korkea. Jos hotellioperaattori ilmoittaa, että hotellista tulee muuten liian pieni ja kannattamaton, pitää vain sanoa, että vahinko, ei voi mitään. Ei mahdu.


Monet rakastavat vihata Aallon Enso-taloa. Harva haluaa myöntää, että talo jatkaa hienolla tavalla Pohjois-Esplanadin arvotalojen rivistöä. Herzog & deMeuronin talo ottaa Enson viestikapulan ja jatkaa samaa pitkää ketjua tämän ajan keinoin.


Mikä olisi parempi ratkaisu? Jättää paikka silleen? Muistatteko, millainen rakennus paikalla nyt on? Käykääpä katsomassa. Onko se kansallismaiseman arvoinen?


Sitten on vielä aivan toinen kysymys, onko hanketta viety eteenpäin tämän ajan vaatimusten mukaisella avoimella prosessilla. Ei ole. Ei ole käyty keskustelua siitä, mitä tontille voisi rakentaa tai mikä toiminta tarvitsee tiloja näin hienolta paikalta. Ei ole liioin käyty julkista, kansainvälistä kilpailua sen enempää hankkeen konseptista kuin sen suunnittelusta. - Luulen, että tämä prosessikompurointi aiheuttaakin enemmän tuskaa kuin mikään muu. Kaupunkilaisilla ei ole ollut mahdollisuutta nähdä saati pohtia vaihtoehtoja. Vaihtoehdottomuuden ajan pitäisi olla ohi, vaan eipä ole.

PITÄÄKÖ MIELISTELLÄ?

Kuntavaaliehdokkaana olemiseen liittyy monenlaista. Moton ja ohjelman suunnittelua, yhteistyökumppanien etsimistä (en nyt tarkoita rahoitusta, sitä ei valitettavasti ole tulossa), tukiryhmän kokoamista, Facebookin päivittämistä, blogien pitoa, vaalikoneisiin vastaamista, ilmoitusten ja muun vaalimateriaalin taittoa ja painatusta, sentin venytystä, valokuvien valikointia, turuilla ja toreilla seisomista, ihmisten kuuntelua, puheiden pitoa, paneeleissa skarppina kommentointia...

Yksi haaste on tullut yllätyksenä: erilaiset vaalikyselyt, jotka ovat todellisuudessa pelkkää eturyhmälobbausta. "Onko ammattikuntamme edustaja hyvä kaupunginvaltuutettu?", "saako eläimiä kohdella huonosti?", "onko tämän tai tuon hinta liian korkea?", "eikö juuri meidän alamme olekin aliedustettu?".

Kysymykset on muotoiltu johdattelevasti niin, että kysyjän näkökulmasta katsottuna ainut oikea vastaus on tarjottimella. Vastaajan odotetaan myötäilevän, myötäkauhistelevan, silittävän myötäkarvaan ja sitoutuvan taistelemaan milloin minkäkin asian puolesta täysin riippumatta mahdollisista hyvinkin oikeutetuista vasta-argumenteista. Vastaajan odotetaan myös tietävän kaikista maailman asioista riittävästi voidakseen vastata ehdottomalla varmuudella kyllä tai ei.

Tällaisia valtuutettujako (jotkut) äänestäjät haluavat? Ei kai! Siinä tapauksessa olen ihan väärä ihminen. Osaamiseni, kokemukseni ja tietoni ovat laajoja mutta rajallisia. En ole joka alan ekspertti. Opin toki jatkuvasti uutta, ja niin täytyykin, sillä useimpiin asioihin en voi ottaa kantaa tuntematta taustoja ja kuulematta erilaisia näkökantoja ja argumentteja.

Mutta auta armias, ellen vastaa kaikkiin kyselyihin! Silloin tulen varmaan leimatuksi ylimieliseksi. Jos vastaan kriittisesti tai epäilevästi, olen varmaan hankala ihminen. Sekin riski pitää ottaa.

VAALEILLA VALITTU PORMESTARI

Suorilla vaaleilla valittu pormestari - siis uuden tyyppinen poliittinen kaupunginjohtaja - on mielestäni aina ollut hyvä juttu. En vaan nyt keksi, miksi kepulaiset ovat ottaneet asian esille juuri nyt, nostaisiko se enemmän kepulaisia miehiä kuntaliitoksista syntyvien isojen maalaiskaupunkien johtoon? Keskustelun vei joka tapauksessa täysin harhateille Hesarin julkaisema mätäkuun juttu, jossa entisiä ja nykyisiä kepulaisia ministereitä esitettiin Helsingin pormestariksi. Ei tässä nyt siitä ole kyse.

Sitäpaitsi, Suomen nykyisen lainsäädännön mukaan kaupunginjohtajat ovat virkamiehiä, eivät poliittisia luottamushenkilöitä. Vaaleilla pitäisi siis valita pormestari, joka olisi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja jolle uusi homma olisi täyspäivätyö, ei luottamustehtävä kuten nykyisin. Vastaavasti kaupungin virkamiesjohdon asema ammattijohtajina, valmistelijoina ja toimeenpanijoina korostuisi. Nykyisen kaltaisiin virkoihin ei kaupunginjohtajia siis valittaisi suoralla vaalilla. Pajunen vaan saisi antaa vitjansa valtuuston puheenjohtajalle, josta tulisi pormestari. Näin se ainakin monessa muussa maassa maailmalla toimii.

Suomalainen malli onkin kansainvälisesti aivan poikkeuksellinen. Eivät sitä oikein ole sisäistäneet nykyiset kaupunginjohtajatkaan, jotka pitävät itseään edelleen suurina poliittisina päättäjinä. Tämä taas harmittaa valtuutettuja ja lautakuntien jäseniä, jotka oikeutetusti tuntevat olevansa pelkkiä kumileimasimia.

Ilman muuta kaupunkilaisten pitää päästä päättämään kaupungin johtohenkilöistä. Mutta ensin pitää selvittää tarkkaan, millaisia hallintomalleja maailmalta löytyy ja mikä sopii meille parhaiten. Eihän esimerkiksi siinä olisi mitään järkeä, että suuremmissa kaupungeissä, joissa on useampia kaupunginjohtajia, yksi valittaisiin vaaleilla ja toisia ei. Virkamiehet pysykööt virkamiehinä (kaikella kunnioituksella) ja poliittista vastuuta kantakoot vaaleilla valitut Mayorit tai Bürgermeisterit.

PELKKÄÄ RETORIIKKAA

YLE Radio 1 Ykkösaamun kolumni 29.7.2008

Poliittinen puhe on pelkkää retoriikkaa, niin on tapana sanoa. Viime viikolla retoriikka nousi otsikkoihin, kun valtiovarainministeri totesi näin: ”On mielettömän kaunista ajatella, että annetaan pieni- ja keskituloisille kevennyksiä ja rikkaat eivät niinkään tarvitse.” Ministerin mielestä tämä kuitenkin on ”retorisesti kaunis mutta ’ontto’ ajatus.” (HS 26.7.)

Mitäs se retoriikka oikein on? Pitää ottaa avuksi Aristoteles. Hän jaotteli argumentit, siis perustelut, sen mukaan, mihin tarkoitukseen niitä käytetään. Retorinen argumentti pyrkii vakuuttamaan tietyn kuulijakunnan jonkun väitteen todenmukaisuudesta, mutta argumentti perustuu pelkästään vakuuttavuuteen. Argumentti ei siis pohjaa tosiasioihin eikä yleisesti hyväksyttyihin ajatuksiin vaan pelkästään uskottavuuteen.

Poliitikon vakuuttavuus tai politiikan uskottavuus ovatkin usein kuultuja vaatimuksia. Onko naispoliitikko uskottava? Miten nuori voi olla vakuuttava? Heikentääkö korkea ääni uskottavuutta? Onko tumma vakuuttavampi kuin vaalea?

Mutta palataan argumentaation. On ratkaistava, mikä on silkkaa retoriikkaa, siis pelkästään uskottavan oloista puhetta, mikä taas paikkansapitävää perustelua. Muukin kuin pelkkä retorisuus voi viedä argumentilta pohjan pois. Silloin on kyse harha-argumentista. Se on perustelu, joka näyttää paikkansapitävältä, mutta ei sitä ole.

Tuhatkunta vuotta Aristoteleen jälkeen, 1690, John Locke listasi kolme harha-argumentin perustyyppiä. Ensimmäinen niistä on vastahyökkäys, joka kohdistuu väitteen esittäneeseen henkilöön, ei siis itse asiaan. Jos vaikkapa pääministeri nimittäisi jotakuta henkilöä typeräksi eikä perustelisi väitettä, tästä olisi kyse. Toinen harha-argumentti perustelee väitettä vetoamalla asiantuntijaan tai johonkin arvostettuun tahoon. Esimerkiksi Ideaparkin isä argumentoi televisiokeskustelussa näin: ”Minun on saatava rakentaa Vihtiin, koska tunnen muitakin ministereitä”. Hän vetosi korkeampiin voimiin, kun muut argumentit olivat ilmeisesti loppuneet. Kolmas harha-argumentti perustuu oletukseen, ettei kuulija tiedä asiasta tarpeeksi tai ei ainakaan pysty perustelemaan vastaväitettä. Viime aikoina tämä väite on ollut usein käytössä: ”Tarvitsemme lisää ydinvoimaa, koska emme muuten pääse EU:n ilmastotavoitteisiin.” Yritäpä siinä nopeasti väittää vastaan.

Eivät harha-argumentit näihin kolmeen perustyyppiin lopu, niitä on runsaasti lisää. Poliitikoilla on tapana vastata kysymykseen puhumalla jostakin aivan muusta kuin mitä kysyttiin. Puhuvat asian vierestä, mikä on klassinen harha-argumentti. Jos minä taas väittäisin, että Euroopan Unioni vaatii käyriä kurkkuja, vaikka hyvin tietäisin, ettei näin ole, kyse on myös harha-argumentista. Liioittelevalla väitteellä yrittäisin saada EU:n näyttämään naurettavalta.

Kaupanteko on aina aivan omanlaisensa tilanne. Jokainen tietää, että myyjän tehtävä on liioitella työkseen tai jättää kertomatta hänen kannaltaan epäedullisia seikkoja. Silloin kyse on harha-argumentista, joka perustuu todistusaineiston peittelemiseen. Mutta ei kauppamiehen odotetakaan olevan mikään kuluttaja-asiamies, joka toisi esiin kaikki tuotteen kielteiset ominaisuudet. Tämä pätee arkielämässä, miten lie politiikassa? Meneekö Toivo kaupan? Tai Reilu Suomi? Myynnissä on niin ruiskukkaa, neliapilaa kuin ruusuja.

Populismi on harha-argumentointia, jos sen tarkoituksena on johtaa keskustelua pois asiasta, harhateille. Populistiset argumentit vetoavat n.s. ’yleiseen mielipiteeseen’ tai ’kansan syvien rivien’ tuntoihin. Tullaan aika lähelle retorisen argumentin perusolemusta, jossa kuulijan rooli on yhtä keskeinen kuin puhujan. Rakentaessaan retorista argumenttia puhuja on hyvin tietoinen siitä, ketä on suostuttelemassa puolelleen.

Poliitikkohan puhuu aina mahdolliselle äänestäjälle. Ellei itse kansalainen ole paikalla, häntä voi edustaa esimerkiksi ’julkinen sana’. Lehdistön uutiskynnyksen taas ylittää varmimmin se, joka vetoaa tunteisiin tai käyttää värikästä kieltä. Esimerkiksi Mauno Koiviston ’sopulit’ ja rento Turun murre ovat vielä hyvin muistissa.

Mitä laajempi kuulijakunta on, sitä tarkemmin poliitikko joutuu valikoimaan sanansa. Kuulijoiden pitää olla helppo hyväksyä väitteiden perustelut. Retoriset perustelut käyttävät itsestäänselviä taustaoletuksia tai yleisesti hyväksyttyä arvopohjaa. Poliittiset argumentit perustuvatkin usein ’hyviin tarkoitusperiin’ joista mahdollisimman monet voisivat olla yhtä mieltä – vanhuksia täytyy arvostaa, lapsia kasvattaa, luontoa suojella, työllisyyttä tukea, tehokkuutta lisätä. Näitä tavoitteita ei kukaan voi vastustaa ainakaan julkisesti. ”Ekoloogisuudella” esimerkiksi perustellaan nykyään melkein mitä vain. Lopputuloksena onkin mielikuva, että ”poliitikot ne lupaa kaikkea kaunista”.

Uusliberalismin kriitikko David Harvey on todennut, että poliittisissa iskulauseissa tavoitteet yritetään usein peittää hämärän retoriikan alle. Hän ottaa esimerkiksi käsitteen ’vapaus’, freedom, joka Yhdysvalloissa koskettaa ihmisiä syvästi. Harveyn mukaan sanomalla ’vapaus’”eliitti painaa nappulaa joka avaa oven massojen sydämiin lähes minkä hyvänsä asian oikeuttamiseksi.” Tällaisia taikasanoja ovat myös ’tehokkuus’, ’kustannussäästöt’ sekä kaikkien rakastama ’byrokratian vähentäminen’. Kuka nyt haluaisi lisää byrokratiaa tai kustannuksia tai tehottomuutta?

Argumenttien taustaideologialla on vahva voima. Jos puhuja voi olettaa, että kuulijat pitävät jotakin lähtökohtaa itsestään selvänä, puhujan ei tarvitse tuoda sitä esille. Voi jopa olla haitallista, jos korostaa taustaideologiaansa liikaa. Puhuja saattaa joutua tilanteeseen, jossa lähtökohta asetetaankin kyseenalaiseksi.

Alkuperäinen argumentti kuului siis näin: ”Hallituksen tulee kohdistaa veroalennukset pien- ja keskituloisille, koska he kärsivät inflaatiosta eniten.” Se on selkeä ja asiallisesti perusteltu väite. Entä vasta-argumentti: ”Väite on kaunis, mutta ontto.” Vastaväitteeltä taisivat puuttua perustelut. Yhden tavoitteen toteamus kuitenkin saavutti: se ylitti uutiskynnyksen.

IDEAPYSÄKÖINTIÄ HAKANIEMESSÄ

Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla 10.7. julkaistu kirjoitus

Kuinkas tässä näin pääsi käymään? Ideaparkituksen kaupunkiversio tuli Hakaniemeen! Vihdissä ideoidaan metsässä, Vantaalla moottoritien päällä ja Helsingissä maan alla. Kiinteistökehittäjä keksii kauppakeskuksen rahoittamaan pysäköintihallia, varmaa bisnistä – ja alueen kauppiaat ja kaupunkilaiset ovat kauhuissaan.

Paikka on mitä herkullisin, komea aukio aivan pääkaupungin keskustan kyljessä, mutta jotakin on pahasti pielessä. Mikä Hakaniemessä mättää, vaikka tori sykkii aidompaa elämää kuin kauppatori? Toisaalta, mikä vähän sokkeloisessakin kauppahallissa viehättää – jos onnistuu ylittämään Hämeentien ja pääsemään sinne asti?

Onko parkkitalo ylipäänsä ongelman ydin vai pitäisikö ratkaisua etsiä muista lähtökohdista? Miten eri käyttäjien ristiriitaiset tavoitteet sovitetaan yhteen? Ratkeavatko ongelmat rakentamalla vai tarvitaanko aivan muitakin lääkkeitä?

Mihin mahdollinen lisärakennusoikeus kannattaa sijoittaa, maan alle vai päivänvaloon? Kummat sopivat pimeään paremmin, autot vai ihmiset? Miten metroaseman sisäänkäynneistä saadaan houkuttelevampia? Millaiset uudet kaupat tuovat lisää asiakkaita, entä mistä ja miten asiakkaat tulevat?

Mutta kuka kutsui yhden gryndereistä ratkaisemaan Hakaniemen tulevaisuuden? Missä siitä päätettiin? Eikö kannattaisi hyödyntää vapaan kilpailun parhaita puolia ja pyytää useampia eri ehdotuksia kuten Kampissa tehtiin?

Helsingissä on aika vihdoin siirtyä uuteen suunnittelukulttuuriin. Otetaan eri osapuolia ja eri alojen viisaita mukaan pohdintaan alusta alkaen. Etsitään ja esitetään useita vaihtoehtoja, katsotaan ongelmakohtia monista näkökulmista. Kysytään ideoita muiltakin kuin kolmen kirjaimen gryndereiltä. Tehdään ensin oikeita kysymyksiä ennen kuin annetaan vääriä vastauksia.

IDEAPARKITTAMISEN SALAISUUS

Juttu Uutispäivä Demarissa (12.6.) Ideaparkeista rakentui vastakkainasetteluun työpaikkojen ja ympäristöongelmien välillä. Entä jos peruskysymys onkin aivan toinen: kiinteistökeinottelua ja korruptiota?

Ei ole sattumaa, että Ideaparkkien isällä on suora yhteys vaalirahoitussotkuun, n.s. Kehittyvien Maakuntien Suomi –järjestöön ja mm. Rovaniemellä profiloituneeseen Nova-kiinteistökehitysyhtiöön.

Miten Ideapark-malli toimii? Hankitaan kaavoittamatonta maata moottoriteiden melualueelta, kyllin etäältä asutuskeskuksista, jotta maan hinta on hyvin alhainen. Sen jälkeen paikallisille päättäjille esitellään koreat piirustukset ja maalaillaan tulossa olevia työpaikkoja ja verokertymiä, jos kunta laatii kaavat, antaa luvat ja rakentaa kunnallistekniikan. Mutta kunnan päätös pitää tehdä saman tien, muuten sopimus raukeaa. Hyvät veljet ovat panneet kättä päälle jo etukäteen.

Oikeastaan ei pidä ihmetellä, jos taloudellisen kehityksen kärjestä pudonneiden alueiden kunnanisät ovat mykkinä ihastuksesta. Että tällainen taivaan lahja meidän kylille, ei siitä sovi enempiä kysellä.

Kauppias rakennuttaa peltihallin, sitouttaa vuokralaiset pitkäaikaisella sopimuksella, myy kiinteistön kansainväliselle sijoittajalle ja siirtyy sitten seuraavalle kylälle. Ei se business pelkkään nappikauppaan eikä soffiin perustu vaan maan ansiottomaan arvonnousuun. Vanha temppu, aiemmin sitä harrastivat lähinnä asuntogrynderit. Vetoaminen tulevaan junayhteyteen on kansalaisten pilkkaamista. Muistatte varmaan, miten monien jo olemassa olevienkin junayhteyksien säilymisen puolesta on pitänyt taistella.

Entä ne työpaikat? Pätkätöitä matalapalkkaisille naisille. Ei panostuksia esimerkiksi kestävien vientituotteiden tutkimukseen, kehitykseen ja kotimaiseen valmistukseen vaan kaukoidän halpatuontia ja kertakäyttötuotteita.

Jos tarkoitus todella olisi maakuntien kehittäminen, työpaikkojen luominen ja palveluiden tuominen lähemmäksi ihmisiä, ratkaisut näyttäisivät aivan toisenlaisilta. Silloin rakennuspaikatkin etsittäisiin Vihdin, Lempäälän ja Pieksämäen keskustasta ja julkisen liikenteen reittien risteyksistä. Se on myös eduskunnan säätämän maankäyttö- ja rakennuslain sekä kirjain että henki, jota asuntoministerikin noudattaa.

Reunamerkintöjä

Paljon on taas tapahtunut - olen ollut "maailmaa parantamassa", tavannut matkojen varrella upeita, älykkäitä, visionäärisiä ihmisiä - kohdannut heidän heikkouksiaan ja vahvuuksiaan, ollut imponeerattu heidän tahdonvoimastaan ja kyvystään taistella ylivoimaisilta tuntuvissa tilanteissa Etelä-Amerikassa, Intiassa, Afrikassa. Heidän esimerkkinsä antaa uskoa ja voimaa silloinkin, kun kotoiset ongelmat tuntuvat turhanaikaisilta ja siksi lamaannuttavilta. He osoittavat, että maailma on globaali joka hetki. Kaikki koskee meitä kaikkia, niin energia, vesi, nälkä, sota kuin rauha.

Toisaalta on tullut seuratuksi Ideaparkki- ja vaalirahoitussotkua turhankin läheltä - katsoin juuri, että perustamassani Facebook-ryhmässä IDEAPARKITTAMISELLE LOPPU on jo 1601 jäsentä ja ryhmä kasvaa edelleen joka päivä! Vanhanen tapailee Japanin keisaria, mutta perunat ovat Kesärannan uunissa. Eduskunnan oppositio odottaa Nurmijärven kehittyvän maakunnan miestä. Saa nähdä, kauanko hän pysyy pystyssä, antaako puolue yhä lojaalisti tukeaan aivan kuin Afrikan johtajat Mugabelle - vanhan veljeyden tähden, vaikka sisältö on jo aikoja rikkoutunut.

SDP on valinnut itselleen johtajat. Ilmeisesti meillä on aina sellaiset johtajat, jotka ansaitsemme. Emme ansainneet Tuomiojaa. Urpilaiselle ei voi toivoa muuta kuin voimia ja viisautta - pyöritys tulee taatusti olemaan rajua. Kuherruskuukausi niin lehdistön kuin puolueen kanssa on pian ohi ja se joka on nopeasti nostettu, ammutaan mielellään pian alas, erityisesti nainen, nuori ja vaalea. Ks. Jäätteenmäki - vaikka kypsä ja tumma. Itse olisin suonut Urpilaisen kasvavan korkoa muutaman vuoden Ekin rinnalla, vaikka en epäile hetkeäkään, etteikö Jutalla ole eväitä kasvaa johtajan mittoihin. Mutta kokemuksella on arvonsa. Nyt vaan on näin.

KANSALAISAKTIVISMIA

Viikonloppuna lähti Vihdin ja Uudenmaan liiton päättäjille allaoleva muistio Ideaparkin vaikutuksista. Helsingin Sanomien pääkirjoitus jatkoi samoista aiheista ansiokkaasti tämän aamun pääkirjoituksessa.

Eilinen sunnuntaihesarin Lippos-haastattelu sen sijaan sai aikaan melkoista hämmästystä. Näinkö entinen puoluejohtaja haluaa osoittaa, että kun ikä nousee lähemmäs 70 vuotta, harkintakyky katoaa kokonaan. Hesarissa kysyttiinkin tänään osuvasti, miten äksy julkisuuden henkilö oikein saa olla.

Jos meikäläinen olisi käyttänyt vastaavaa sananpartta tai saman tasoisia argumentteja, ei olisi julkisuuskynnys ylittynyt, tai jos olisi, olisi kummasteltu, että onko sillä hormonit ihan sekaisin, akkojen kaunaista tunteenpurkausta...

Voi vain toivoa, että entisen puoluejohtajan lobbaus Tuomiojaa vastaan ja ydinvoiman puolesta kääntyvät itseään vastaan, kun älykkäät ihmiset analysoivat, mistä oikein on kysymys. Ainakin minut haastattelu sai perustamaan adressin EI YDINVOIMAA, käykää allekirjoittamassa!

http://www.adressit.com/ei_ydinvoimaa

LOPPU PELTOJEN IDEAPARKITTAMISELLE

Kansalaisaloitteen muistio Vihdin kunnan päättäjille ja virkamiehille, 26.4.2008

Seuraavassa tuodaan esille eräitä tiedotusvälineissä esiteltyyn Vihdin Ideapark-ostokeskushankkeeseen liittyviä näkökohtia.

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN

Vuonna 2000 tuli voimaan uusi maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL). Yksi sen tavoitteista oli pysäyttää kaupunki- ja kuntakeskustojen autioituminen, joka aiheutuu kaupan siirtymisestä moottoriteiden varteen. Tieto tulevasta lainmuutoksesta (MRL 58§) aiheuttikin automarkettien rakennusbuumin, jonka uskottiin sen jälkeen olevan lopullisesti ohi. Samaan aikaan löydettiin myös eheyttäviä vaihtoehtoja, joista esimerkkinä Helsingin Ruoholahti. Julkisen ja kevyen liikenteen solmukohtaan, osittain vanhoihin varastokiinteistöihin syntyi kiinteästi muuhun kaupunkirakenteeseen nivoutuva vähittäis- ja erikoiskaupan keskus, jossa on hyvät pysäköintitilatkin. Myös maaseutukaupungeissa kuten Jyväskylässä ja Kouvolassa on tehty jalankulkualue- ja pysäköintiratkaisuja, joilla vanhoihin keskustoihin on palautettu elämää. – Kehätierakentaminen ei siis ole ainoa mahdollisuus.

(MRL 58§ 3. mom). Vähittäiskaupan suuryksikköä ei saa sijoittaa maakunta- tai yleiskaavan keskustatoiminnoille tarkoitetun alueen ulkopuolelle, ellei alue ole asemakaavassa erityisesti osoitettu tätä tarkoitusta varten. Vähittäiskaupan suuryksikkö määritellään 114 §:ssä
(MRL 114 §):Vähittäiskaupan suuryksiköllä tarkoitetaan yli 2000 kerrosneliömetrin suuruista vähittäiskaupan myymälä.

Lain henki on, että suurmyymälöiden sijoittaminen on maankäytön suunnittelua, johon pitää liittyä laajempaa yhteiskunnallista harkintaa. Loppuvuodesta 2008 Uudenmaan maakuntahallitus käsittelee pitkään valmistellun vaihemaakuntakaavan, joka maakuntavaltuuston on hyväksyttävä ennen kuin se menee ympäristöministeriöön vahvistettavaksi. Maakuntakaavaan mahdollisesti tehtävä muutos käy läpi saman prosessin. Maakuntavaltuuston päätöksestä voi valittaa ympäristöministeriöön, valitusoikeus on mm. jokaisen maakunnan kunnan jäsenellä (MRL §191 ja kuntalaki §92).

VÄHITTÄISKAUPAN SUURYKSIKÖIDEN YHTEISKUNNALLISET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

Vähittäiskaupan suuryksiköt eivät sisälly yva-lainsäädännön hankeluetteloon, mutta alueellinen ympäristökeskus voi päättää myös yksittäistapauksessa yva-menettelyn soveltamisesta, vaikka hankkeen koko on asetuksessa määriteltyä pienempi tai hanketta ei ole mainittu hankeluettelossa. Vähittäiskaupan suuryksiköllä on merkittäviä ympäristövaikutuksia mm. liikennemäärien ja kasvihuonekaasupäästöjen kasvun kautta.

Yksi yhteiskunnallisista vaikutuksista on kuntalaisten jako autollisiin ja autottomiin, jolloin ulkopuolisiksi jätetään lapset, nuoret, vanhukset, liikuntarajoitteiset ja muut, joilla ei ole käytössään autoa. Koska keskustojen ulkopuolella olevat vähittäiskaupan yksiköt perustuvat yksityisautoiluun, niihin ei järjestetä sujuvia julkisen eikä kevyen liikenteen yhteyksiä. Kevyt liikenne ei näytä onnistuvan edes silloin, kun suuryksikkö sijaitsee asutuksen tuntumassa, esimerkkinä Vantaan Jumbo.

Työllisyys- ja verotuloargumentilla puolustellaan kunnissa vähittäiskaupan suuryksikköjen sijoittamista juuri kyseisen kunnan maalle. Kyse on nollasummapelistä. Lyhytaikaisia voittajia ovat vain hallien rakentajat ja pätkätöitä tekevät kaupan myyjät, kun taas häviäjiksi joutuvat naapurikaupunkien vanhat keskustat, niiden työpaikat, palvelut ja kiinteistöt. Suurmyymälöiden jatkuva lisääntyminen hajottaa yhdyskuntarakennetta, jos mikä.

Talous ei kasva rakentamalla uusia liiketiloja ja sulkemalla entisiä. Ideaparkit ovat ainoastaan kilpailua markkinaosuuksista, eivät vastausta todelliseen talouden ja kulutuksen kasvuun. Kulutus ei voi kasvaa, ellei myös tuottavuus kasva. Uusien kaupan suuryksikköjen perustaminen ei kasvata tuottavuutta vaan laskee sitä. Esimerkiksi tuotteiden keskitetty jakelu lähikauppoihin on tehokkaampaa yhteiskunnan resurssien käyttöä kuin yksilöllinen henkilöautolla tapahtuva noutojakelu. Kaupan näkökulmasta tehokkuus lisääntyy, kun se siirtää osan kuljetuksista asiakkaiden tehtäväksi, mutta kuluttaja joutuu maksamaan lisälaskun.

Suurten ostokeskusten varsinainen liikeidea sisältyy kiinteistöliiketoimintaan. Se hyödyntää ansiottoman arvonnousun, joka syntyy kun muuhun käyttöön vaikeasti soveltuva läpiajoliikenteen alue kaavoitetaan ostokeskuksille. Liikkeiden vuokrat tuottavat kiinteistösijoittajan vaatiman korkotuoton etenkin alhaisten lainakorkojen aikana. Kansainvälisillä markkinoilla kiinteistösijoittajien pitkän ajan tähtäin on viiden vuoden molemmin puolin. Turvallisen Suomen löytäneet kansainväliset kiinteistöinvestointiyhtiöt ovat yleensä pörssiyhtiöitä, joiden omistajuus ja intressit vaihtuvat nopeasti markkinatilanteen mukaan. – Entä miten pitkälle ulottuu kuntien maankäytön pitkä tähtäys?

VALTAKUNNALLISTEN ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN TARKISTAMINEN

Tarkastellessaan hallitusohjelman mukaisesti valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita valtioneuvosto tutkinee lähiaikoina, millä tavoin maakuntakaavat tukevat valtioneuvoston muita tavoitteita kuten esimerkiksi ilmastomuutoksen torjuntaa, fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä, energiankäytön tehostamista, yhdyskuntarakenteen tiivistämistä sekä liikenneympäristön kehittämistä niin, että kevyen liikenteen edellytykset paranevat.

Mikäli Espoo-Lohja –rata joskus kulkee Vihdin keskustan kautta, sille saattaa asukkaiden ja maankäytön tehokkuuden kannalta löytyä parempia linjausvaihtoehtoja kuin Turuntien kyljessä. Missään tapauksessa rata ei ehtisi palvelemaan Ideaparkin mahdollisia asiakkaita.

ALLEKIRJOITTAJAT

Tämän muistion takana on IDEAPARKITTAMISELLE LOPPU –kansalaisaloite. Päivittäin kasvavaan Facebook-yhteisöön kuuluu tällä hetkellä liki 800 henkilöä, joiden nimet löytyvät nettilinkistä http://www.facebook.com/group.php?gid=28153292424&ref=mf . Vaivannäkömme tavoitteena on toimittaa teille asiatietoa päätöksentekonne taustaksi, koska olemme huolestuneita esitettyjen perusteluiden yksipuolisuudesta. Toteutamme kansalaisdemokratiaa olemalla jatkossa yhteydessä tarpeen mukaan myös muihin päättäjiin ja valmisteleviin virkamiehiin.

IDEAPARKITTAMISELLE LOPPU –kansalaisaloitteen puolesta

Kaarin Taipale, kaupunkitutkija, aloitteen tekijä

Bad Idea Parks - huonojen ideoiden parkkipaikat

Juuri kun oli kuviteltu, että Vihdin "Ideapark" on järjettömin uusi ostokeskussuunnitelma, sunnuntai-HS räväyttää sivun verran 3-tietä: "Vantaa suunnittelee jättimäistä kauppakeskusta moottoritien ylle". - Facebookin IDEAPARKITTAMISELLE LOPPU -ryhmä muuten rikkoi tänään 500 jäsenen rajan. ... juu juu, maitoa ja kaljaa ja lenkkimakkaraa pitää saada, hyvien valikoimien ääreen pitää päästä lähiöasukkaidenkin, raideliikenteen solmukohta on hyvä paikka kaupunkikeskukselle, moottoritien päällä on tyhjää tilaa, ja niin edelleen, kaikki perustelut ovat paikallaan. Mikä sitten mättää? Se, että lähtökohtana on kauppakeskus, ei elinympäristö ihmisille, saati elävä kaupunkikeskusta. Se, että kyseessä näyttää olevan grynderihanke, joka annetaan perinteisellä kabinettisopimuksella sille yrittäjälle, jolla on parhaat suhteet kansainvälisiin rahoittajiin eli kiinteistökeinottelijoihin. Mättää se, että kaupunki ei aseta tavoitteita rakennetun ympäristönsä suhteen ja hyödynnä aidosti markkinakilpailua panemalla grynderit, eri suunnittelijat ja muut ekspertit kehittämään uusia ratkaisuja ja kisaamaan parhaasta toteutuksesta. Mättää ihan suunnattomasti, että jopa "ekologialla" kaupitellaan hanketta, jossa ei näytä olevan siitä hajuakaan. Mitä sillä tarkoitetaan? Tuleeko pelargonioita katolle tai puita parkkipaikalle? "Mieluummin Vantaalle kuin Vihtiin" on yhtä looginen perustelu kuin vaikkapa että mieluummin vasen käsi poikki kuin oikea. Kaupunkirakentamisen todelliset ongelmat jäävät kabinetteihin.

LIIKENNEPOLITIIKKAA VAI MITÄ SE ON?

Tekstissä on tiivistelmä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa 16.4.2008 esittämistäni kommenteista valtioneuvoston 27.3.2008 päivättyyn liikennepoliittiseen selontekoon eduskuskunnalle.

Kestävä kehitys ei ole pelkkää ilmastopolitiikkaa. Vaikka joka ikinen auto kulkisi tuulisähköllä, liikenneinfra ja kapseloituminen oman auton sisälle hajottavat yhteisöjä ja yhdyskuntarakenteita. Autottomat jäävät ulkopuolelle. Teknologia ei ratkaise kaikkea.

Liikennesuunnittelu on maankäytön suunnittelua – eri erillinen osa-alue! Liikennejärjestelyillä ja –infralla luodaan maalle lisäarvoa, joka on hyödynnettävä, tai haittoja, jotka on estettävä.

PPP ei ole ”elinkaarihanke” vaan yksityisrahoitteinen julkishanke. Miksi selonteossa käytetään tätä eufemistista käännöskukkasta? Elinkaari-käsite (life cycle) viittaa aivan toiseen tarkastelunäkökulmaan.

Helsingin seudun metropolialueen haasteet

Selonteossa toistetaan tiivistämisen mantraa pohtimatta tarkemmin tavoitteen sisältöä (s. 15). ”Kaupunkiseuduilla väki lisääntyy eniten reuna-alueilla ja kehyskunnissa. ... Kaupunkiseutujen joukkoliikenteen kilpailukyvyn vahvistamiseksi maankäyttöä ja liikennejärjestelmää on kehitettävä niin, että yhdyskuntarakenne tiivistyy.”

”Tiivistämien” ei riitä. Myös kaupunkiasumisen vaihtoehtoja on kehitettävä. Ei pidä antautua pilvilinnoille. ”Etätyökään” ei vähennä liikkumista. Asuntoreformikilpailu! ARA etulinjaan!

Joukkoliikennettä tuetaan sanoin mutta ei teoin eli euroin (s. 17). ”Valtio osallistuu ... kaupunkien joukkoliikenteen rahoitukseen edellyttäen, että rahoitus lisää joukkoliikenteen käyttöä, parantaa ... kilpailukykyä ... Hallitus ... parantaa kevyen liikenteen olosuhteita ...”

Liikenneympäristön laatu, johon sisältyy mm. pysäkkien ja liikennevälineiden kunto, vaatii omat hankeohjelmat ja suunnittelun, jonka taso osaltaan paljastaa julkisen ja kevyen liikenteen arvostuksen tai sen puutteen. Onko ne tarkoitettu vain roskaväelle? Investointiohjelmassa 2007 – 2011 investointien suhde on 1:17,5 (s. 52: 870 milj. € teihin vs. 50 milj. € turvallisuuteen ja joukko- ja kevytliikenteen edistämiseen). Kiinnostavaa, ettei näille investoinneille ole ilmoitettu ”hyötysuhdetta”. Sehän ei tarkoita, etteikö hyötyä tulisi, se kertoo vain laskennassa käytetyistä mittareista, siis arvoista. Epäilemättä autoilijat ovat vahva eturyhmä. – Logistiikan ja liikkuvuuden (”mobility”) innovaatioille on tilaa ja niiden täytyy koskettaa myös kävelijöitä, pyöräilijöitä ja autottomia. Monialainen kansainvälinen innovaatiokilpailu!

Raideliikennettä koskevat tavoitteet (s. 15) ovat kohdallaan, mutta mitä ne tarkoittavat käytännössä? ”Raideinvestoinnit on kyettävä ennakoimaan riitävän varhain niin, että maankäyttö voidaan suunnitella tehokkaaksi.” Tämä liittyy myös valtakunnan suunnittelun näkökulmaan: ”Valtioneuvoston on tarkoitus keväällä 2008 päättää valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta.”

Länsimetro on pääkaupunkiseudun metro Sipoosta ja itä-Vantaalta Kivenlahteen – ei ”Espoon metro”! Se on samalla mahdollisuus luoda Espoolle kaupunki-identiteetti osana pääkaupunkiseutua. Itämetron suunnittelu Sipooseen on aloitettava nyt. Valtioneuvosto joutuu ottamaan erityisvastuuta Sipoon liikenneratkaisuista, koska se on hyväksynyt länsiosan pakkoliitoksen Helsinkiin. Pks-kunnat eivät saa vahvistaa kaavoja ennen kuin toimivista joukkoliikenneratkaisuista ja niiden toteutuksesta on sitovat päätökset. Ei voida sallia, että Sipoo hajoaa toiseksi Espoo-Nurmijärveksi.

Keski-Pasilasta olisi mahdollista tehdä metropolialueen uusi keskus – kaikille yhteinen, historiaton paikka, myös raideliikenteen linkki lentokentälle. Maanomistajana Ratahallintokeskuksen pitää muuttua jarrumiehestä veturinkuljettajaksi! Monialainen kansainvälinen suunnittelukilpailu!

Kehä III odottaa suuria investointeja. Miksei sitä tunneloida ja nosteta samalla alueen maan arvoa? Nyt rekka-Tonava estää Vantaan ja Helsingin luonnonmukaisen kasvun yhteen ja tiivistymisen? – Joku haluaa investoida jopa Tallinna-tunnelin tutkimiseen. Eikö Kehä III -tunneliselvitys aja edelle?

Ideaparkittaminen on lopetettava – ehdoton stop ostoparatiiseille, joihin ei ole aidosti toimivaa joukkoliikennettä ja jotka eivät liity olemassa olevaan rakenteeseen (vrt. Ruoholahti ja Vuosaari). Se on aluekehityksen nollasummapeliä jossa voittaa vain lyhyen tähtäyksen kiinteistökeinottelu. Sekä ”vähittäiskaupan suuryksiköt” (MRL §114) että ”paljon tilaa vaativat erikoistavaran kaupat” on sijoitettava pelkästään raideliikenteen ja muun julkisen liikenteen solmukohtiin, joista myös kevyen liikenteen yhteys lähiympäristöön. (Jumbo – Kartanonkoski on ihmisten pilkkaamista). Kuntapäättäjät on saatava kuriin!

MIKSEI KESKUSTATUNNELIA?

Paikallislehden yleisönosastossa joku kyseli, miksi demareilla on kielteinen kanta keskustatunneliin. Hyvä, että joku kysyy, kunpa sekä päättäjiltä että virkamiehiltä aina vaadittaisiin tarkat perustelut!

Ne meistä, jotka olemme jo vuosikausia vastustaneet hanketta, ovat perustaneet kantansa ensinnäkin siihen, että huoltoliikenne ei tarvitse keskustatunnelia, sille on omat tunnelit keskustassa.

Toiseksi, niiden kaupunkitunnelien myötä, joita maailmalla on rakennettu (esimerkiksi Oslossa, Göteborgissa ja Seoulissa) on syntynyt uutta rakennusmaata, siis tilaa joko uudisrakentamiselle tai Seoulin tapauksessa jopa joelle ja puistoille. Lisäksi täysin erillään olevat kaupunginosat on voitu yhdistää toisiinsa. Näin ei tapahtuisi Helsingissä, katutila säilyisi katutilana.

Kolmanneksi, autojen pakokaasut eivät häipyisi mihinkään, ne vain puhallettaisiin muutamasta piipusta samalle taivaalle. Vasta-argumenttina on väitetty, että pakokaasuja syntyisi vähemmän, kun autot ajaisivat nopeammin. Mutta autojen määrähän kasvaisi samaan aikaan, sehän on koko tunnelin tavoite!

Neljänneksi on vedottu keskustan elävöittämiseen ja liike-elämän kilpailukyvyn ylläpitämiseen kehäteiden hypermarkettien rinnalla. On peloteltu, että keskustan kaupat kuolevat. Samaan aikaan kuitenkin Helsingin keskustaan on rakennettu runsaasti lisää pysäköintitilaa, kyllä sinne auton saa jos on tarvis. Sekä kansainväliset esimerkit että vilkaisu Aleksin ja Esplanadin jalkakäytäville todistavat, että ihmiset haluavat joka tapauksessa tulla oikeisiin keskustoihin kohtaamaan toisiaan.

Viides argumentti on jo pienemmän mittakaavan asia, mutta tällaisten tunnelien sisään- ja ulosajoaukkojen alueelta katoaa kaikki elämä, ne muodostavat ympärilleen kaupunkikuolion.

Sitten vielä ne kustannukset. Entä jos karkeasti arvioiden puoli miljardia euroa sijoitettaisiinkin parempaan joukkoliikenteeseen, jalkakäytäviin, aukioihin ja puistoihin? Siis ihmisiin eikä autoihin!

Arvopohjaa etsimässä

Avoimeen vaaliin asettuvalla ehdokkaalla pitää olla agenda, oma asialista. Englanniksi sanovat 'platform', ikäänkuin taso, perustus, jolla seisoo. Olisiko se 'arvopohja'?

Onhan meillä paljon yhteisiä arvoja - veljeys tai solidaarisuus, vapaus, ja tasa-arvo tai yhdenvertaisuus. Oikeudenmukaisuus. Ihmisoikeudet. Ja kaikki nämä globaalisti! Hyvä elämä, rauha, ympäristön suojelu. Vähemmistöjen oikeudet, olivat he sitten ketä vain. Kaiken maailman hyvät asiat.

Valtakunnanpolitiikassa puhutaan veronalennuksista, perintöveron poistosta ja eläkkeiden prosenteista. Yksityistetään yliopistoja ja kouluja. Ollaan menossa nopean toiminnan joukkoihin, Afganistaniin ja joskus sitten NATOon. Valikoidaan liikennehankkeita, jotka pääsevät rahoituskoriin. Kiistellään lautasista EU:n illallispöydissä.

Mutta nyt onkin tulossa kuntavaalit. Missä on paikallispolitiikan ydin? Mikä voisi olla helsinkiläisen ehdokkaan asialista? Osa globaaliagendan asioista vaikuttaa suoraan paikallistasolle, esimerkiksi energia; jotkut valtakunnanpolitiikan päätökset samoin, esimerkiksi liikenneinvestoinnit ja kouluasiat, mutta jääkö jotakin aivan omaa?

Tässä kahdeksan kohdan lista aivan harjoituksen vuoksi:

SEKÄ PUNAISTA ETTÄ VIHREÄÄ

• Enemmän tilaa ihmisille kuin autoille - ei keskustatunnelia!
• Enemmän yhteistä kuin ylikansallista - Helsingin kruununjalokiviä ei myydä!
• Enemmän omaa kuin vierasta - julkiset palvelut kuntoon!
• Enemmän uusiutuvaa energiaa kuin hiiltä ja öljyä - temmataan tuulesta!
• Enemmän reilua työtä kuin hömppää - ei uusia Euroviisuja!
• Enemmän kaupunkiasumista kuin nurmijärviunelmia - asuntoreformi!
• Enemmän sekä metropolipolitiikkaa että lähidemokratiaa - opitaan maailmalta!

tai tiiviimmin:

• Ihmisille, ei autoille
• Yhteistä, ei ylikansallista
  
• Uusiutuvaa, ei saastuttavaa
• Todellista, ei hömppää
• Koteja, ei harhakuvia
• Kyliä kaupungissa, ei korvessa

Teotihuacan

Last week, I saw the Teotihuacan near Mexico City for the first time. Incredibly impressive. However, while climbing the pyramids, one is obsessed by the obvious question: what was it that ruined the fantastic culture 1250 years ago? Lack of democracy, and overexploitation of natural resources, suggests Guide Michelin. Unsustainable development, we'd say.

The majestic site is filled, absolutely filled with local vendors trying to sell the cheapest stuff to passers-by. They approach you in a determined manner with their merchandise, "one peso only". Puzzling. Should you stop at each and every one and politely say no-thank-you? Or grab your purse and look for coins that you don't have? Or do you try to run away, change the pace and direction of your steps - and feel ashamed, and frustrated that your thoughts are constantly distracted from the PLACE, where you'll probably never return.

On the way back to the city we pass the vast informal settlements that creep upwards on the hills like a grey carpet. The huts must house millions of people that have settled "informally", and will gain ownership of their plot after five years of occupancy. I'm wondering how many are connected to water or energy networks. Are there any schools or any medical care? A bus to the city from these contemporary pyramids?

RAKENTAJIEN RYHDYTTÄVÄ ENERGIATALKOISIIN

(Artikkeli julkaistu Helsingin Sanomien Sunnuntaidebatti-sivulla 24.2.2008)

Tehokkain ja halvin tapa vähentää kasvihuonekaasuja on oikea rakentaminen. Kuntien ja valtion pitäisi näyttää energiapihin rakentamisen esimerkkiä.

Missä olisi halvinta ja tehokkainta vähentää kasvihuonekaasupäästöjä? Rakentamisessa. Tähän tulokseen tuli Nobel-palkittu ilmastotutkijoiden paneeli (IPCC) joulukuussa 2007 julkaistussa raportissaan. Sen vertailussa olivat mukana energian tuotanto, liikenne, teollisuus, maatalous, metsätalous ja jätehuolto. Myös kun suomalaisia haastateltiin toimenpiteistä ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi, rakennusten energiatalous nousi etusijalle.

Maailman mitassa karkeasti arvioiden 20 prosenttia energiasta palaa liikenteessä. Rakentamisen ja rakennusten käytön osuus on noin 40 prosenttia. Lämmitys, jäähdytys ja valaistus vievät leijonanosan, muita syöppöjä ovat lämminvesi, veden pumppaus ja sähkölaitteet. Mikä etelän leveysasteilla säästyy lämmityksessä, menee jäähdytykseen. Sen lisäksi hajoava yhdyskuntarakenne kasvattaa kaikkialla liikenteen määrää.

Energiaa myös rakennusmateriaalien tuotantoon ja logistiikkaan. Sementin, teräksen, tiilten ja lasin valmistus vaatii korkeita lämpötiloja. Puutakin on kuivatettava, sahattava ja kuljetettava. Kuitenkin vain kymmenesosa rakennusten kuluttamasta energiasta palaa työmaavaiheessa, loput vasta valmiissa talossa. Koska pitkällä aikavälillä ratkaisevaa on tilojen käytössä kuluva energia, rakentajat olisi rakennusten suunnittelusta alkaen saatava mukaan energiatalkoisiin.

* * *

Hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen on käytännössä kolme eri reittiä: säästö, lisää tehoa ja enemmän uusiutuvaa energiaa. Halvinta on kuluttamatta jätetty energia, negawatit.
Säästäminen kuulostaa vanhanaikaiselta, se edellyttääkin enemmän käyttäytymistieteiden kuin teknologian osaamista. Onneksi myös insinöörit tutkivat parhaillaan esimerkiksi sitä, miten matkapuhelimeen saa reaaliaikaisen tiedon omasta sähkönkulutuksestaan. Kukaties se muuttaa arkirutiineja nopeammin kuin mikään muu.

Energiatehokkuudesta puhuttaessa ajatellaan helposti, että kyse on ”korkeasta teknologiasta”, joka vaatii vuosien tutkimusta ja kehittämistä. Rakentamisessa pätevät kuitenkin ikivanhat fysiikan lait. Aurinko paistaa etelästä, ja paksumpi seinä ja katto eristävät paremmin kuin kevyet rakenteet. Matalaenergiarakentamisen teknologia on jo olemassa.

Uusi tavoite on nolla-nettoenergiarakentaminen, joka kuluttaa alle kolmanneksen verrattuna nykynormien vaatimaan/mukaiseen tasoon ja hankkii tarvitsemansa energian uusiutuvista lähteistä. Se on enemmän kun pelkkä passiivitalo, joka selviää perinteisellä rakennustekniikalla. Se hyödyntää aktiivisesti maalämpöä, vesivoiman ja biomassan eri muotoja tai aurinko- ja tuulienergiaa. Nolla-nettoenergiarakentamisen idea on hiilineutraalius: kasvihuonekaasuja ei synny lainkaan. Pian puhutaan varmaan myös nollaenergia-kaupunginosista.

* * *

Rakentamisen nykytodellisuudessa ei ole yhtä vastuunkantajaa, jota voisi osoittaa sormella. Talon energiataloudellisuus määräytyy kauan ennen kuin perustuksia aletaan kaivaa. Päätöksentekoketju on pitkä, eikä kaikilla ole samoja tavoitteita. Ketju alkaa rahoittajista, maanomistajista, rakennuttajista, suunnittelijoista ja rakentajista sekä jatkuu kiinteistönomistajiin, vuokralaisiin ja käyttäjiin, tai rakennusaineiden ja laitteiden suunnittelijoista ja valmistajista myyjiin ja huoltohenkilöstön kouluttajiin. Yhteistä hyvää edustava lainsäätäjä ohjaa prosessin eri vaiheita määräyksillä ja ohjeilla.

Valtiovalta on ollut aktiivinen, muttei kovin kunnianhimoinen. Säännösten rukkaaminen ja päätöksenteko vievät aikansa, ja uudisrakentaminen tuo rakennuskantaan vain yhden prosentin lisän vuosittain. Vaikutukset tuntuvat vasta vuosikymmenten kuluttua.

Rakentajat sanovat, ettei ole kysyntää, ihmiset valittavat, ettei ole tarjontaa. Asunnonostajat kauhistelevat neliöhintoja, grynderit energiamääräyksiä. Suunnittelijat keskittyvät edullisten ratkaisujen löytämiseen. Kiinteistönomistajaa, oli hän sitten omakotitalon isäntä tai pörssisijoittaja, ei energiatehokkuus ole toistaiseksi juuri kiinnostanut. Energian hinta on ollut marginaalinen kustannus, jonka usein maksaa vuokralainen, ”loppukäyttäjä”.

Kehäteiden lasilaatikoiden kyljessä tosin saattaa jo koreilla aurinkosähköpaneeli, josta saadaan kuva asiakaslehden kanteen, mutta bulkkituotannossa lainsäädännön minimivaatimukset ovat maksimi. Energialasku kasvaa entisestään, kun urakoitsijavetoiset toimisto-, asuin- ja kauppakiinteistöhankkeet yleensä nousevat tonteille, joille pääsee vain omalla autolla. Liikkumisen hiilidioksidipäästöjä ei neutraloi puupaneeli siellä tai aurinkokenno täällä.

* * *

Entä jos pantaisiin pystyyn talkoot? Ajateltaisiin, että jokaisen on kannettava oma osansa vastuusta – myös globaalisti, siitähän Balin ilmastokokouksessakin viime joulukuussa keskusteltiin. Unohdettaisiin vanha vasta-argumentti Suomen päästöjen pienuudesta isojen rinnalla. Sekä rakentajien, valtioiden että kaupunkien hyvät käytännöt ovat maailmalla haluttua tavaraa. Siitä ovat mallina Lontoon ja Tukholman ruuhkamaksut tai Saksan syöttötariffilainsäädäntö, joita nyt kopioidaan kaikkialla.

Julkisella sektorilla on eritysvastuu esimerkin antajana. Elleivät valtio ja kunnat näe itseään mallirakennuttajina, kuka sitten? Niiden täytyy omissa hankkeissaan ylittää asettamansa normit ja antaa rakentajille mahdollisuus näyttää, miten uusia ratkaisuja parhaiten syntyy. Jos Helsingin kaupunki kehittäisi innovatiivisen rahoitus- ja ohjausmallin huippuedullisten ja energiapihien vuokra-asuntojen rakennuttamiseen, maine kiirisi kymmenien Euroviisujen verran.

Asuntopoliittisessa keskustelussa puhutaan tuotantoluvuista ja omistusmuodosta. Määrälliseen kasvuun pantava puhti ei saa siirtää muita tavoitteita syrjään. Valtion tukieurojen ehtona pitää olla myös entistä energiapihimpi rakentaminen.

* * *

Vetoaminen lisäkustannuksiin ei vakuuta. Lisäenergiatehokkuuden vaatimat lisäinvestoinnit maksavat itsensä takaisin 3–10 vuodessa. Löytyykö pörssistä nykyään sitä parempia sijoituskohteita? Myös rakennusfirmojen on aika ottaa aloite käsiinsä ja lopettaa ”ekorakentaminen” imagoprojektina. On tilaisuus näyttää, mitä osaa.

Saksan ja Tanskan syöttötariffia kopioidaan nyt kaikkialla. Sitä tarvitaan, jotta asukas voi olla paitsi kuluttaja myös uusiutuvan energian tuottaja. Keskitettyjen ratkaisujen rinnalle tulee pienten yksiköiden verkostoja, eräänlainen energiantuotannon Wikipedia.

Mikä on kuluttajan ja kansalaisen vastuu? Suostummeko ostamaan fossiilista energiaa tuhlaavia asuntoja tai käymään töissä ja ostoksilla paikoissa, joihin ei ole kunnollista julkista liikennettä? Mistä lähtien on ollut noloa olla säästäväinen ja sammuttaa valot? Entä ellei usko ilmastonmuutokseen? Voi aivan rauhassa olla välittämättä jääkarhujen kodittomuudesta. Riittää kun uskoo hiilettömään kulutukseen ja tuotantoon. Silloin maailmantalous, energian huoltovarmuus ja sotilasoperaatiot eivät enää riipu öljyn tai maakaasun saatavuudesta.

SDP:n hullut päivät

Se on helppoa, kun on jo etukäteen sanonut kannattavansa Tuomiojaa, ei tarvitse nyt yhtäkkiä yllättäen etsiä uutta kandidaattia.

Olen jo monelle todennut, ettei kai tässä olla tekemässä saippuaoopperan castingiä - vai miksi ihmeessä niin monet etsivät nimenomaan nuorta blondia? Jos hyvä nainen löytyy, kai hän voisi olla myös tumma ja keski-ikäinen.

L. Lehtinen on arvioinut, että nyt puheenjohtajavalinnasta tuleekin linjavalinta. Entä jos entinen puheenjohtaja olisi jatkanut, eikö se olisi ollut linjavalinta? Vai eikö linja ollut oikein tiedossa tai eikö sillä olisi ollut väliä? Eikö puheenjohtajan valinta ole aina nimenomaan linjavalinta?

P. Lipponen on sanonut, ettei saa olla menneisyyden painolastia - tarkoittaako se kokemusta?

Monet sanovat, ettei saa mennä vasemmalle vaan enemmän keskelle. Siinä tapauksessa suunta on kokoomuksesta oikealle, jos kokoomus on työväenpuolue ja pienipalkkaisten naisten asialla. Natossa ja ydinvoimassa löytyy sitten vahva sinipunapohja. Tai keskustasta oikealle, jolloin mukaan ehkä saataisiin osa autoilevista miehistä - merkittävä äänestäjäryhmä tietysti.

Jotkut demaritkin näyttävät edelleen uskovan kokoomuksen mainostoimiston sloganiin, että vastakkainasettelujen aika on ohi. Näkis vaan. Ne ajat ovat vasta tulossa, sanokaa minun sanoneen.

Wiki-Democracy in a Wiki-City

The DEMOS guys, Aleksi Neuvonen and Roope Mokka, have done a great job with their competition entry to the Greater Helsinki Vision 2050 competition.

It has all the elements that we all talk about these days - sustainability, energy, participation - but they've put the pieces together and point to a direction forward, the next step.

Comparing the Encyclopedia Britannica - still the authority a couple of years ago, based on refereed academic knowledge - with Wikipedia, an open source compilation of information, put together by the civil society, so to say, was particularly enlightening. That will give impetus to many new expressions, such as "Wiki-democracy" and "Wiki-City".

Helsingin asunto-ohjelman yksityiskohtia

En nyt ihan ymmärrä tätä valitusta 75 neliön keskikoosta, kun samaan aikaan tuskitellaan, että Helsingin kämpät on ihan liian pieniä perheasunnoiksi. Enemmän kummastelen 5000 asunnon vuosivauhtia, sehän on silkkaa utopiaa.

Mutta logiikkahan on selvä, kun vastustetaan 75 neliön keskikokoa. Tottakai rakentajat tunkevat esimerkiksi 2,000 kerrosalaneliöön mieluummin 42 kappaletta 47 neliön asuntoja kuin 26 kappaletta noin 75-neliöisiä, niillehän saa reilusti korkeammat neliöhinnat ja paremmat katteet!

Kummankin kokoisessa kämpässä ne kalliit neliöt, märkätilat ja keittiö, maksavat jokseenkin saman verran, loput neliöt ovat bulkkitavaraa.

Erikoinen on myös toivomus, että vain osassa uusia asuntoja pitäisi täyttää liikkumisesteisyyden vaatimukset. Loputko tehtäisiin lainvastaisesti? Tämä haaste esitetään samaan aikaan kun toivotaan, että mahdollisimman moni vanhus tai toipilas voisi asua kotonaan.

Onko tarkoitus, että esimerkiksi toispuolihalvauksesta toipuva potilas ryhtyisi ensimmäisenä toimenaan sairaalasta käsin ostamaan itselleen uutta kämppää ja suunnittelemaan muuttoa? Vai voisiko ajatella, että tämä vamma voi osua kenen meistä kohdalle hyvänsä koska tahansa, ja on paras hankkia se esteetön asunto jo silloin, kun vielä pystyy liikkumaan.

Uskomattomin on joidenkin rakentajien valitus, että energiatehokkuuden lisääminen nostaa rakentamisen hintoja. Tämä samaan aikaan, kun koko maa ja maailma tuskailee sen kanssa, miten hiilen ja öljyn polttoa voitaisiin vähentää. Tiedetään hyvin, että noin 40% kaikesta kulutetusta energiasta palaa rakentamiseen ja ennen muuta rakennusten ylläpitoon. Energiatehokkuuteen satsaaminen on tässä pörssitilanteessa paras mahdollinen investointi.

Loistavaa, Erkki Tuomioja!

Loistojuttu, Erkki Tuomiojan SDP:n puheenjohtajaehdokkuus!

Tähän mennessä käydyssä arvuuttelussa yksi argumentti on ihmetyttänyt minua erityisesti: että kandidaatti olisi liian iäkäs. Pitäisi olla nuori, mieluiten nuori ja kaunis nainen. Perustelu hirvittää. Ei kai tässä olla tekemässä saippuaoopperaa vaan politiikkaa?

Ei kukaan vastusta Hillary Clintonia vahvimman valtion johtajaksi hänen ikänsä vuoksi - sukupuoli ja sukunimi lienevät ylivoimaisesti hankalimmat esteet, nekin ovat Tuomiojalla kohdallaan. Erkki Tuomioja ja Hillary Clinton lienevät jokseenkin samanikäisiä.

Kuvitteleeko joku tosissaan, että suurimman oppositiopuolueen ja toivottavasti suurimman kuntapuolueen johtaja voisi olla ihminen vailla menneisyyttä kaikilla hallinnon ja politiikan tasoilla globaalista paikalliseen?

Eikä tässä toki haeta pelkkää kokemusta vaan kaivataan näkemystä. Pikkupolitikointi ei riitä silloin, kun perinteistä puoluetta reivataan tälle vuosituhannelle. Visio pitää olla ensin, sitten ruuvataan järjestökone ja päivänpolitiikka paikalleen.

Pääministeri on energia-asiassa ihan oikeassa

Pakko tunnustaa, pääministeri Vanhanen on tämän aamun (9.1.2008) Hesarin mielipidekirjoituksessaan aivan oikeassa. Samaan aikaan kun EU ja koko maailma etsivät vakavissaan keinoja kasvattaa uusiutuvan energian osuutta, Helsingin Energia yrittää linnoittautua kivihiilikasojen taakse. Selittelyt eivät vakuuta.

Kaiken huipuksi Helen, samalla kun kehuu tuottavansa sähköä myös Helsingin ulkopuolelle, usuttaa valtiota peittämään sen jäljet, kun hallitus neuvottelee EU:n komission kanssa Suomen kansallisista tavoitteista uusiutuvan energian suhteen. Helen vetoaa käyttämäänsä sähkön ja lämmön yhteistuotantomenetelmään, joka epäilemättä tehostaa roimasti energiantuotantoa, kun se vähentää tuotantoprosessin hävikkiä. Yhteistuotanto on kuitenkin jo vanha juttu ja käytössä monissa muissakin maissa. En oikein osaa kuvitella vaikkapa Nokian ilmoittavan, että teimmehän me kommunikaattorin jo 1990-luvulla, ei meidän enää tarvitse panostaa innovaatioihin.

Luin eilen kaupungin virkamiesten kaupunginvaltuustoa (23.1.) varten kirjoittaman luonnoksen energiastrategiaksi. Helen jatkaa siinä pikkupoikamaista inttämistä ja toistelee puolustuksenaan harha-argumenttia valtaisista määristä rekkakuormia, jotka vyöryisivät päivittäin kaupunkiin täyttämään Salmisaaren ja Hanasaaren kattilat puuperäisellä polttoaineella. Aivan kuin kivihiiltä louhittaisiin Helsingin voimaloiden alta. Sitähän tuodaan sinne laivoilla, laivoilla pellettejä viedään myös Tukholmaan Suomen Pohjanmaalta.

Hyvän vertailukohdan antaa liikennelaitos HKL, jonka esitys on asiallinen, asiantunteva, eri vaihtoehtoja punnitseva - ja teksti paljastaa, että HKL tietää, missä maailmalla mennään.

Helsingillä ei ole strategista energiapolitiikkaa

Onnea uudelle vuodelle, öljybarreli, tänään olet vihdoin 100 dollaria! - Kuinkas siinä näin kävikään, että energiaproblematiikka ei kadonnut mihinkään vuoden vaihtuessa - sitä ei ilotulitettu taivaan tuuliin. Aika käsittämätöntä muuten oli se uudenvuoden yönä tuntikausia jatkunut paukuttelu: miten ihmisillä voi olla rahaa siihen ja miksi korviasärkevä paukuttelu on jonkun mielestä niin kivaa?

Palataan härkäviikkojen kylmään arkeen. Fossiilisen energian käytön jatkuva kasvu on umpikuja. Se pakottaa ajattelemaan alusta jokseenkin kaiken. Globaalisti. Mutta myös paikallisesti. - Mitä energiapolitiikka voisi tarkoittaa esimerkiksi Helsingin kaupungille, ja miksi?

RAKENTAMINEN, RAKENNUKSET, ENERGIA JA ILMASTONMUUTOS: 40% ja 30%

Arvioidaan, että rakentaminen ja rakennusten ylläpito vievät 30 – 40% kaikesta kulutetusta energiasta, kun liikenteen osuus on ehkä 20%. Elinkaarinäkökulmasta katsoen vajaa 1/5 kuluu rakennusaineiden valmistuksessa ja työmaalla, loput käytön aikana. Lämmitys, jäähdytys, lämminvesi, valaistus ja laitteet vievät leijonan osan, yli 4/5. Kasvihuonekaasupäästöistä talot ja rakentaminen tuottavat noin 30%. Luvut paljastavat rakennussektorin säästöpotentiaalin mittasuhteet.

MATALAENERGIARAKENTAMINEN VAI NETTO-0-ENERGIA?

Energiankäytön kestävyyteen on kolme tietä: säästö, lisätehokkuus ja uusiutuvat energialähteet. Säästö on psykologiaa: käytetäänkö katkaisijan off-asentoa tai rohjetaanko kieltää hehkulamput, kuten Australiassa. Tehokkuus on teknologiaa, joskus aivan perinteistä: aurinko nousee idästä ja tuhdimpi seinä sitoo enemmän lämpöä kuin ohut. Siirtyminen uusiutuviin on polittista tahtoa ja kansainvälistä ilmasto- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Englanninkielessä on käsite ”carbon neutral building”, hiilineutraali rakennus. Suomenkieleen omaksuttu ’matalaenergiarakentaminen’ voi johtaa harhaan. Se antaa ymmärtää, että tavoitteena on ’vähän matalampi’ energiankulutus. Tämä ei kuitenkaan ole jutun koko juoni. Teoriassa talo voi kuluttaa rajattomasti, jos se itse tuottaa tarvitsemansa energian uusiutuvista energialähteistä. Peruskysymys on, paljonko talon rakentaminen ja ylläpito päästävät ilmakehään hiilidioksidia, jota syntyy fossiilisten polttoaineiden palaessa, ja metaania. Turvehan on fossiilinen polttoaine eikä uraani kuulu uusiutuviin energialähteisiin, joita on viittä lajia: tuuli, vesivoima, maalämpö, biomassa ja aurinko.

Uusiutuvasta energiasta Suomessa käytävä keskustelu vilisee harha-argumentteja risurallista metsäteollisuuden tuhoon. Kotimaisen metsän annit ovat yksi biomassan muodoista, sekin vain yksi monista uusiutuvan energian lähteistä. Biomassaa ivanneen Helsingin Energian käyttämä ”risuralli” -argumentti on harhainen myös siksi, että öljy ja kivihiilikin on kuljetettava jostakin Suomeen, ei niitä Hanasaaren alta kaiveta. Tukholmalaiseen voimalaitokseen kuitenkin laivataan pellettejä Pohjanmaalta tai Raaheen biomassaa Brasiliasta.

MITEN MUUALLA?

Otetaan esimerkki joidenkin mielestä yllättävältä taholta. Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon vapaakauppa-alueen NAFTAn ympäristökomissio (CEC) selvitti ympäristömyötäisen rakentamisen esteitä. Olin NAFTAn ulkopuolisena asiantuntijana hankkeessa, jonka loppuyhteenvedossa todetaan näin:

”Rakennusten hiilineutraalius on asetettava kunnianhimoiseksi, realistiseksi tavoitteeksi. Suositamme, että Pohjois-Amerikan hallitukset ja paikallishallinto asettavat tavoitteita, jotta päästään kaikkien, niin uusien kuin olemassa olevien rakennusten hiilineutraaliuteen. ... Kiitämme ja tuemme niitä yli 500 Yhdysvaltain kaupunkia, jotka ovat allekirjoittaneet kaupunginjohtajien ilmastonsuojelusopimuksen, sekä niitä, jotka ovat ottaneet käyttöön Amerikan arkkitehtiliiton AIA:n ja Kanadan arkkitehtiliiton ’2030-haasteen’ hiilineutraalin rakentamisen tavoitteista. Suosittelemme, että Kanada ja Yhdysvallat ottavat käyttöön vähintään yhtä kunnianhimoiset tavoitteet kuin 2030-haasteessa.” Em. 2030-haasteen ovat allekirjoittaneet monet muutkin, mm. sadat kaupungit. Välittömänä tavoitteena on fossiilisen energian käytön puolittaminen rakennuksissa.

Investointipankkiireilla on omat syynsä osoittaa vakavaa kiinnostusta. Vauhdilla lisääntyvät sijoitukset puhtaaseen energiaan olivat vuonna 2006 jo 100 miljardia. Globaalit päästömarkkinat olivat samana vuonna kasvaneet 30 miljardiin, ja niiden odotetaan vuonna 2007 kaksinkertaistuvan. Ehkä mittatikkuna voi pitää Irakin sodan päivähintaa, 300 miljoonaa dollaria.

TÄSTÄ ETEENPÄIN?

Kioton pöytäkirjan korvaava uusi sopimus saadaan toivottavasti paperille joulukuussa 2009Kööpenhaminassa, joka aikoo olla ”the Environmental Capital of the World”. Ruotsi on silloin EU:n puheenjohtajamaa. Pohjoismaille olisi tarjolla näytön paikka. Vai jatketaanko hyväntahtoista höpötystä?

Entä jos lähtökohdaksi otetaan, että Helsingin kaupungin omassa toiminnassa
- netto-0-energiarakentaminen on sääntö, ei poikkeus
- hyväksytään periaate, että kaikki julkinen rakentaminen on koerakentamista, jossa toteutetaan jo olemassa olevia tai tarvittaessa kehitettäviä maailman parhaita ratkaisuja
- sektorin toimijoille järjestetään pikaisesti jatkokoulutusta
- valtion asuntorahaston lainoituksen ehtona samoin kuin Hitas-tonttien ja muiden kaupungin omistamien tonttien luovutusehtona on netto-0-energiankulutus
- selvitetään, millaisilla porkkanoilla voidaan tukea myös yksityisten tonttien energiatehokasta rakentamista (normin mukaisuus ei riitä alkuunkaan)
- kaavavaihtoehdoista (huom!), niiden edellyttämästä kunnallistekniikasta ja niiden synnyttämistä liikennevirroista teetetään VTT:llä energiatehokkuusarviot
- Helsinki kaupunki tilaa MOTIVAn evaluoimaan koko kaupunkikonsernin energiatehokkuutta (tuote- ja palveluhankinnat ml. liikenne, logistiikka jne, palveluiden oma tuotanto, uudis- ja korjausrakentaminen, olevien rakennusten käyttö) ja laatimaan ohjeet sen parantamiseksi
- energiatehokkuus otetaan kaupungin hankintapolitiikan ehdottomaksi kriteeriksi (tosissaan) ja kaupunki hyödyntää aktiivisesti olemassaolevia suomalaisia ja eurooppalaisia kestävän hankintapolitiikan verkostoja (mm. ICLEI)
- Helsingin Energia asettaa tarkat tavoitteet uusiutuvien energialähteiden osuuden kasvattamisesta (esimerkiksi EU:n 20-30% 2020 mennessä)
- Helsinki ajaa syöttötariffin käyttöönottoa uusiutuvan energian käytön tukemiseksi
- Helsinki liittyy aktiiviseksi toimijaksi kaupunkien energiakysymyksiä pohtiviin verkostoihin kuten ICLEIn Cities for Climate Protection Campaign, C40 Cities tai Energie-Cités, tavoitteena parhaiden käytäntöjen ja politiikkojen oppiminen toisilta kaupungeilta.
- Lista ei toki pääty tähän. Eikä öljybarrelin hinta jää 100 dollariin.