Tulin äsken Kontukävelyltä, joka oli järjestetty politiikan viikon kunniaksi. Pienellä porukalla kierrettiin Jouko Malisen rastittama puistoreitti ja palattiin lähtöpaikkaan Kontupisteeseen.
Olen istunut lukemattomissa seminaareissa ja konferensseissa, joissa on puhuttu viisaita kolmannesta sektorista, kumppanuushankkeista, kansalaisjärjestöjen roolista, monikulttuurisuudesta, maahanmuuttajien kotouttamisesta, Pariisin lähiömellakoista, sosiaalisen segregaation riskeistä, asukasyhdistysten toiminnan tukemisesta, lähiöremonteista, hissittömyyden aiheuttamista ongelmista vanhuksille, digitaalikuilusta, ja niin edelleen.
Kontulassa ei puhuta teoriaa, siellä kaikki on totta. Kontula-prosessissa ei pidä vähätellä kenenkään osuutta, monet ovat olleet mukana. 1990-luvun alun lamavuosina valtion pienet porkkanat panivat liikkeelle 1960-luvulla rakennettujen asuinalueiden korjausrakentamisen. EU:n Urban-ohjelman tuella kaupunki perusti lähiöprojektin, jossa ei katsottu vain taloja vaan myös ihmisten arkea ja julkisia tiloja. Oli lähiöliikuttajia, lähiöarkkitehteja ja maahanmuuttajien keittokursseja. Puistikkoja raivattiin ja ulkovalaistusta lisättiin.
Kontupiste on pieni tila ostoskeskuksessa metroaseman kyljessä. Entisen liikehuoneiston lattialla on räväkkä kokolattiamatto. Suoraan kadulta sisään astuvien asukkaiden - päivässä jopa 200 ihmisen - käyttöön on vanerilla vuorattuihin seiniin upotettu kymmenkunta tietokonetta. Niiden yläpuolelle oli nyt ripustettu paikallisen taiteilijan näyttely. Monia eri kansallisuuksia edustavia kontulalaisia opetetaan päivittäin kädestä pitäen tietoyhteiskunnan kansalaisiksi, avataan sähköpostiosoite, järjestetään pari megaa muistia, näytetään miten asioita hoidetaan netissä.
EU-hankkeen rahoitus loppuu lähiviikkoina ja projektin päätteeksi järjestetään taas hienoja seminaareja - mikä on tietysti ihan oikein. Voin hyvin kuvitella, miten Senaatintorin kortteleiden virkamiehet hehkuttavat Kontulaa, vuoden lähiötä, ja onnistuneita projekteja. Entä sitten? Keskitytäänkö nyt vuorostaan Sipoon valloitukseen? Tai Keski-Pasilan informaatioteknologian yrityskumppanuuksiin? Pääsevätkö iltapäivälehdet tekemään katugalluppeja rakennusfirman sinne hahmottelemasta imagorakennuksesta? Oletetaanko, että Kontulan kehitys jatkuu omalla painollaan ja virastot jatkavat kukin omalla sektorillaan entiseen malliin? Että FC Kontu, Kurkimäki-seura, Kontula-seura ja Mikaelin kirkon väki jatkavat keskenään omin voimin?
Vai voisiko ajatella, että kaupungin eri organisaatiot istuisivatkin saman pöydän ääreen Kontula-aktivistien, paikallisten asiantuntijoiden kanssa. He voisivat tehdä nimenomaan Kontulasta uuden tietoyhteiskunnan LivingLabin, pioneerikohteen, jossa tämän ajan kysymyksiä ratkotaan ainoalla mahdollisella tavalla: yhdessä. Kontupisteessä tietoteknologiaa ei tarvita "uuden sisältöteollisuuden" tuotteiden kuluttamiseen, siellä sisällöt tehdään itse, myös tiettävästi Suomen ainoassa kaupunginosaradiossa. Siihenkin tarvitaan tietotekniikkaa.
No comments:
Post a Comment