Asuntopolitiikkaa!

Asuntopoliitiikassa on uskonkappaleita, joita on tapana heittää keskusteluun, ja sitten kaikki nyökyttelevät. Tässä kolme helsinkiläistä vakioargumenttia.

Ensimmäinen: Asuntojen hinnat ovat liian korkeita, koska ei ole tontteja eikä riittävästi tarjontaa. - Muistatteko aikaa, jolloin olisi ollut riittävästi tarjontaa? Hurjimpana lama-aikana tyhjiä asuntoja oli kaikkialla maassa, nykyisistä lainamarkkinoista ei ollut puhettakaan, ihmisillä ei ollut rahaa ostaa asuntoja ja uudistuotanto oli jäissä. Helsingissä rakennettiin silloin vain julkisella tuella kaupungin maalle - ja niin pidettiin tuotantokone (oman saarnansa arvoinen, paljastava sanahirviö sekin) edes jotenkin rasvattuna. Grynderit eivät koskeneetkaan vapaarahoitteiseen tuotantoon eikä kukaan tainnut valittaa tonttipulasta. Entä nyt? Kovalla rahalla rakennetaan kaupungin kalleimmille ja upeimmille tonteille niin kallista kuin sielu (rakennuttajan sielu) sietää. Ostajia riittää, kun halpaa lainaa yhä saa ja optiovoitoista tai yrityskaupoista on saattanut jäädä säästöönkin. Kuka hullu rakennuttaja silloin rakentaisi halvalla köyhille huonolla marginaalilla? Ei kukaan! - On ihan eri asia, että jokaiseen kaupunkiin tarvitaan erilaisia asuntoja, myös kalliita unelmakämppiä.

Toinen: Vihreät viivyttivät Vuosaaren sataman rakentamista niin, että vuosien asuntorakentamisvolyymi jäi toteutumatta. On monia asioita, joista vihreille ei voi antaa synninpäästöä, mutta eivät he yksin lähetelleet jatkovalituksia eri oikeusasteisiin, valittajien joukossa oli todennäköisesti myös hyviä kokoomuslaisia. Sitäpaitsi, oli valittajien väri mikä hyvänsä, missään kaupungissa missään teollisuusmaassa ei pidä kuvitella, että Vuosaaren sataman suuruusluokan rakennushanke voitaisiin pusertaa päätöksentekoprosessin läpi yhdellä nuijan kopautuksella. Onneksi ei sentään ihan. Lounais-Sipoon osalta Senaatitalon kortteleissa näköjään kuvitellaan yhä, että se olisi mahdollista. Viidentoista vuoden kuluttua asuntopulaa ehkä perustellaan sillä, että asuntojen hinnat nousivat Sipoon sinikeltavihreiden valitusten takia.

Kolmas: Helsingissä tarvitaan lisää edullisia asuntoja palveluammateissa toimiville ihmisille ja etenkin kaupungin omalle henkilökunnalle, jota on entistä vaikeampi saada matalapalkkaisiin mutta elintärkeisiin tehtäviin. Helsinki kyllä ostaa Asuntohankinnan kautta huoneistoja vapailta markkinoilta ja vuokraa niitä eteenpäin. Samaan aikaan kaupunki kuitenkin aikoo myydä talon keskeiseltä paikalta Töölöstä, josta Helsingin Energian väki, esimerkiksi vuorotyöläiset ja päivystäjät, ovat voineet vuokrata asunnon kohtuuetäisyydellä työpaikasta. Kamreerien argumentti on varmaan, että asuntojen omistaminen ja kunnossapito eivät kuulu vapailla markkinoilla kilpailevan HELENin toimialaan. Mutta miten ydintoimintoja mahdetaan tehostaa, jos ydintoimijat pakotetaan muuttamaan maalle? Samalla heidän kotinsa myydään gryndereille, jotka putsaavat ne näppäriksi cityasunnoiksi ja myyvät 7000 Euron neliöhinnalla. Julkisyhteisö siis sekä myy talon että lahjoittaa asuintalon arvonnousupotentiaalin, täysin riskittömän voittomarginaalin, yksityiselle sektorille ja kiihdyttää näin nousukierrettä. Pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista pahenee.