Vapaus ja yövartijavaltio

”…pitää olla pragmaattinen, yksityistämisen vastustaminen on ideologista, yksityinen on tehokkaampi kuin julkinen, …” Näin meitä opetetaan. Menevät miehet ajavat PPP-kumppanuushankkeita, Public-Private-Partnerships. Joku keksi vielä lisätä yhden P:n, People, tekemään konseptista lutuisemman. 

Hello Caruna, hyvästi sähköverkko! Jokainen vapaan kilpailun ystävä ymmärtää, että yksityinen monopoli on julkista pahempi, se on ryöstö. Mikä julkisen infrastruktuurin pala myydään seuraavaksi? Puhelinverkot menivät jo. Kunnalliset vesilaitoksemmeko? NIitä ylikansalliset yhtiöt ostavat ympäri maailman tietoisina siitä, että julkisen vallan on lopulta aina varmistettava puhtaan veden saanti. Valinnanvapauden nimellä kaupiteltava perusterveydenhoitoko? Sairaustalot parantavat mielellään nuhakuumeita, joita kunnan terveydenhoitaja kehottaisi hoitamaan mehulla ja vuodelevolla. Kouluverkko? VR:n liikennöinti on jo kaupan, miten käy kiskojen? Tiet? 

Kyse ei ole yrittäjävihamielisyydestä vaan valtion ja kuntien roolista yleisen edun vartioina. Vapaus ei voi olla markkinoiden yksinoikeus vaan sen rinnalle tarvitaan aina veljeys ja tasa-arvo.

Yksityinen ja julkinen ovat kaksi erirotuista eläintä. Public-Private-Partnership on valaskala ja lohikäärme neuvottelemassa win-win-sopimuksesta. Ei ole kumppanuutta, elleivät kumppanit ole tasaväkisiä. Kyse on ostamisesta, myymisestä, päätösvallan siirtämisestä ja eri pelikentistä. Jalkapallo ei onnistu shakkilaudalla.

Pitää ymmärtää kummankin rooli ja hyödyntää molempien vahvuuksia. Yritysten tavoite ei ole oikeudenmukaisuus vaan voiton tuottaminen jollakin toimialalla niille, jotka ovat yritykseen sijoittaneet. Oikein! Valtion on varmistettava yrityksille reilu pelikenttä ja säännöt. Julkisen sektorin tehtävä on tuottaa lisäarvoa, hyvinvointia ja turvallisuutta jokaiselle, niin kansalaisille kuin asylymin hakijoille.

Uusliberalismi elää eikä sen tavoite ole kadonnut mihinkään: yövartijavaltio, jossa paha valtio on kutistettu minimiin ja markkinoiden näkymätön käsi tekee valinnat. Oikeus olisi silloin vahvimmalla ja demokratia olisi kaupan este.

(Teksti on julkaistu kolumnina Demokraatti-lehdessä helmikuun lopulla 2016.)

Häpeämättömästi vasemmalle!

No mikäs se teidän puolueen linja nyt on? Tähän kysymykseen joutuu vastaamaan niin vieraille, tutuille kuin itselleenkin. Kannatatteko te lisää venäläistä ydinvoimaa vai ei? Haluatteko te sen Guggenheimin vai ei? Kateuttanneko te vastustatte yrittäjiä ja puolustatte byrokratiaa? Miksi te niitä pakolaisia hyysäätte, omat asiat ensin kuntoon! – Ollaanko sitä oikeisto- vai vasemmistodemareita vai etsitäänkö osoitteetonta paikkaa politiikan keskikentällä?

”Kun työmies tai köyhä ei äänestä vasemmistoa, monesti syytetään vasemmiston hylänneen peruskannattajansa. Minä taas katson, että liian moni työmies ja köyhä on hukannut ja hylännyt vasemmistoarvot. Jos väheksyy ympäristöarvoja, pilkkaa seksuaalivähemmistöjä ja inhoaa maahanmuuttajia, silloin ei vaan ole arvoiltaan vasemmistolainen. Ja sehän taas ei ole puolueen vika, jos sydämensivistys on ihmiseltä hukassa.” Näin tiukasti linjansa määrittelee oululainen Risto Kalliorinne facebook-sivullaan. – Hyvin pohdittu.

 

Julkisuudessa vakuutetaan yhtenäisyyttä eikä pidetä sopivana korostaa jakolinjoja, joita media taas rakastaa retostella. Jokaisen puolueen sisällä on kuitenkin jyrkkiäkin ristiriitoja, mutta yhdet pitävät ne taitavammin piilossa kuin toiset. Ulospäin näytetään aurinkoista naamaa, vaikka kotona murjotettaisiin. ”Meillä on katto korkealla ja seinät leveällä”, on se poliittisesti korrekti mutta totuutta välttelevä selitys.

 

Mutta ellei puolueella ole selkeää linjaa, ei voi olla viestiä eikä uskottavuutta. Ei voi olla vähän niin ja toisaalta näin. Vaikka kaikki päätökset eivät voi olla omantunnonkysymyksiä, jossa saa vapaat kädet, ei voi olla liikaa niitäkään, joissa vain hammasta purren hyväksyy puolueen virallisen linjan.

 

Päättäjän on lopulta aina valittava joko kyllä tai ei. Sekä-että –nappeja ei ole. Demareita pilkataan ei-puolueeksi. Mutta jos joku ehdottaa idioottimaista ratkaisua, miksi pitäisi hävetä sanoa ei? Toki vaatii rohkeutta olla häpeämätön ja paljastaa, ettei keisarilla ole vaatteita.

 

Demarit ovat rakentaneet hyvinvointivaltiota, jonka kannattajiksi kaikki nyt ilmoittautuvat. On trendikästä lisätä, että jako oikeistoon ja vasemmistoon kuuluu historiaan ja että ”vastakkainasettelun aika on ohi”. Äänestäjien on vaikea ymmärtää, miksi demarien hyvinvointivaltio olisi erilainen kuin oikeiston tai miksi hyvinvointivaltion puolesta ylipäänsä enää pitäisi taistella.

 

Uusliberaalista uskosta markkinoiden kaikkivoipaisuuteen on tullut puolivirallinen totuus. ”Valinnanvapaus” on hienompi tapa sanoa, että hyvinvointivaltio yksityistetään ja yritykset pelastavat sen ”tehokkuudellaan”. Hyvinvointivaltiosta muokattaisiin markkinarako ja sitä nimitettäisiin public-private-partnershipiksi, kumppanuushankkeeksi. – Tämä tulkinta ei ole yritysvihamielisyyttä vaan itsesuojelua rääkkyläläistymisen uhan alla.

 

Äänestäjien väitetään olevan ei-kenenkään-maalla keskustassa. Kuitenkin viestit Brittein saarilta ja Yhdysvaltain presidenttikampanjan alkuasetelmista kertovat, että äänestäjät arvostavat myös vaihtoehtoa uusliberalismin valtavirralle ja populismin hännystelylle. Kansalaiset kaipaavat vasemmistolaisuutta, joka uskaltaa tarvittaessa sanoa ei. 

 

Ajatus, että demarien kannatus nousisi mielistelemällä keskiluokkaa, perustuu näköharhaan. Poliittista samaistumista ei sanele yhteiskuntaluokka tai ay-status vaan arvomaailma.

(Teksti on julkaistu Demokraatti-lehden kolumnina 8.9.2015)

Minun periaateohjelmani

1. Sosialidemokratia on kansainvälinen aate, ei yhdenkään yksittäisen ihmisen tai ryhmän etujärjestö. SDP ei ole työmarkkinajärjestö, ei perheyrittäjien liitto eikä vanhusasiain valtuutettu.  Sosialidemokratia ei edellytä teollista tai palvelutuotantoa, se on yhtä hyvin kaupunkilaista kuin maalaista, ja sen kaulukset ovat sekä siniset että valkoiset. SDP on kaikki rajat ylittävän oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden puolue.

2. Sosialidemokratia on maailmanlaajuista, ei vain suomalaista tai eurooppalaista, ei vain teollisuusmaiden tai nousevien talousmahtien vaan myös kaikkein köyhimpien kansojen toivon liike. Sosialidemokratian on löydettävä roolinsa globalisaatiossa, joka ei sinänsä ole hyvä tai paha. Sosialidemokratian pitää tunnistaa globalisaation mahdollisuudet yhtä lailla kuin sen vääristymät, jotka estävät kestävää kehitystä: turvattomuus, hyväksikäyttö, raaka-aineiden ryöstö ja tuhlaus, ilman ja veden saastuttaminen, veroparatiisit tai korruptio.

3. Sosialidemokratia rakentuu kestävän kehityksen perustuksille. Vihreä liike lähti kapea-alaisesta luonnonsuojelusta ja kasvoi vihreän talouden asianajajaksi. Sosialidemokratian on nähtävä syvemmälle menevät keskinäiset riippuvuussuhteet ja taisteltava siivon työn, reilun maailmankaupan, puhtaan elinympäristön ja resurssiviisauden puolesta. Sosialidemokratia ei voi olla vain tässä ja nyt, vaan sen on katsottava kaukaisiin paikkoihin ja pitkälle tulevaisuuteen.

4. Sosialidemokratia on feministinen liike, miesasialiike ja liike vailla ihonväriä, kieltä ja uskontoa. Puhe on poliittinen teko. Siksi ilmaisun- ja sananvapaus on elinehto. Ihmisoikeudet ja rauha ovat ilma, jota sosialidemokratia hengittää. Sosialidemokratian vapaus ei ole kaupan kuten uusliberalismin normienpurkutalkoovapaus, jossa yhteiskuntaa ei säätele poliittinen ohjaus vaan markkinatalouden laki. – Reilu kilpailu edellyttää kuitenkin yhdessä laadittuja pelisääntöjä. 

5. Sosialidemokratia ymmärtää julkisen ja yksityisen sektorin välisen perustavanlaatuisen eron samalla, kun se kunnioittaa molempien erityislaatua. Julkinen ja yksityinen ovat kaksi eri maailmaa, joiden tasavertainen kumppanuus on käsitteellinen mahdottomuus. Yhteisiä asioita koskevan poliittisen päätöksenteon tila on avoin julkinen tila, jonka puitteissa voittoa tavoitteleva sektori toimii suljettuna ja läpinäkymättömänä. Markkinavoimat ovat ulkoistaneet yhteiskuntavastuunsa ja jättäneet aiheuttamansa sosiaaliset ja ympäristökustannukset veronmaksajien kontolle. Kansalaisyhteiskunta ei ole apuun rientävä kolmas sektori vaan vapaiden kansalaisten tapa toimia yhdessä taloudellista voittoa tavoittelematta.

6. Jokainen sosialidemokratian sukupolvi joutuu määrittelemään uudelleen työn, työllisyyden, työttömyyden ja toimeentulon käsitteet. Meidän aikanamme ilmastonmuutos, energiavallankumous, digitalisaatio, globaali työnjako ja siirtolaisuus muokkaavat radikaalisti tuotannon ja kulutuksen prosesseja, ansaintalogiikkaa ja työtä. Yksi sosialidemokratian tehtävistä on tulkita näitä muutosvoimia ja varmistaa, että siirtymä eilisestä huomiseen on ihmisten kannalta reilu.

 

7. Sosialidemokratia ei ole laskutoimitus eikä talousoppi. Sosialidemokratia määrittää näkymän tulevaisuuteen: vapauden, yhdenvertaisuuden, yhteisvastuun ja turvallisen elämän maapallolla. Hyvinvointivaltion rakenteet, palvelut ja niiden taloudelliset edellytykset ovat välineitä vision toteuttamiseksi, eivät enempää eikä vähempää.

 

(Julkaistu Demokraatti-lehden takasivun kolumnina 12.6.2015)

VAPAUS!

Vapaus – mikä ihana sana!

Liberté, Égalité, Fraternité – vapaus, veljeys ja tasa-arvo lain edessä olivat suuren vallankumouksen (1789) tavoitteet, joista vuosisata myöhemmin tuli Ranskan tasavallan tunnuslause. Jo Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa (1776) oli todettu, että ”kaikki ihmiset ovat syntyneet vapaiksi ja tasa-arvoisiksi” ja kansalaisille oli taattu uskonnonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja. Etelävaltioiden orjat vapautettiin kuitenkin vasta sisällissodan jälkeen 1865.

Tarinan mukaan vastavalittu brittipääministeri Margaret Thatcher paukutti konservatiivipuolueen kokouksessa pöytää Friedrich von Hayekin kirjalla Constitution of Liberty (1960, vapaasti suomennettuna Vapauden perusteet) ja julisti, että siihen puolue uskoo. Keynesiläisyyttä ja valtion vahvaa roolia vastustaneesta von Hayekistä tuli uusliberalismin oppi-isä.

’Vapaus’ on 1970-luvun vaiheilla valtavirtaistuneen uusliberalismin perussanastoa. Aatteen tavoitteena on raivata edellytyksiä yrittämisen vapaudelle, esimerkiksi vapaat markkinat ja vapaakauppa. Asiaan kuuluu, että vaaditaan verojen alentamista ja ammattiyhdistysliikkeen vallan rajoittamista.

Brittiläisen yhteiskuntateoreetikon David Harveyn mukaan uusliberalismin keinovalikoimaan kuuluvat myös ”yksityistäminen, säätelyn purkaminen ja kilpailu, joiden väitetään vähentävän byrokratiaa, lisäävän tehokkuutta ja tuottavuutta, parantavan laatua ja alentavan kustannuksia yhtäältä tuotteiden halventuneina hintoina, toisaalta keventyneenä verorasituksena.” – Kuulostaako tutulta?

Ei siis ole uutta luovaa ajattelua, kun kauppakamarien mustapukuiset miehet myös sote-uudistusta koskevassa keskustelussa hokevat sanaa ’valinnanvapaus’. Sen kylkiäisenä he markkinoivat Ruotsissa kalliiksi osoittautunutta Raha seuraa asiakasta –mallia, jossa ’asiakas’ valitsee ’palvelutuottajan’ joko julkiselta, yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta. Asiakas seuraa rahaa. Pappa betalar.

Yksityisten yritysten kilpailukriteereinä pidetään palvelun laatua ja tehokkuutta, joita ’asiakkaan’ pitäisi vertailla. Mutta missä se valinnan vapaus on? Miten esimerkiksi yksittäinen potilas lääkäriä valitessaan vertailisi ’laatua’, kun jopa lääkärien on vaikea arvioida kollegoidensa osaamista? Eikö sosiaali- ja terveydenhuollossa ole tärkeintä, että ihminen saa parasta mahdollista hoitoa eikä se, miten hienosti odotushuone on kalustettu – ulkoisia laatutekijöitä väheksymättä.

’Valinnanvapaus’ on puhdasverinen Troijan hevonen. Sen ainoa tavoite on, että avoimella päätöksenteolla ohjattu julkinen sektori muuttuu hiljaiseksi yövartijaksi ja liikesalaisuuksiin verhoutuvat markkinat hoitavat kaiken.

Demareille esitetyt yrittäjävihamielisyys –syytökset on helppo torjua. On selvää, että hyvinvointivaltion ylläpitäminen edellyttää vakaata veropohjaa: palkkoja ja veroja maksavia yrityksiä ja veronsa maksavia palkansaajia. Eniten työllistävien pienyritysten on oltava demarien erityissuojeluksessa.

Vapaus edellyttää yhdessä sovittuja pelisääntöjä, jotka pitää laatia kaikkein heikoimpien, ei vahvimpien ehdoilla. Vapauskäsityksemme ei sisällä vapautta piilottaa verovaroilla kustannetuista palveluista kerätyt voitot veroparatiiseihin.

’Vapaus’ koskettaa ihmisenä olemisen ydintä. Valinnan vapaus kuulostaa kulutusyhteiskunnan asiakkaan unelmalta. Kokoomuksen mainostoimisto on kaapannut duunarin rukkaset, työväen presidentin, toivon ja korvat. Vapautta eivät vie.

Teksti on julkaistu kolumnina Demokraatissa 14.11.2014

IDEOLOGINEN YKSITYINEN JA PRAGMAATTINEN JULKINEN

Poliittisessa keskustelussa heitetään uusliberaalilta kenttäpuoliskolta usein väite, ettei ulkoistaminen tai yksityistäminen ole ”ideologista” vaan pelkästään ”pragmaattista”. Kriittistä vasemmistoa moititaan ideologian sekoittamisesta järkiperäisiin ratkaisuihin. 

Yksityistämistä on julkisen omaisuuden myynti yksityisille, yleensä pörssiyhtiöille. Margaret Thatcher tunnettiin privatisaation äitinä avauksestaan, jolla brittien rautatiet pantiin lihoiksi. On Suomessakin osattu. Espoo kauppasi 2001 energialaitoksensa saksalaiselle E.On -yhtiölle, joka möi osakkeet pian Fortumille. 

Ulkoistettaessa jotakin palvelua sitä ei enää tehdä itse vaan se päätetään hankkia markkinoilta ja alistetaan kilpailuttamiselle. Helsinki ostaa mm. bussiliikennettä, moni kunta sosiaali- ja terveyspalveluita. Myös yritykset ulkoistavat, ne esimerkiksi enää harvoin omistavat toimitilojaan. 

Jo sanavalinnat paljastavat, millä kenttäpuoliskolla pelataan. Puhutaan joko kaupungeista, kansalaisista ja asukkaista – tai konserneista, kuluttajista ja asiakkaista.  Yksityinen ja julkinen sektori pelaavat aivan eri säännöillä.      

                    

Osakeyhtiölaki pelkistää asian: ”Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin”. Voitonjaolle pääsee vain osakas tai ”etuasiakas”. Kunta tai valtio ei voi valikoida asukkaitaan vaan ihmisoikeudet ja peruspalvelut kuuluvat jokaiselle. Yritys voi poimia rusinat pullasta ja keskittyä ”kilpailukykyisimpiin” tehtäviin, joilla se varmistaa parhaan voiton.

Yhtiö on tilivelvollinen vain osakkailleen, mutta julkisyhteisön päätökset ovat julkisia. Suomi tai Sodankylä ei voi salata kirjanpitoaan vetoamalla kilpailuetuun, mutta yritys voi. Yrityksen päätöksiin voivat vaikuttaa vain osakkaat, mutta demokraattisen päätöksentekoprosessin kautta jokainen voi vaikuttaa Euroopan unionin, valtion ja oman asuinkuntansa asioihin. 

Yritys ei ole sidottu paikkaan vaan voi siirtää tuotantoprosessinsa osia Romaniaan tai Kiinaan, jos se on ”kilpailukykyisempää”.  Kajaani on ja pysyy Kajaanissa eikä voi vaatia asukkaitaan muuttamaan muualle.

Jos kunnalla on oma energialaitos, se voi poliittisesti evästää, miten suuri osuus energiasta on tuotettava uusiutuvista energialähteistä ja miten energia hinnoitellaan. Muuten hinta määräytyy pörssissä. 

Jos kunnassa tehdään itse päiväkotien ruoka, voidaan miettiä, voisiko lasten ateriointiin yhdistää kasvatuksellisia elementtejä tai kokeilla kasvisruokapäivää. 

Julkista palvelutuotantoa koskeva päätöksenteko pysyy avoimessa demokraattisessa kontrollissa. Ulkoistamisen puolustaja sanoo, että pitäisi vain osata määritellä ostettavan palvelun laatukriteerit kyllin tarkkaan. Mutta ulkoistettua palvelua koskeva lopullinen päätöksenteko siirtyy kuitenkin osakkaiden valitsemalle johdolle, jonka keskeisin tehtävä on maksimoida yrityksen voitto eikä pohtia, miten lasten lounas tukisi kasvua ja kasvatusta mahdollisimman monipuolisesti. 

Kun yhteisillä verovaroilla ostetaan julkisella tai yleishyödyllisellä sektorilla tuotettuja palveluita, raha pysyy yhteisen taloudenpidon piirissä. Jos taas palvelu ostetaan yritykseltä, sen voitot eivät palaudu takaisin julkistalouteen ja palveluiden kehittämiseen vaan verosuunnittelun avulla maksimoidut voitot katoavat omistajien taskuun. 

On se aika ideologista. – Yksi jatkokysymyksistä, joita pitää pohtia, on mitkä tehtävät kuuluvat julkiselle sektorille, mitkä eivät.

(Julkaistu Demokraatin kolumnina 16.5.2014)

OMAN ONNEN NOJAAN, KOHTI HYVÄNTEKEVÄISYYSYHTEISKUNTAA

Hyväntekeväisyysyhteiskunnassa rikas antaa köyhälle rovon hyvän hyvyyttään. Hyvinvointiyhteiskunnassa taas rikas ja köyhä maksavat kumpikin veroja edellytystensä mukaan, koska kokevat tulonsiirrot oikeudenmukaisiksi. Hyväntekeväisyysyhteiskunnassa jokainen on oman onnensa seppä, hyvinvointiyhteiskunnassa jokaiselle annetaan yhtäläiset mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään.

”Suomalaiset kaipaavat entistä enemmän yksilöllisiä ratkaisuja ja valinnanvapautta, arvioi pääministeri Jyrki Katainen (kok.) uudenvuodentervehdyksessään. ... – Holhouksen sijaan haluamme olla oman elämämme päättäjiä, silloin kun siihen on valmiudet.” (http://yle.fi/uutiset/katainen_suomessa_meneillaan_suuri_henkinen_muutos/7006180)

Matti Apunen moittii kolumnissaan mm. emerituspiispa Mikko Heikkaa rikkaiden syyllistämisestä. ”Heikka ei kerro, miten monta rikasta hän kohtasi, mutta melko huolettomasti hän yleistää ahneuden ja piittaamattomuuden kaikkien hyvätuloisten ominaisuudeksi.” Osoittaakseen kirkonmiesten olevan väärässä, Apunen tekee uudenvuodenlupauksen: ”Annan tänä vuonna prosentin verojen jälkeisistä tuloistani hyväntekeväisyyteen. Asian ydin on tässä: valitsen kohteen huolellisesti, mielellään julkisuuden varjopuolelta, ja tutustun siihen henkilökohtaisesti. Ehkä opin samalla jotain uutta.”

Apunenkin siis haluaa valinnanvapautta. Hyvinvointiyhteiskunta ei saa päättää Apusen puolesta demokraattisesti, mikä on oikeudenmukaista. Mieluummin kuin että maksaisi vaikkapa 1,5% enemmän veroja, hän harjoittaa julkisesti hyväntekeväisyyttä ”julkisuuden varjopuolella”. ”Jos me hyvätuloiset – yli 40 000 euroa vuodessa ansaitsevat – osallistumme tähän prosenttiliikkeeseen edes kohtalaisesti, poistamme kohtuuttomuutta helposti miljoonilla.” (HS 31.12.2013)

Uutta lastensairaalaa varten on organisoitu massiivinen julkisuuskampanja. Lahjoituksina on tarkoitus koota 30 MEUR (18,75%) hankkeen 160 MEUR kokonaiskustannuksista. Sekä valtio että HUS ”lahjoittavat” 40 MEUR säätiölle, joka sen lisäksi ottaa 50 MEUR lainan, jonka HUS maksaa vuosien mittaan takaisin. Samaan aikaan HUS-kuntayhtymä on sitoutunut satojen miljoonien investointiohjelmaan muiden tilojensa kuntoon saattamiseksi ja maakuntien sairaanhoitopiireissä ihmetellään, mikseivät ne koskaan saa valtiota tukea sairaaloidensa rakennushankkeisiin.

On kuitenkin annettu ymmärtää, että valtion ja kuntien poliitikot kitsastelevat tyhmyyttään ja vain yksityinen hyväntekeväisyys ja yritteliäisyys pelastavat tilanteen. Keräyksen keulakuva on teeveestä tuttu Leijonan luolasta ja Neljän tähden illallisilta, vähemmän tuttu Libera-ajatuspajan hallituksen puheenjohtajana. Lahjoittamalla lastensairaalaan toteuttaa valinnan vapautta. Verotuksen kautta rahat saattaisivat mennä vaikka mielenterveyspotilaille, asunnottomille tai kehitysyhteistyöhön.

Uusliberalistisessa ajattelussa hyvinvointiyhteiskunta on holhousvaltio ja tulonsiirtojen varaan jättäytyvät vain laiskat ja passiiviset ihmiset, jotka eivät yritä tarpeeksi menestyäkseen elämässä. He ovat oman onnensa nojassa.

(Julkaistu Demarin nettiblogissa 31.12.2013)