Saturday, November 25, 2006

Arms and ploughs

(this text appears also in my blog on the PES@ctivists website www.pes.org)

Darfur, Baghdad, Kabul - cities and villages where arms and ammunition do the talking, places filled with hate, torture and death. So much hate that watching it from my safe North European corner, I cannot even begin to understand it.


We know that rifles and Rifle Associations rule in many other countries, as well, also in the so called developed world. It is as if our societies were not able to give young men any other tools to prove their identity as men than either weapons or cars, the bigger the better.

I was in Costa Rica last week to talk about sustainable urbanism. The tropical country has a fantastic natural environment. The Costa Ricans know that there is no alternative to sustainability if they want the tourism industry to flourish. However, their cities still need a lot of development. Urban public space and public transport are some of the key areas.

But there is one hugely important sector where Costa Rica has shown the rest of the world that the unthinkable alternative works: they have no army. The small country with no military forces has the most stable government and the most equal society in Central and South America.

Whoever commands the army in a developing country, by default has a fierce opposition fighting to be in control. Because military rule is not democratic governance, it involves corruption and privileges for selected few. The poor remain excluded from this exchange of favors. The rulers' priority will always be, how to remain in control of the army - and stay alive.

This is like writing to Santa Claus: please, destroy all military forces from the face of the earth! So simple and obvious, and yet a total utopia: forging arms to ploughs, and eradicating poverty for good.

P.S. I learned in San José that the body guards of the Venezuelan President Hugo Chavez (whom I secretly admire) are from Cuba. They've been sent by Castro, who receives oil from Venezuela for a reduced price, and can resell it on the market for hard currency. - Contemporary political favors.

Sunday, November 12, 2006

10 teesiä Jätkäsaaren keskustelemattomuudesta

Hyvä veli, vuorineuvos Ahlström, kiitos kommenteistanne (HS 12.11.2006)! Ihmettelette, miksei Jätkäsaaren suunnittelusta keskustella. Esitän tässä omat arvaukseni.

1. Keskustelu. Jätkäsaaren tai muiden alueiden suunnittelusta ei keskustella, koska portinvartijat eivät halua keskustella. Alueen suunnittelija erosi ammattiliitostaan, koska sen lehdessä rohjettiin haastaa keskusteluun.
Päättäjät eivät pysty keskustelemaan, koska heille ei esitetä perusteluja eikä vaihtoehtoja, joista keskustella. Kaupunkisuunnittelulautakunta ei halua keskustella, koska on helpompaa olla keskustelematta. Muut lautakunnat vaietaan toteamalla että "olette saaneet sanoa mielipiteenne, mutta me tiedämme miten pitää suunnitella" tai "juna meni jo". On helpompaa jutustella vaarattomista aiheista kuten "matalaa vai korkeaa", "pyöreää vai suorakulmaista", "punaista vai valkeaa" tai "metsää vai taloja".

2. Visionäärit ja asiantuntijat. Ahlströmin mukaan teollisuudessa on käynnissä "linux-prosessi sovitettuna designiin". Siihen osallistuu iso joukko eri näkökulmia edustavia ihmisiä, jotka kaikki vaikuttavat tasavertaisesti yhteistyöhön. Ei kaupunkejakaan voi enää kehittää yksinäisissä suunnittelijakammioissa. Urbaanit innovaatiot vaativat uusia välineitä ja prosesseja, aivan uutta osaamista. Yksinäisten visionäärien aika on ohi. Visionääri on se, joka kokoaa parhaan porukan ja saa aikaan laajimman keskustelun.

3. Julkinen tila. Niin kauan kuin kuvitellaan, että kaupunki syntyy rakennuksista, ei synny kaupunkia. Urbaanin rakenteen ydin on julkinen tila, jossa jalankulkijan on hyvä olla. Katu, jolla autot ajavat ylinopeutta ja kavennetut jalkakäytävät ovat täynnä pysäköityjä autoja, ei ole julkista tilaa.

4. Keskustat. Jos kaupunkia ja kaupunkiseutua ei rakenneta alakeskusten verkostoksi, syntyy vain yksi keskusta ja joukko lähiöitä. Katsokaa Lontoota tai Pariisia: kaupunkirakenne jatkuu ehjänä, kaupunginosia eivät erota toisistaan metsävyöhykkeet vaan niiden sisällä antavat ilmaa eri kokoiset puistot, puistikot ja aukiot. Jätkäsaari on nyt kaupunginosa ilman oikeaa keskustaa, ikäänkuin Tammisaari ilman toria ja sen elämää.

5. Jatkuvuus. Ei Jätkäsaarta voi suunnitella ilman että luonnostellaan, miten se liittyy esimerkiksi Hernesaareen tai Hietalahteen. Monissa esitetyistä suunnitelmista maailma loppuu alueen reunoille. On kai ajateltu, että sama kaavoittaja suunnittelee sitten Hernesaaren seuraavaksi, kun Jätkäsaari on valmis. Mutta kaupunki ei ole koskaan valmis.

6. Yhteydet. Jos kaupungin keskeisimmäksi päivittäisen liikkumisen muodoksi ei ymmärretä julkista liikennettä vaan ikioma auto, päädytään ratkaisemaan ensisijaisesti pysäköintiongelmia. Jos julkinen liikenne tuo vain kehnoja yhteyksiä, alue marginalisoituu lähiöksi.

7. Kauppa. Jos kaupan keskusliikkeet ovat saaneet kaikki, myös grynderit, uskomaan, että ihmiset todella haluavat viettää aikaansa pysäköintikenttien ympäröimissä ostokeskuksissa, miten asuin- ja toimistorakennusten kivijalkaan enää saadaan yhtään elintarvikemyymälää tai sukkakauppaa? Jos vain pizzataksit ja megadiskot menestyvät, kuka ryhtyy pitämään etnistä perheravintolaa? Tarvitaan porkkanoita!

8. Suvaitsevaisuus. Ei ole enää Helsingin seutua ilman kulttuurien kirjoa. Alhströmin kaipaama "creative city" vilisee maahanmuuttajia ja vierailevia asiantuntijoita. Kirkko on aina ollut keskellä kylää, mutta Jätkäsaareen on ehdotettu kaikesta elämästä irrallista saarikirkkoa. Missä ovat moskeija tai hindutemppeli? Missä muu pohdinta monikulttuurisuuden vaikutuksista kaupunkirakenteeseen?

9. "Merellinen Helsinki". Ei satama lähde mihinkään, kontit muuttavat Vuosaareen. Viron laivaliikenne säilyy Jätkäsaaressa ja Hernesaareen tulee toivottavasti jatkossakin vuosittain satoja ristelyaluksia. Matkailu on yksi maailman suurimmista teollisuudenaloista, eikä sitä voi kokonaan ulkoistaa halpamaihin. Satamien rantabulevardeja käydään ihailemassa ulkomailla, mutta Helsingin kantakaupungissa satamaa kohdellaan kuin häirikköä. Sen synnyttämää elinvoimaa hyödyntämään tarvitaan enemmän kuin katettu bussipysäkki.

10. Kaupunkimaisuus. Hollantilaisen kaupunkitaloustieteilijä Gert Middelkoopin kysymys helsinkiläisille (H.S. 12.11.) osuu naulan kantaan: "Arvostatteko todella kaupunkeja?" Jos isot miehet ovat vakavalla naamalla tukemassa nurmijärveläis-sipoolaista "kotini-on-linnani-metsässä" -elämäntyyliä automarketviikonloppuineen, pitää unohtaa kaupunkivisiot. Jostakin syystä halutuimmat osoitteet taitavat kuitenkin yhä olla ankeassa kivierämaassa: Katajanokalla, Kruununhaassa tai Töölössä.

(teksti ilmestyi hieman editoituna, otsikolla "Kaupunkirakentamisesta pitää keskustella avoimesti" H.S. Mielipide-sivulla 20.11.2006)