EPÄPÄTEVÄ VAI SOPIMATON?

”Poliittiset virkanimitykset ovat vanhanaikaista, 70- ja 80-lukujen politiikkaa”, totesi pääministeri Stubb keskiviikkona MTV-uutisten mukaan.

Poliittiset virkanimitykset ovat ikuisuuskysymys. Kerrasta toiseen esitetään samat kysymykset ja kuullaan samat perustelut. Vakuutetaan, ettei kyseessä ole poliittinen valinta, vaikka sokea Reettakin näkee, että on se. Toistetaan samat tekopyhät julistukset, että juuri meidän puolueemme ei sellaiseen sorru vaan nuo muut. Tiedotusvälineet herkuttelevat skandaaleilla, joilla murennetaan luottamusta poliittiseen päätöksentekoon.

Ihminen voi tietenkin olla yhtä aikaa sekä poliittisesti sitoutunut että ammattitaitoinen, vaikka puolueen teltalle poikkeavaa kaupunkilaista on siitä vaikea vakuuttaa. Kiusallisempaa on puolustaa hurskastelua, että valinta on kohdistunut pätevimpään, jos on selvää, että osaajat on ohitettu ja paikalle nostettu uskollinen sotamies. Silloin tehdään hallaa paitsi päättäjien uskottavuudelle, myös kyseiselle työpaikalle. Se saa tomppelin päällikön, joka tuhoaa organisaation kehittymismahdollisuudet vuosikausiksi.

Jos minulta entisenä virkamiehenä olisi kysytty, olisin neuvonut kutsumaan Laura Rädyn lyhyen ministerikauden aikaiseksi sijaiseksi jonkun sote-viraston monissa liemissä keitetyistä johtajista. Vasta huhtikuun 2015 eduskuntavaalien jälkeen tiedetään, palaako Räty takaisin vai pannaanko virka avoimeen hakuun pätevyysvaatimuksineen. Silloin on mahdollista saada vakavasti otettavia hakemuksia ja päästä vertailemaan sekä hakijoiden poliittista painoa että ammatillista osaamista ja johtamistaitoa.

On selvää, että kaupunginjohtajat saavat tuolinsa poliittisten läänitysten perusteella kuntavaalien tuloksen perusteella, Helsingissä nykyään seitsemän vuoden määräajaksi. Heiltä kuitenkin odotetaan myös ammatillista osaamista. On sitten toinen juttu, että monen kaupunginjohtajan on vaikea nähdä itsensä virkamiehenä, joka hän meidän systeemissämme kuitenkin on.

Suomen erikoislaatuisessa järjestelmässä kaupunginjohtajat ovat kyllä poliittisia, mutta eivät kuitenkaan varsinaisia poliittisia päättäjiä vaan esittelijöitä. Kansainvälisen pormestarimallin ystävät pitävätkin parempana mallia, jossa johtajisto pannaan uusiksi aina kuntavaalien jälkeen ja ylin johto näyttää poliittiselta, on poliittista, valitaan poliittisesti ja toimii poliittisesti. Ammatillinen vastuu siirtyy virkamiehille.

Ylempien viranhaltijoiden valinnassa liikutaan nelikentässä poliittinen/sitoutumaton ja ammatillisesti pätevä/ammattitaidoton, eli vailla asianmukaista koulutusta ja riittävää työ- ja johtamiskokemusta. Media noteeraa huippunimitykset, mutta sama käytäntö koskee tietysti myös julkisuuden varjoon jäävää järjestömaailmaa, työryhmiä ja projekteja.

Jos valitsijoilla on poliittiset silmälasit, ei pidä kuvitella, ettei niitä käytettäisi valinnoissa. Yhtä sinisilmäistä on uskoa, että ammatti-ihmiset olisivat poliittisia neutreja vailla arvoja ja maailmankatsomusta. Mutta ellei päättäjillä ole halua ja kykyä erottaa oikeaa ammattiosaamista pyrkyryydestä, he ovat moraalittomia hölmöjä, jotka tuottavat yhteiskunnalle suunnatonta vahinkoa.

”Tämä ei näyttänyt hyvältä, joten tällainen korjausliike oli tehtävä”, sanoi pääministeri. Sorry, ei kyse ole vain siitä, miltä asia näyttää, vaan siitä, mitä se on.

(Teksti on julkaistu kolumnina Demokraatissa 5.9.2014)

ONKO KAUPUNGISSA KAIKKI KAUPAN?

Muistatteko vielä lehtien palstoilla laajaa julkisuutta saaneen Helsinki Garden –suunnitelman? Oopperan ja olympiastadionin välimaastoon istutettu jättimäinen lentävä lautanen asuntotorneineen, jäähalleineen ja hypermarketteineen oli tyly yllätys muille kuin innokkaimmille kiekkofaneille.

Korein kuvin kaupattu suunnitelma oli niin härski, ettei kukaan asiantuntija ottanut sitä vakavasti. 

Jotta jatkossa säästyttäisiin vastaavanlaisilta ideanikkareiden koepalloilta stadionin ympäristössä, kaupunkisuunnitteluvirastossa alettiin hahmotella pelisääntöjä Eläintarhan alueen suunnittelulle. Tällä tarkoitetaan keskuspuiston osaa, jota rajaavat Nordenskiöldinkatu, Vauhtitie, Helsinginkatu ja Urheilukatu.

Periaatteita esiteltiin talvella kaupunkilaisille ja myös Töölö ry antoi niistä lausunnon. Kiitimme huolellisesta selvitystyöstä ja rakentavasta otteesta. 

Jos joku haluaisi perustaa kylpylän, innostuimme ajatuksesta, että sen voisi upottaa talvipuutarhan ja uimastadionin väliin. Jos joskus haluttaisiin suurempi jäähalli, pidimme vaihtoehdosta, jossa nykyistä hallia laajennettaisiin. Jos tulevaisuudessa olisi tarvetta stadionia ja oopperaa palvelevalle hotellille, katsoimme, että sille voisi löytyä paikka parkkikentän laidalla.   

Olimme kaupunkisuunnittelun ammattilaisten kanssa samaa mieltä, ettei tätä keskeistä puistoaluetta voi muuttaa asuntotuotannon tonttimaaksi. 

Toukokuussa päättäjät kuitenkin päättivät toisin. 

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Rautava ehdotti viraston esitykseen kolmea muutosta, joiden puolesta lautakunnan selvä enemmistö, myös varapuheenjohtaja Soininvaara äänesti.

Ensiksi muutettiin eri käyttötarkoituksiin kaavailtujen alueiden rajaukset ”ohjeellisiksi”. Eläintarhan alueelle voisi siis suunnitella melkein mitä hyvänsä lähes mihin kohtaan hyvänsä.

Toinen muutos koskee asumista.  Viraston tekstissä ”aluetta kehitetään ensisijaisesti virkistyksen, urheilun, matkailun ja kulttuurin alueena”, mutta periaatteisiin lisättiin, että ”alueelle voidaan osoittaa myös asumista”. 

Kolmas muutos kehottaa selvittämään ”elinkelpoisen päivittäistavarakaupan yksikön sijoittamisen mahdollisuudet”. Ei siis mitään kodikasta korttelikauppaa.

En ole lainkaan yllättynyt, jos päivä- ja iltapäivälehtien sivuilla julkaistaan lähiaikoina uudet värikuvat Töölönlahden tienoille laskeutuvista lentävistä lautasista. Ehkä hankkeen nimi on nyt Helsinki Central Park, ja hyvin verkottunut kiinteistösijoittaja tarjoaa luksusasuntoja puistonäkymin ja ostosmahdollisuuksin.  

Sen jälkeen käydään julkista keskustelua tutuin vuorosanoin: asuntotonteista on pulaa, keskusta-asuminen on ekoloogista, Helsinkiin kaivataan kansainvälistä tyyliä, kaikkea uutta aina vastustetaan, eikä tämä mikään puisto ole – tai kysytään, miksei mihinkään saisi rakentaa vai halutaanko paikalla mieluummin säilyttää pysäköintialue.

Saa nähdä.

(Teksti on julkaistu kolumnina Töölöläinen-lehdessä 17.8.2014)