Thursday, December 20, 2007

Urban sustainability

Talking about urban sustainability, in the capacity of a World Future Council member. This is the link to the video interview:

Wednesday, December 12, 2007


Now, it is time to focus on Copenhagen, where the new climate protocol should be finalized and agreed upon in 2009. This is a huge challenge not only for the City of Copenhagen and Denmark hosting the meeting, but to Sweden’s EU Presidency and to the European Union as a whole.

The EU needs it own “roadmap” towards Copenhagen, making sure that the EU not only upholds but strengthens its position as the world leader in progressive and innovative climate policies. This means including all aspects of sustainable use of energy, such as energy for development, fair mechanisms of technology transfer, and decent work. This requires that the European Union is unanimous and strong in its positions.

The EU should use its diplomacy, political cooperation and bilateral mechanisms to make certain that developing countries, China and India in particular, will play a fair but focal role in Copenhagen.

The Clean Development Mechanism (CDM) and similar tools have to be further developed so that by 2009 they can be more broadly applied than today. This is particularly important in the buildings and construction sector, which uses 30-40% of all energy and has huge emissions savings potential, which can be implemented with existing technologies.

Indeed, if there is to be a title for the Copenhagen 2009 conference, it should be A Better Built Environment for All, which would encompass the aspects of mobility, buildings, construction, infrastructure, public services and information and communication. The implementation of this target would bring together the private and the public sector, both federal, national and local governments, and civil society organizations.

Sunday, December 02, 2007


Side Event Friday 7 December at 13-15, Grand Hyatt Bali, Room BIOFUEL

Buildings and construction are responsible for on average 40% of the total energy consumption. During the whole life span of buildings, the energy is mainly used for heating, cooling, lighting, hot water production and powering of appliances. Part is also used for building materials production, construction and demolition. The energy required for logistics and mobility in the built environment is not included in these figures.

The potential of the buildings and construction sector to drastically reduce global emissions of greenhouse gases is technically proven but poorly known, and frequently not supported by existing policies and market signals.

This is the urgent concern that is shared both by governments all over the world, and by construction industry and real estate business. In Bali the particular questions are:

Ø How can CDM and other “Kyoto mechanisms” best promote sustainability of the built environment?

Ø What are the steps needed to substantially reduce the greenhouse gas emissions from buildings and construction?

In joint effort, representatives of the United Nations Environment Programme (UNEP), World Business Council for Sustainable Development (WBCSD) and the Marrakech Task Force on Sustainable Buildings and Construction, led by Finland, will highlight critical issues from the points of view of the public as well as the private sectors. The Director of UNEP Division of Technology, Industry and Economics (DTIE), Ms. Sylvie Lemmet will set the scene and experts of the organizing partners will report on recent findings. There is time for discussion after the comment of Ms. Outi Berghäll, Vice Chair of the Ad Hoc Working Group on Further Commitments.

For more information, please get in touch with

- Kaarin Taipale, Chair of the Marrakech Task Force on Sustainable Buildings and Construction,

- Niclas Svenningsen, Coordinator, UNEP Sustainable Buildings and Construction Initiative,

- Christian Kornevall, Project Director, Energy Efficiency in Buildings (EEB), World Business Council for Sustainable Development;

Friday, November 16, 2007

Chestnut tree of Anne Frank

An open letter to the Mayor of Amsterdam, Mr. Job Cohen, and Councillor Marijke Vos

Dear Decision Makers in Amsterdam

Trees have incredible symbolic value – you must have learned it by now. The one chestnut tree had value for Anne Frank but this value has now been multiplied by the millions because of the many stories that it tells about European history.

I’m sure you’ll find another solution to celebrate a landmark tree – than killing it.


Kaarin Taipale

Wednesday, October 24, 2007

A question to Mona Sahlin

(On the PES@ctivists Manifesto - Yourspace website Mona Sahlin, the leader of the Swedish Social Democrats, answers questions 24 October 2007 - I sent her this rather huge question.)

Dear Mona Sahlin

For us as PES activists it is clear that we’ll have to link and to fulfil the requirements for as well decent work and fair trade, as for the need for energy savings, energy efficiency and radical transition to renewable energy sources. The EU has been quite ambitious in setting targets regarding all of these issues. The Bali climate negotiations are approaching, and already in 2009 we should meet in the climate summit in Copenhagen to agree on a “Kyoto 2”.

Many of the barriers slowing down climate negotiations are well known: The US and Australia don’t want to sign any commitments but advocate “voluntary mechanisms” instead. G77 and China want to “develop first” and clean up only afterwards. For obvious reasons, the oil producing countries do not like to discuss reducing the use of fossil fuels, and note that they won’t invest in cleaner technologies unless there is certainty on growing demand. Some see the climate issue as a great opportunity to promote more nuclear power, and so on. Our own trade unions are sceptical, to say the least. – At the same time, the only ones profiting of our growing thirst for more energy seem to be the oligarchs in emerging economies or oil-producing developing countries, and the military industry providing equipment for those fighting to secure access to oil resources.

Mona Sahlin, in this extremely controversial climate/energy framework, do you see any “windows of hope”? Any new initiatives, new arguments to push our agenda? In particular, can we develop new mechanisms to bring the great emerging economies – Brazil, South Africa, India and China – on board? Such as CDM (Clean Development Mechanism) and carbon trade on a truly large scale and covering more sectors? – And the second difficult question for us European Social Democrats: What does it take to turn our own Trade Unions into drivers of the “fight against CO2” instead of them “joining the enemy”?

With warm regards from Helsinki

Kaarin Taipale

Kimi and Kaarin in Brazil

... tämä tuskin tulee toistumaan: F1-sankarin kuva on pienemmällä kuin jonkun kattoa mulkoilevan kestävän kaupunkikehityksen ekspertin... terveisiä Brasiliasta! (leikkaa ja yhdistä linkin pätkät, muuten se ei toimi)

... I don't think that this will ever happen again: the picture of the F1-hero is smaller than the one of a sustainable urban development expert looking up to the skies... best regards from Brazil! (please cut and join the two parts of the link for it to work)

Monday, October 08, 2007

Energy – the new realm for moral double standards?

Oh boy, energy and climate change again. Aren’t you getting tired? Too bad, since I’m afraid that the topic won’t disappear from the headlines in quite a while. But what is this with double standards; speaking one thing and doing the other, acting as a saint in public but committing sins in private?

Let’s go back to climate change. When we burn fossil fuels, oil, gas, coal or peat, carbon dioxide gets into the atmosphere and changes it. Temperatures rise, glaciers melt, oceans get warmer, hurricanes get more frequent, some places get more rain and floods, others are hit by draughts and forest fires. Extreme phenomena become more frequent.

If this is caused by excessive burning of fossil fuels, it should be clear, what the medicine is: let us burn less non-renewables and more renewable!. But as you know, it is not that simple, and that is where the double standards enter the picture.

The first lobby says that they do not ”believe” in climate change, as if it was a religion, not science. I find it interesting that often the same guys have a strong belief in their investment portfolios, hedge funds and whatever. If there would be a way to predict the moves of the stock exchanges as accurately as we can calculate global warming, we’d all be millionaires!

These calculator people are the same, who demand accurate predictability of tax percentages and inflation rates. However, for them it is quite clear that no one can prophesize the price of oil. Quite recently, 50 USD per barrel seemed the ultimate limit, now 80+ is the going rate.

We, the consumers know that we should save energy, but it is so nice to buy cute gadgets that use electricity, keep our summer cottages warm all around the year, and dream of a bigger car. Four-wheel-drive SUVs are fabulous. And how many nuclear power plants does it take to make sure that the tiny red light on the digi-box stays on?

The industrialists yell that growth and competitive edge must not be put in danger, energy must be cheap and there must be plenty of it available. The same guys move their factories to countries with polluting energy and cheap labor. They pretend that the problems can be outsourced, hidden in China or India. But the same guys speak quite fluently about globalization, and they know very well that we have only this one single planet.

Every year, the automobile industry brings new, slightly less polluting car models to the market. “Save the environment, buy a new car!” – This must be the ultimate energy double standard! In Norway, the consumer protection authorities recently forbid such advertising. In Finland, the conservative government plans to raise the price of gas just a little, so that it won’t hurt anyone. Gas is like vodka, always worth every cent.

Then we have those who believe in technology. “Engineers will come up with a solution, don’t worry.” – Strangely enough, the same people who regard themselves as rational thinkers call windmills “ugly”. “New energy technologies have to be developed on the market, subsidies would distort free competition!” they say. However, these engineers are not bothered by the fact that crude oil has soon been subsidized with a sum of one trillion dollars in Iraq and Afghanistan. It is about 300 million Euro per day. – In Finland, it is ok to subsidize burning peat, that is called agricultural policy. But subsidizing wind energy, no, that would distort the market!

And then we have the politicians. They know that they are supposed to talk about climate change in a noble manner. But the also know that their voters want to have a bigger house, a bigger car and faster growing investment portfolios. It is not politically correct to remind them that 20% of all energy is burned in traffic, and almost 40% in heating, cooling and lighting of buildings.

But there are strange news coming from across the oceans. Even US companies are asking for regulation and limits to carbon emissions. They know that their competitive edge depends on who develops the most energy efficient products and production methods. The firms want to have a level playing field and no free riders. Building researchers don’t talk about energy consumption any more, they think of buildings that will produce their own energy.

The homeless ice-bears are not our biggest problem. The real risks are linked with economy and security. Energy will force us to rethink everything. That is why I suggest hereby that we’ll leave moral double standards to bedrooms and start being honest at least in energy issues.

Thursday, August 23, 2007

"Epämiellyttävä totuus"

(kolumni on julkaistu Senaatin Kontrahti-lehdessä keväällä 2007)

Maailmassa kulutettavasta energiasta noin 40% palaa rakennuksissa. Elinkaarinäkökulmasta katsoen tästä öljystä, kivihiilestä ja ydinvoimasta vain kymmenys kuluu rakennusaineiden valmistuksessa ja työmaalla, loput käytön aikana. Lämmitys, jäähdytys, lämminvesi, valaistus ja laitteet vievät leijonan osan.

Elinkaarianalyysit on tehtävä ja niiden on ohjattava investointeja. Mutta fakta on sekin, että lähes (kuulen metsälobbarien askelten kopinaa), siis lähes kaikkien rakennusmateriaalien valmistus on energiaintensiivistä. Teräs, sementti, tiilet, lasi ja alumiini vaativat hurjia lämpötiloja ja pitkiä logistiikkaketjuja. Eivät männyntaimetkaan pelkällä auringon valolla ja henkisellä ravinnolla lahosuojatuksi seinäverhoukseksi muutu.

Jääkarhujen alta sulavat jäälautat taitavat olla uhkista vähäisin. Riskit liittyvät talouteen, politiikkaan ja turvallisuuteen. Energiasolmu paljastaa, mistä kestävässä kehityksessä oikeasti on kyse. Energia panee kaiken uusiksi, ei vain energiantuotantoa, jakeluverkkoja, teollisia prosesseja ja logistiikkaa vaan myös palvelut. Energian kulutusta opitaan tarkastelemaan yhtä kaikenkattavasti ja tunteettomasti kuin nyt työvoimaa. – Sitäkään ei voi ulkoistaa loputtomiin.

Reseptissä on kolme rohtoa: säästö, lisätehokkuus ja uusiutuvat. Säästö on psykologiaa: löytyykö katkaisijan off-asento tai rohjetaanko kieltää hehkulamput. Tehokkuus on teknologiaa, usein aivan perinteistä: aurinko nousee idästä ja tuhdimpi seinä sitoo enemmän lämpöä kuin ohut. Siirtyminen uusiutuviin on poliittista tahtoa, Elon laskuoppia ja kansainvälistä turvallisuuspolitiikkaa. Vaihtoehtoja 0-nettoenergiarakentamiselle ei näy.

Ellei julkinen sektori näytä mallia, kuka sitten? Rima on ME-korkeudessa, rakentamisessakin tikittää globaaliaika. Lukuisat järjestöt ja tutkimuslaitokset tutkivat parhaillaan, miten rakennetun ympäristön energiankulutus puolitetaan. Hyväätarkoittava höpötys on nyt muutettava koviksi faktoiksi. Pohjoismaiselle rakennus- ja kiinteistöklusterille on tarjolla näytön paikka: Onko se todellista ”sisällöntuotantoa” ja pystyykö se uudistumaan alan keihäänkärjeksi?

"Avoin innovaatio"

Sain taas olla mukana Helsingin kauppakorkeakoulun CKIR-instituutin jokavuotisessa workshopissa. Nyt teemana oli innovoinnin avoimuus - "open innovation". Urbanistin näkökulmasta on aina yhtä kiintoisaa vertailla, miten samat oivallukset saavat samansuuntaisia tulkintoja yhtäältä yksityisissä yrityksissä, toisaalta kaupungeissa.

Pelkästään kielenkäyttö on paljastavaa, ilmauksia ja käsitteitä lainataan puolin ja toisin: yritykset puhuvat innovaatiotoiminnan demokratisoimisesta ja käyttäjäyhteisöjen saamisesta mukaan tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen, kaupungit taas toiminnan tehostamisesta, ulkoistamisesta ja globaalista kilpailusta mutta toki myös osallisuudesta ja osallistamisesta.

Yritykset, tarkoittaessaan rakenteita tai tietojärjestelmiä puhuvat arkkitehtuureista, ja kuvatessaan toimintaympäristöä käyttävät lähes yksinomaan muoti-ilmausta ekosysteemi. - Pakko tunnustaa, että vanhana pianistina ja rakennusalan ihmisenä minulle jäi hämäräksi, mitä mahtaa tarkoittaa "arkkitehtuurien orkestrointi" tai "ekosysteemin luominen". Olin kuvitellut, että Luoja on ekosysteemin osalta hoitanut homman jo aikojen alussa...

Yhteinen pohjavire on, että ihmiset on saatava mukaan, puhuteltiin heitä sitten kuluttajina, käyttäjinä tai kansalaisina. Mutta kuten Heidelbergin entinen pormestari totesi, jokaisen sukupolven on rakennettava itselleen omannäköisensä demokratia, sitä ei saa koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Demokratian voi hävittää, tuhota aivan kuten rauhan.

Sunday, August 12, 2007


(Uutispäivä Demarissa 30.7.2007 julkaistu mielipide - vastineena Lasse Lehtisen kirjoitukseen)

Jotkut toverit ovat olleet huolissaan siitä, että menosta ja menestyksestä unelmoivat liituraitapukuiset nuoret miehet eivät koe SDP:tä omakseen, kun se ei tarjoa ”toivoa”. Minua huolestuttaa paljon enemmän, etteivät he unelmoi globaalista oikeudenmukaisuudesta ja köyhyyden poistamisesta tai vaikkapa uusiutuvien energialähteiden täysimittaisesta käytöstä.

Yksi vaalien jälkeisen katharsis-keskustelun teemoista on ollut SDP:n paikka suhteessa poliittiseen ”keskustaan”. Puhutaan siis oikeiston ja vasemmiston välimaastosta, jossa yhä suuremman osan äänestäjistä oletetaan liikkuvan. Tälle kentälle olisivat ajaneet vasemmalta mm. ne Ladan hankkineet duunarit, joihin Lasse Lehtinen Viialaista siteeraten viittaa (Demari 19.7.2007). Oletetaan poliittisen arvomaailman riippuvan ihmisten taloudellisesta asemasta ja siihen aikaisemmin likeisesti liittyneestä luokkaidentiteetistä.

Poliittisen evoluutioteorian mukaan tehdastyöläinen ajautuisi äärivasemmalta, palkankorotus ja koulutusaste kerrallaan, ammattikoulun ja keskustapuolueen kautta kauppakorkeakouluun ja kokoomukseen. Tosin koska oikeistokin joutuu käyttämään poliittisesti korrekteja käsitteitä kuten työttömyysturva ja ympäristö, senkin on pakko kyhnätä keskustan tuntumassa ja toivoa, että joku näyttäisi olevan vielä oikeammalla.

Lehtinen esittää myös SDP:n nimenmuutosta demokraattiseksi puolueeksi. Malli löytyy vaikkapa Yhdysvalloista, joissa kaksipuoluejärjestelmä jakaa kansan viivottimen tarkkuudella puoliksi demokraatteihin ja republikaaneihin. Lehtiselle ajatus yhtenäisestä suomalaisesta vasemmistosta on silti mahdoton. USA:ssa kuitenkin koko ”vasemmisto” on yhden puolueen korkean katon alla. Vertailu eurooppalaisiin sosialidemokraatteihin on toki hankalaa, kun valtiot ja niiden lainsäädäntö ovat kehittyneet aivan eri tahdissa. On tapana sanoa, että meikäläinen kokoomuslainenkin näyttäisi jenkkien poliittisella kartalla kommunistilta, muttei sekään ole koko totuus.

En usko, että poliittisen ideologian valinta on, ainakaan enää, ensisijaisesti luokka- ja varallisuuskysymys, vaan ennen muuta arvovalinta. Yhdysvaltain demokraattipuolueeseen on perinteisesti kuulunut niin itärannikon intellektuelleja ja raharikkaita (kuten Kennedyt) kuin juutalaisia ja afroamerikkalaisia. Sekä demokraateille että sosialidemokraateille kansalaisten tasa-arvo ja julkisen sektorin yhteisvastuu hyvinvointivaltiosta menevät kaiken muun edelle, niin paikallisesti kuin globaalisti.

”Keskelle” on tungosta kuin alennusmyynnin tarjoustiskille, etenkin presidentinvaaleissa. SDP:n perinteisissä kansainvälisissä arvoissa riittää kuitenkin eväitä, ei tarvitse sortua uusliberalistisiin erikoistarjouksiin. Mutta työtä on tehtävä, että arvot löydetään uudelleen ja osataan sijoittaa tuoreina tämän ajan ja paikan viitekehityksiin.

Sunday, July 15, 2007


(published at

“What kind of scissors are we going to need for decoupling? Maybe they’ll have to be silver scissors, or golden!” A colleague was joking about a serious issue: How to fulfill the basic needs of people, and at the same time decouple economic growth from environmental and social destruction? How to secure human well-being without wasting natural and human resources? How to break the assumed link between success and happiness?

Water and energy create the physical foundations of sustainable development. For billions of people worldwide they are still a daily question of availability. Thousands of cities are faced with the same question: how to secure the citizen access to safe drinking water and energy. Once there is water, it has to be kept clean, and sanitation and waste water treatment are needed. Once there is energy, it must also be clean so that it does not pollute the air and become a health or fire hazard. The production process of energy must be safe, otherwise it creates dangerous jobs and new environmental problems. A vicious circle!

The step from poverty, from no freshwater and no energy, to having basic human needs fulfilled is huge, but millions of people take it every year. Waves of industrialization and economic growth bring people from rural areas to cities and to urban lifestyles that focus on consumption: cars, fashion, entertainment, industrial food and drink – and more economic growth.

“Sustainable Consumption and Production”

In two years, China will host the 4th International Expert Meeting on the 10 Year Framework of Programmes on Sustainable Consumption and Production. The 3rd meeting was recently held in Sweden. The name of the conference is too complicated, the United Nations –led process is called the Marrakech Process for short. Its origins are in Johannesburg 2002, in the UN World Summit on Sustainable Development, where governments agreed that consumption and production patterns are inextricably interlinked. If we want cleaner products, someone will have to ask and pay for them.

One of the conclusions is that public procurement is an important mechanism in promoting sustainability. Local and national governments can become model clients and create markets for better products. This is also true for services and buildings: private companies and citizen will hardly construct better buildings if they don’t see that the public sector does it, first.

It is easy to agree that we need more sustainable products and services – but what does it mean in real life? There is no globally agreed list of criteria telling which product is sustainable, yet. Some characteristics are obvious: efficient use of resources, no pollution, no health risks, decent work, social and gender equity, transparent governance. Not only the product or service as such matter, but the production process and use of the product, the whole life cycle have to be analyzed. Did people become happier and healthier by making, using and recycling the product – or did they get ill and abused?

“Environmentally friendly” – or just a little less dangerous?

Some clever advertisers and urban developers have noticed that the “brand” and sales of a product can be improved by promoting it as “environmentally friendly” or as “eco-city” without showing hard facts. To oppose this trend the Norwegian government has forbidden the advertisement of any car as “environmentally friendly”, because no car is ever going to be environmentally friendly in the first place. Cars and their manufacture will always burn energy, pollute, injure and kill thousands of people, force cities to invest in highways that destroy urban fabric, and so on.

Imagine this: A company informs its shareholders and stockbrokers that it is going to make only products that don’t have to be thrown away, because they will not become unfashionable or technologically obsolete in a couple of months or years. Instead, they’ll be beautiful and easy to use for hundred years - just like your grandmother’s scissors, a bicycle or a kitchen knife. Their manufacture will cause no harmful waste, require no non-renewable resources, the employees will get a decent salary, and instead of bribes, the company will pay taxes to local and national government.

Earthland and global equity

A justified question is posed by developing countries to industrialized nations: Are you trying to tell our millions of people that they should not reach the same standard of living as your citizen? You have been polluting the Planet for centuries, and now you are teaching us that we should learn from your mistakes! How dare you suggest that we should not buy cars but create more innovative mobility systems, as an example!

Many people say that countries have to develop first, and worry about the environment only after they can afford it. Unfortunately the world does not work that way: Contemporary, industrial urban poverty means dirty water, poor sanitation, polluting energy, no public transport, no decent work, no housing, no sense of community, no education, no equal opportunities, more global competition. We are back at decoupling: How to secure access to basic services for all without an economic growth that is based on exploitation of human and natural resources, and that only brings success to a few?

In a relatively short period of time we’ve been through industrial and information technology revolutions. What is the quantum leap that we have to take today? Eco-efficiency will not be enough. Can there be a “business case” for multinational industries in producing less for more people with fewer resources? Who will be the first politician to win elections without promising growth, only more happiness?

Tariq Banuri, also a World Future Councillor, gave a speech at the conference. “Think of the world as one country, Earthland, where people will have to think and act collectively. Stop talking about the earth as a forgiving mother. The Earth does not forgive,” he said.


(this is a post-scriptum to two EU-conferences on this topic this year, first in Helsinki, second in Hamburg)

Let me open with a polemical question: Do we need “Architectural policies” – or should we focus on other policies, which could have a more direct impact on the built environment than the art of building?

“Cities”, the urban scale has become the talk of the town. Analysts, strategists, bankers, business people, sociologists, ICT gurus, R&D thinkers, politicians, everyone loves to talk about the changing role of cites on the global scene, glocalization. Local politicians may not exactly know what it means – but as long as it seems to give them more clout, they’ll repeat that “cities are drivers of national and global economies”. Urban planners, often with a background in architecture, are dumbfounded. They don’t know how to interpret the changing urban paradigm, which now embraces also the metropolitan dimension, or regionalization that professor Jefferey M. Sellers talks about. This means two more policies to deal with: Urban policies and Metropolitan policies.

Let’s turn the question around for a moment: What do we want to gain with an architectural policy? Do architects feel misunderstood, not truly appreciated and sufficiently honor(ari)ed? In other words: are architectural policies supposed to strengthen the role of architects in society? Or is the goal to make our cities and communities more liveable?

If the aim is to ask governments to sign something like a trade union declaration of architects as a profession, I’d like to distance myself. Even professionally, this is not the age of guilds and clubs any more, but of roundtables and forums, where the most diverse points of view should converge. One of professor Julian Wékel’s conclusions is that “planners in today’s radical changes have to rethink urban planning, have to rethink the city, and have to rethink society”. He notes that this is “a task not to be solved only by planners, but by of all us”.

If the intention is, however, to find new answers to old and new questions of urbanization and metropolitanization, such as upgrading urban structures, housing for all, mobile work, services to the aged, mobility, energy consumption, public space, urban agriculture, you name it, I’m all for it. This brings me back to my original question: Are we convinced that architectural policies – and not something else – will do the trick? Let me list some of the policies that I’ve in mind.

Transparency. Unfortunately, real estate development and construction are infamous for corruption all over the world. Any policies and the best of intentions won’t make construction any more sustainable, if corruption cuts long processes short. Action against corruption could be the most efficient architectural policy, not only in developing countries and countries in transition, but also in our so-called ‘transparent’ welfare states? The basic problem with corruption is, of course, not that someone earns big money without really having earned it, but that jointly agreed goals get blurred, and technical, social, contextual and functional priorities are pushed aside.

Energy policies. Worldwide 30-40% of all energy is used in buildings and construction. Almost all of this energy is consumed during the operational phase of buildings (heating, cooling, lighting, appliances). We know that the savings potential is huge and that saving energy saves money, human health and the climate. Another 20% are poured into mobility and logistics.

Increasing the proportion of renewable energy sources in energy production is the third pillar of sustainable energy consumption – after savings and increasing efficiency. Given the present construction boom in many parts of the world, low-energy construction should be the rule, not the exception! It does not need rocket science but mainly basic technology, which is already available. How can public policies and architects promote sustainable energy use in the built environment?

Privatization policies. Andres Kurg paints a lively picture of two opposite housing ideals in post-Soviet Estonia. The more recent Aaviku area consists of colourful detached single family suburban dwellings for predominantly better-off Estonian residents, whereas the area of Lasnamäe with grim 1970s pre-fabricated multi-storey apartment buildings is inhabited by mostly Russians. Kurg highlights, not the architecture as such, but the way how neo-liberal economy has transformed the socialist city. In Lasnamäe, privatization has become visible in particular in the courtyards which are fragmented into portions, making the coordinated use of public space almost impossible. In Aaviku, this boxing-in is taken for granted from the beginning.

Anything and everything in our daily environment is being privatized: water, energy, public transport, schools, childcare, care for the elderly, the whole “public sphere”. Privatization, sometimes the mere outsourcing, of basic public services means that decision-making is moved to closed chambers, also decisions concerning architecture.

Real estate policies. Whereas Kurg looks at the change of politics from close-up, Valentina Croci has followed the same phenomenon from a distance, analyzing how the redefinition of the European Union, the joining of ten countries in May 2004 not only changed ‘Old’ into ‘New’ Europe, but put unpredictable, non-linear cultural processes into motion. “As the economic and political balance of the enlarged European Union is being redrawn, the identities of the newly joined countries are in flux”, she writes. Real estate policies and political attitudes to historic preservation of the cultural heritage will determine the future of cities in the former ‘Eastern’ Europe within a few quickly passing years. How much of the built environment that was saved by poverty will be erased by newly acquired economic wealth?


Public procurement policies. Public sector purchasing amounts to about 15% of the GDP of OECD countries. If wisely used, it can be a powerful strategic tool to support innovation, decent work and fair trade, and to save energy and other resources. As an example, one of the goals of the Sustainable Procurement Action Plan in the United Kingdom is a sustainably built and managed central government estate that minimises carbon emissions, waste and water consumption and increases energy efficiency.

Organizing open architectural competitions in order to find the best architect and best solution is a well-know form of public procurement. Not only can the use of different kinds of competitions be mainstreamed, but the award criteria have to be updated continuously. Energy has to be everywhere.

As a conclusion, I’m afraid that architectural policies won’t do the trick alone. The point of view of the built environment as the context of human life – not of architecture – has to be omnipresent in all policies. In order for this to happen, architects will have to step into politics and push for other policies, as well.

Wednesday, June 06, 2007

Tarvitseeko demokratia sähköjäniksiä?

Vastaus Vantaan kaupungin lakimiehen sähköpostiviestiin (31.5.2007)[i]

Usean kaupungin- ja apulaiskaupunginjohtajan viran täyttö on viime aikoina ollut näyttävästi esillä julkisessa keskustelussa. On jopa ilmaistu huolta, että vakavasti otettavia kandidaatteja on vaikea saada ehdolle. Yhtenä, ei toki ainoana syynä pidetään valikoivasti argumentoivaa julkisuutta, jonka varassa yllättävän suuri osa päätöksentekijöistäkin on. Moni parhaista ehdokkaista ei lähdekään prosessiin omasta aloitteestaan, vaan päätöksentekijöiden on houkuteltava harkitsemaan viranhakua.

Yksityisellä puolella toimitusjohtajien valintaan ei liity vastaavaa kalabaliikkia. Epäilemättä tämä heijastaa julkisen ja yksityisen sektorin perustavanlaatuista erilaisuutta. Sukupuolten tasa-arvoakaan ei yksityisfirmoissa ja hallintoneuvostoissa jouduta punnitsemaan yhtä tarkkaan. – Julkisuutta ei tietenkään pidä säikkyä, avoimuus kuuluu oleellisesti julkishallintoon. Valintaa tehdessään päättäjillä pitäisi kuitenkin olla käytössään kattava ja monipuolinen esittelyaineisto hakijoista, myös luottamuksellisena pidettäviä ulkopuolisten tekemiä henkilöarviointeja.

Kun Vantaalla nyt päädyttiin lähettämään joukko kärkihakijoita ns. psykologiseen testiin, syntyi mielikuva, että erityisesti johtamistaidoille olisi haluttu antaa aikaisempaa enemmän painoa. Kokopäiväinen testaus erillisine palautesessioineen ei ole hakijallekaan pelkkä huvireissu, etenkään, ellei sen tuloksia hyödynnetä päätöksenteossa. Todennäköinen seuraus sekä Porvoon että Vantaan oikeustapauksista Suomen kaupungeissa lieneekin, ettei johtajiston virkoja hakeneita henkilöitä enää lähetetä esimerkiksi yhteistyökykyä ja johtamisominaisuuksia puntaroiviin testeihin.

Ei ole helppo neuvoa, miten kaupunginjohtajien valintatapaa pitäisi kehittää niin, että se samalla lisäisi prosessin avoimuutta, pitäisi hakijoiden ammatillisen osaamisen tason korkeana, korostaisi työssä vaadittavien johtamistaitojen merkitystä valintakriteereinä ja kannustaisi vielä rohkeaan poliittisen vastuun kantamiseen. Suomalaisten kaupunginjohtajien status valtuuston valitsemina virkamiehinä on maailmalla täydellinen poikkeus ja jatkuvan ihmettelyn kohde. Yleensä kaupunginjohtajat ovat suorilla vaaleilla valittuja, täyspäiväistä työtä tekeviä poliittisia viranhaltijoita. Tampereen ja Turun kokeilut näyttävät, mennäänkö siihen suuntaan meilläkin.

Julkishallinnossa tehdyistä virheistä voi valittaa eri oikeusasteisiin, joiden tulkinnat on jatkossa otettava huomioon päätöksenteossa. Käsillä olevassa tapauksessa kolme vantaalaista kaupunginvaltuutettua huomautti siitä, ettei tietoja henkilöarvioinnin tuloksista annettu valtuutetuille. Helsingin hallinto-oikeus katsoi, että valitus oli aiheellinen.

Oikeuden päätös ei kuitenkaan lisää Vantaan päätöksentekoprosessin avoimuutta, ellei apulaiskaupunginjohtajan virkaan ilmoittaudu muita kuin sen virkaatekevä haltija. Vantaa ei ole julistanut virkaa uudestaan avoimeksi vaan on ilmoittanut pelkästään tarkistavansa prosessia. Tämä tarkoittaa, että ellei kukaan muista virkaa aiemmin hakeneista ilmoita olevansa käytettävissä, valtuutetut eivät koskaan tule näkemään mitään henkilöarvioinnin tuloksia.

Vaikka olisin kansalaisena mielelläni tukenut valituksen tehneiden kaupunginvaltuutettujen tavoitetta lisätä valintaprosessin avoimuutta, ei ole mielekästä lähteä sähköjäniksenä kilpaan, jossa ei voi voittaa. Siksi en ole tällä erää enää käytettävissä Vantaan maankäytön ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtajan virkaa täytettäessä.

[i] Olette hakeneet 1.-30.3.2006 haettavana ollutta Vantaan kaupungin maankäytön ja ympäristötoimen apulaiskaupunginjohtajan virkaa. Helsingin hallinto-oikeus on menettelyvirheen johdosta 31.5.2007 antamallaan päätöksellä kumonnut kaupunginvaltuuston päätöksen 29.5.2006 § 5, jolla virkaan valittiin Jukka Peltomäki. Tämän vuoksi ko. apulaiskaupunginjohtajan viran täyttäminen valmistellaan pikaisesti uuteen käsittelyyn. Tästä johtuen tiedustelemme, oletteko edelleen käytettävissä apulaiskaupunginjohtajan virkaa täytettäessä.

Pyydämme ilmoittamaan vastauksenne 6.6.2007 klo 12.00 mennessä. Mikäli olette käytettävissä, ilmoitamme, että suoritetun henkilöarvioinnin tulokset tulevat olemaan valtuutettujen käytettävissä.

Friday, June 01, 2007

BB & CC: Big Brother and Climate Change

(teksti on julkaistu myös PES@ctivists -blogissa)

“The United States is taking the lead, and that’s the message I’m going to take to the G-8,” Mr. Bush said according to the New York Times (NYT 1st June 2007). – Is 'leadership' all that it is about? Until now – and certainly in the foreseeable future – the EU has been the obvious world leader in the fight against climate change.

No, it is not just about political power, I guess, but also about economic power. Bush has now understood that there is no way around but also the industry will have to take climate change seriously. He’d like to see that US companies would negotiate directly with Indian and Chinese governments and businesses and agree on standards and transfer of technologies.

For Bush, energy efficiency is suddenly ok, if it is achieved with technologies that the US can sell to other countries, instead of technologies developed in the EU, Japan, Korea, India or China.

What drives me nuts is that within the EU, there is still a huge number of politicians, business leaders and, I’m sorry to say, trade union leaders, who don’t see that the EU really has to get serious about energy savings, energy efficiency and renewable energy sources.

This morning in Helsinki, the EU Energy Commissioner Andris Piebalgs gave a presentation about EU energy policies. He listed three challenges: security, sustainability (well, he only discussed the climate change) and compatibility. He praised President Bush’s speech. Maybe this was ‘only’ diplomacy. The EU has every reason to denounce a plan to hold any “climate talks” next Fall parallel to the Bali negotiations about the next phase of the Kyoto Protocol.

How disappointing, such skilful political manoeuvring: to disguise business promotion as concern for the environment. Let us hope that the EU will be more skilful, more united and more swift in its moves than the Big Brother.

Thursday, May 31, 2007

Poor kids, poor kids

(teksti on julkaistu myös PES@ctivists blogissa)

How appropriate that PES has childcare week now; in Finland the Conservatives who won the parliamentary elections this March, are now showing the true nature of "HOPE" that was their campaign platform.

One of their first actions has been to announce that everyone will have to pay for the daycare of children, also the unemployed and the single parents with very low income. In Finland until now, the public daycare of
children has been regarded as one of the flagships of the Nordic Welfare State, giving also the kids of the poorest homes such basic benefits as decent food every day, and allowing mothers, also single mothers, to go to work and take care of their family.

During the election campaign, the Conservatives blamed the Social Democrats for having wasted public money into what they called "employment-creation-tricks" and beautifying the unemployment statistics, whereas the labor market in fact would need more workforce for low-paying jobs (such as healthcare, care for the elderly, childcare, you know what kind of work is not regarded fancy, fit for a man, and worth paying for).

And now, what else does this proposal mean than taking (mostly) women off the workforce, because they are supposed to stay at home and take care of their kids. Kinder, Küche, Kirche, as the German used to say, keep women between the stove and the bed. That is what they call "restoring family values".

This suggestion of the Conservatives, still supported by the Prime Minister's Center Party, is so appalling that also the Greens, who are in the coalition Government now, have had a really hard time defending it.

Sure, the poorest families will always get free daycare for their kids, "for social reasons", the Conservatives say. That would mean writing applications, getting scrutinized, getting labelled as "a social case".

This is the fundamental difference between neoliberal welfare policies of the Conservative and true equity: pennies and cents for the beggars instead of equal access to basic services.

Friday, May 18, 2007

Letter to Class 7C of Agenda 21 School in Hamburg

Dear students of the Class 7C,

we met Thursday 10 May in the courtyard of the City Hall of Hamburg and discussed urban sustainability. It was a wonderful day in many ways: first and foremost, it was the official inauguration of the World Future Council, and a beautiful day in the magnificent historical setting of Hamburg.

Now, back at my writing desk in Helsinki, also on a beautiful Spring day, it is time to reflect on the day a week ago. I’m wondering what the day meant for you all – in my life it was one of those days that I’ll never forget. I had the honor to be part of a group which shares the same values and dreams as I: a sustainable world with peace and equity among people. This probably sounds pretentious and pompous, like a manifest, and it definitely needs to be translated into real actions before it has any real meaning.

Building sustainable cities is one of the practical ways to reach the big goal. That may also sound like a very theoretical concept, but as we discussed, in real life it means very concrete things: reducing the use of water and energy, creating a good public transport system, building safe places to live for all people, securing decent jobs for everyone, celebrating cultural diversity, and so on.

You all will have a very good starting point for your lives, because you have become familiar with these ideas already at school. – I was lucky to get a good education, as well, but I did not learn about “sustainability” before I was much older than you are now. This means that you are getting a “head start”, you’ll have the possibility to create a much better world than my generation! (But we are also trying hard to repair the mistakes that we’ve made!)

Thank you very much for your interest and contributions to the Agenda 21, for the kind welcoming letter, and for the flowers! It was a great experience to meet with you.

With best wishes to you all – your teachers, as well!

Monday, April 16, 2007

Saadaan uusi asuntoministeri!

Aijjai, nyt saadaan vihdoin egolookista omakotitaloasumista Sipooseen, jonne jokainen perheenjäsen voi ajaa omalla hybridimaasturillaan. Ja tonttipula jää historiaan, kun kaavoitus vihdoin nopeutuu. Sehän tapahtuu niin, että grynderit saavat kaavoittaa omat maansa - kunnat vain leimaavat paperit sutjakkaasti - ja muilta kuin maanomistajilta poistetaan valitusoikeus maankäytön suunnitelmista.

Valtioneuvosto tekee Sipoon rajansiirrosta pikapäätöksen ja sitten pannaan töpinäksi tonttien pakkolunastusten kanssa, että saadaan kunnon aluerakentamiskohteita. Sitten kunnat myyvät tontit edullisesti gryndereille kaavoitettaviksi ja saavat samalla vähän käteistä, jolla maksetaan palveluseteleillä yksityislääkäreiltä ostettuja käyntejä. Etteikö PARAS-hanke ja kuntien palvelurakenteen uudistus muka toteutuisi!

Asuntotuotantoon tulee vauhtia, kun rakennusfirmat saavat tehdä sitä mikä kaupaksi menee - pieniä bulkkituote-kerrostaloasuntoja sisämaahan ja suuria butiikkituote-luksuskämppiä rantatonteille. Jos korot pysyvät nykyisillään ja pankkiirit antavat lainoja viime vuosien malliin, asuntotuotantokone pelaa kuin enkeli. Rakennusfirmojen osakkeet nousevat kuin häkä. Jälkiä ei tarvitse alkaa korjata ennen kuin vasta neljän vuoden kuluttua - mutta korjattavaa riittääkin sitten vuosiksi eteenpäin.

Wednesday, April 11, 2007

Politiikan pelko vai varjohallitus?

Vaalitappion jälkipuinti alkaa päästä täyteen vauhtiin. Alkuvaiheen "kampanja epäonnistui" -hätävarjelusta on siirrytty todellisten syiden etsintään. Esiin nousee yhtäältä epäsuhta puheiden ja tekojen välillä hallitusvallan aikana, toisaalta puolueen sisäinen keskustelemattomuus. Puoluetta johdetaan ylhäältä eikä joukkojen keskeltä, sitä pidetään vaaliorganisaationa eikä kansanliikkeenä. Voi käydä niin, että jälkipuinnin hedelmät häviävät samaan tyhjiöön, "viesti ei mene perille".

Politiikka on kadonnut politiikan teosta, politiikkaa pelätään - "ettei vain joku säikähtäisi tai pahoittaisi mieltään". Itse liityin puolueeseen voidakseni olla mukana tekemässä politiikkaa, voidakseni "osallistua", siitä kai on kysymys.

Uutiset kertovat, että eilen kokoontuivat Tölö Unga Socialister - joista tiedetään, etteivät he ole nuoria, eivät asu Töölössä eivätkä ole sosialisteja - mutta myös joukko vanhempia sosialidemokraatteja, jotka Erkki Tuomioja oli kutsunut eduskunnan väljäksi tulleeseen ryhmähuoneeseen. Itse asiassa jako nuoriin ja vanhoihin ei ole todellinen vedenjakaja. Varsinaiset erot syntyvät suhteesta tuloeroihin, hyvinvointivaltioon, SAK:oon, NATOon, ydinvoimaan, globalisaatioon, privatisaatioon ja kestävään kehitykseen.

Ehdotin että perustetaan varjohallitus, eräänlainen roundtable-klubi-thinktank, jossa salkut jaetaan oikeiden kysymysten mukaan: pätkätyöministeri, globalisaatioministeri, vanhuusministeri, kotiministeri, kestävän kehityksen ministeri (Ranskassa sellainen on, Ruotsissakin oli ennen porvarihallitusta), kaupunkiministeri jne. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi esimerkiksi kestävän kehityksen ministeriön valtiosihteeriksi. Syvälle substanssiin menevää, kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan ottavaa keskusteluprosessia tarvitaan ennen kuin voidaan kuvitella mentävän kunnallisvaaleihin tai tehtävän terävää oppositiopolitiikkaa.

Tuesday, March 27, 2007


(this text was published in pes@ctivists Bloggers' Corner 23 March)

So, last Sunday (18 March 2007) we suffered a terrible loss in the Finnish Parliamentary elections. In the 200-seat house we'll have 45 MPs instead of 53 previously. The conservatives won, like in Sweden recently - however, in Sweden they had prepared for the victory, in Finland the blue ones did not count on winning, not even themselves... This means tough talks in forming the government, lead by the center party (51), the biggest party with the slightest possible margin, just one more seat than the conservatives (50).

Why? Poor advertising campaigns? Bad weather? Bad image after 12 years in government? "Conservative tide in Europe"? Too close and too visible links with the trade unions? Poor selection of candidates (also indirectly influenced by the trade unions)? Boring message (better public services, smaller tax cuts)? Loss of credibility (why didn't you improve the public services while 12 years in government? why did you allow all the tax cuts to the wealthy)? Male chauvinist power elite in the party leadership, allowing only photogenic young ladies, with no real voice, a place in the limelight next to it? Old-fashioned leadership culture, with no real internal debate? No real understanding of contemporary urban poverty and the changing job markets? Fake eco-touches only on the surface, but conservative energy policies in reality?

I'm just quoting some of the comments in the present public debate here. Unfortunately, there is a lot of room for self-criticism - and many of us hope that the opportunity will be used for an open, constructive discussion, instead of trying to hide the mistakes that have been made. Creating a new culture of dialogue is our only chance to learn and to find a new edge.

This is a chance for the Finnish SDP to renew itself and to arrive at the 20th century - already next year we'll have local elections, where we should come up with new initiatives. Global urban policies: pioneering energy policies, sustainable public procurement as an innovation platform, and more diversified public services are on the top of my list. Not very sexy, I agree, I'll try to reformulate!

But for the next four years, it will be a cold ride. More tax cuts to the wealty, more irregular jobs with minimum wages, more poverty and unemployment, maybe strikes - and more nuclear energy.

Certainly, on the loss, we are to blame ourselves. But there is one thing that I can't understand: how could so many people believe the ads of the conservatives telling that they'll bring HOPE and that they are "a workers' party"? How on earth?

Tuesday, February 27, 2007

Press Release

Jakob von Uexkull’s Council of respected global pioneers is nearing completion.

Drumming for a Sustainable Future

Hamburg, Germany/London, UK, 27th February 2007

The World Future Council (WFC), founded by Jakob von Uexkull, was set up with the explicit aim of overcoming global action gaps to ensure that future generations inherit a world worth living in. The Council will research, distil and promote integrated long-term solutions to the problems of today's world.

Taking into account only the effect that our decision-making has on our own generation often means committing a grave injustice on future generations” says Jakob von Uexkull.

Youssou N'Dour, Senegalese singer and anti-poverty activist who has been engaged in numerous projects to fight hunger and injustice, is the latest in a long line of high profile personalities to join the Council. The 47 year-old, who has been described as “African artist of the century”, also works with UNICEF and as a Goodwill Ambassador for the World Health Organisation.

At the WFC Founding Congress meeting (10th to 14th May 2007) new Councillors will meet the 22 Founding Members, among them the human rights advocate Bianca Jagger and Indian environmental activist Vandana Shiva. Together, the full Council of 50 eminent global pioneers will promote the WFC’s goals and support the organisation’s expert commissions in finding solutions for a sustainable future. In addition to N’Dour, new councillors include: Dr. Rama Mani, CEO of the International Centre for Ethnic Studies, Maude Barlow, a Director with the International Forum on Globalization, Stephen Marglin, Harvard-professor in Economics, Motoyuki Suzuki, Chair of the Japanese Central Environmental Council, Kaarin Taipale, expert in urban development, Francisco Whitaker Ferreira, co-founder of the World Social Forum and anti-corruption activist, Tariq Banuri, Director of the Asia Centre of the Stockholm Environment Institute, Scilla Elworthy, Founder of the Oxford Research Group, Fabio Feldman renowned Brazilian environmental legislator, C. S. Kiang, Founding Dean of the College of Environmental Sciences (Beijing), Rolf Kreibich, Scientific and Managing Director of the Institute for Future Studies and Technology Assessment, Ylva Lindberg the Managing Director of SIGLA and Pauline Tangiora, Maori Elder and indigenous representative.

Jakob von Uexkull summarised the founding of the Council as follows: “The power of ethics should not be underestimated. We can inspire and motivate, prepare international agreements and create model legislation. We will introduce these into national parliaments via the e-Parliament, a global online network of democratically elected parliamentarians. Our first in a series of major ongoing campaigns will be on tackling global climate change. Laws such as the German Renewable Energy Feed-In Legislation, promoting the usage of renewable energy, need to be adopted as soon as possible by all industrialised nations.”

About the World Future Council:

The World Future Council, initiated by Jakob von Uexkull (founder of the Right Livelihood Award) and Herbert Girardet (author, environmental expert and film-maker) aims at promoting sustainable development to safeguard the rights of future generations.This global organisation not only co-operates with democratically elected parliamentarians but also a network of 6000 NGOs, the media and the general public in its work.

The 5 member WFC Executive Committee is composed of human rights advocate and Council of Europe Goodwill Ambassador Bianca Jagger, Economist Manfred Max-Neef, Founder of the Small Planet Institute Frances Moore Lappé (author of “Diet for a Small Planet”), environmental activist Vandana Shiva and the former mayor of Heidelberg in Germany, Beate Weber.


London, Alistair Whitby, +44 (0) 207 863 88 33, 07784 28 68 58 (mobile)

Hamburg: Anne Reis +49 40 39 80 35-53, 0172-4542695

Sunday, February 25, 2007

Varautumisen prioriteetit

Kaikki puhuvat eduskuntavaaleista, mutta energiakysymykset ovat myös metropolipoliittisia kysymyksiä - paitsi jos niiltä suljetaan silmät, kuten nyt.

EUROVIISUT saavat Helsingissä aikaan valtaisan varautumissuunnitelman, muttei energiahuolto. Pääkaupunki on 95-prosenttisesti riippuvainen fossiilisista tuontipolttoaineista. Hyväksyttäisiinkö näin riskialtis systeemi millään muulla sektorilla?

En kanna huolta sulavilla jäälautoilla ajelehtivista jääkarhuista vaan (vesihuollon rinnalla) pääkaupungin strategisesti keskeisimmästä peruspalvelusta: energiahuollosta.

Vihreät antoivat aikoinaan vastaan hangoittelematta siirtää energian ja veden teknisen toimen apulaiskaupunginjohtajan rootelista kaupunginjohtajalle. Perustelu oli, että kyse on hankalista "liikelaitoksista", ei peruspalveluista. Kamreeriajattelu näyttää edelleen olevan etusijalla. HELENin voittoja kauhotaan yhden veroäyrin verran kaupungin kassaan sen sijaan, että edes osalla tehtäisiin strategisia investointeja uusiutuviin energialähteisiin.

Saturday, February 24, 2007

Desperately looking for Gunnar-pässi

Helsingin Sanomissa (17.2.) ollut iso juttu sai minut lehden nettisivuille kummeksumaan Helsingin Energian harha-argumentteja "risurekkojen rallista". HELEN yritti tehdä naurunalaiseksi myös pääministeri Matti Vanhasen taas tämän aamun Lauantaiseurassa mainitseman faktan, että Helsingin energiantuotannon CO2-päästöt ovat moninkertaiset Tukholmaan verrattuina, koska täällä käytetään fossiilisia polttoaineita.

Nettikeskusteluille tyypillinen nimetön herja pilkkasi koepalloksi heittämääni vaihtoehtoa: miksei Hanasaareen tuoda esimerkiksi pellettejä laivalla, laivallahan kivihiilikin tulee. Oli tosi hauskaa lukea eilen tullut viimeisin kommentti - nimimerkin identiteetti on arvoitus:

Helsingissäkin tarvitaan biovoimaa Gunnar-pässi | 23.2.2007 17:57
Kaarin Taipale käynnisti tärkeän keskustelun.
Tukholmassa on Helsinkiin verrattuna puolta pienemmät kasvihuonekaasupäästöt asukasta kohti - se on iso ero! Etumatkan takaavat mm. vesivoima valtakunnan verkosta, merilämmön hyödyntäminen lämpöpumpuilla, kierrätyspolttoaineiden käyttö ja ennen kaikkea biopolttoaineet. Niistä merkittävä osa on Suomen pohjanmaalta laivalla tuotua pellettiä, jota käyttävät mm. Fortumin omistamat isot voimalat, jotka tuottavat tehokkaasti kaukolämpöä ja sähköä Tukholman seudun asukkaille. On hyvä kysymys, miksi samanlainen homma ei Helsingin Energialta onnistu.

Valistunut helsinkiläinen, joka haluaa pienentää omaa globaalia ilmastokuormitustaan voi edullisesti ostaa vihreää sähköä moneltakin tuottajalta, mutta lämmön hankinnassa olemme kaikki riippuvaisia Helsingin Energian raskaspäästöisestä fossiilikaukolämmöstä. Milloin meidän omistama HELEN alkaa tarjota veronmaksajille ja kaukolämpöasiakkaille vihreätä lämpöä? Kuka vastaa? Maksukykyistä kysyntää kyllä löytyy!!

Ovatko valtakunnan ja kaupungin päättäjät täysin tehtäviensä tasalla, kun näinä aikoina pitävät Suomen pääkaupungin energiahuoltoa 95-prosenttisesti riippuvaisena fossiilisista tuontipolttoaineista?? Kyselee Gunnar-pässi.

Monday, February 19, 2007


Eduskuntavaalien alla nuoret politiikan tekijät kokosivat kantaa ottavan pamfletin, johon muutama 'vanhuskin' sai kirjoittaa, linkki on myös viereisessä palkissa

Saturday, February 17, 2007

Merkillisiä energia-argumentteja

Päivän Helsingin Sanomissa oli pari juttua, joihin tekee mieli reagoida.

Ensinnäkin, luulen etten ole ainoa demari, joka on samaa mieltä kuin Satu Hassi mielipidekirjoituksessaan Paavo Lipposen ydinvoimalobbauksesta. On kuitenkin hienotunteisesti purtu huulta ja pysytty hiljaa. Suvi-Anne Siimes muistelee vasta julkaistussa kirjassaan vasemmistoliiton änkyräkommunisteja, demareissa vastaavaa mennyttä maailmaa taitavat edustaa änkyräydinvoimamiehet, sopivasti eturivissä vassareista äskettäin loikannut Viialainen.

Toinenkin asia liittyy energiaan. Kaupunkisivujen uutisen mukaan tekninen lautakunta eli Helsingin Energian lautakunta korostaa energian säästön ensisijaisuutta. Siinä se on aivan oikeassa. Mutta mitä se on päättänyt tehdä, jotta säästöpuheista päästään mitattaviin tavoitteisiin ja tekoihin?

HELEN vetoaa aina yhteistuotantoon, kun kysytään energialähteistä. Kolmoistuotanto on hieno juttu ja sitä kannattaa kehua, mutta ei pidä jäädä lepäämään laakereilla niin kauan kuin uuneissa palaa kivihiili.

HELEN argumentoi bioenergiaa vastaan maininnalla, että "suurkaupungin keskelle ajavista risu- tai turverekoista syntyisi kuitenkin hankala ralli." Ei kai kivihiiltäkään kaiveta suoraan voimaloiden alta? Voisihan biopellettejäkin tuoda voimaloihin yhtä energiatehokkaasti kuin hiiltä, laivoilla!

"Puun käyttäminen kirjojen tai huonekalujen tekoon on kai sittenkin ekologisesti kestävämpää kuin polttaminen" on myös erikoinen argumentti. Ei kai pellettejä tehdä jalopuusta eikä kirjoja energiapajusta?

Wednesday, February 14, 2007


Laskiaistiistaina 20.2. kello 18 SDP:n vaalitoimistossa
(Castreninkatu 13 Kalliossa)
keskustellaan ajankohtaisesta aiheesta,
jota ei ole puhuttu puhki vaalipaneeleissa:


Keskustelemassa ovat teidän lisäksenne ainakin
He varmaan kommentoivat kipakasti
alustustani - ovathan molemmat aktiivisesti mukana
Helsingin paikallispolitiikassa.


Saturday, February 03, 2007


Värillä ja koolla on väliä. En ymmärrä väitettä, että kaikki puolueet olisivat samanlaisia. Eivät taatusti ole! Ehkä hämää, että poliittisessa keskustelussa käytetään samoja ilmauksia, vaikka tarkoitetaan aivan eri asioita. Mainostoimistot tekevät kaikkensa sotkeakseen mielikuvia vielä lisää. ”Työväen pressa” ja ”vihreä tuuli”, uskokoon ken tahtoo.

Kielenkäyttö on vallankäyttöä. Kovat asenteet kätketään peiteilmausten alle ja yritetään näyttää nallekarhuilta. Otetaan vaikka ”tehokkuus.” Ajatushan on mitä parhain: vaikka että vähemmällä sähköllä saisi enemmän valoa, kuka sitä nyt vastustaisi. Esimerkiksi yrityssaneeraajille ”tehostaminen” tarkoittaa, että ”pistetään porukkaa pellolle jotta firman osakekurssi nousee, kun pörssimeklarit luulee, että kustannukset alenee.”

Tai toinen käsite: Asuntopolitiikka, joillekin se tarkoittaa tätä:

Meidän äänestäjille omakotitaloja Kirkkonummelle, Nurmijärvelle ja Sipooseen, isot halvat tontit, maatalousmaata, matalakorkoista lainaa, kaari-ikkunat, ihanaa luonnonrauhaa, omalla autolla moottoritietä töihin, työpaikoilla jokaiselle oma parkkipaikka, koulubussi hakee lapset tai emäntä tai lastenhoitaja vie kakkosautolla. Viikonloppuisin vietetään laatuaikaa perheen kanssa shoppailemalla kehä kolmosen ostosparatiiseissa ja seikkailuhalleissa. Kokkarifirmat rakentaa demariduunareiden kerrostalot.

Mutta toisten on pakko kysyä, että

Ø Hetkinen, miten niin halpaa? Kuka maksaa tiet, parkkipaikat, sähkö- ja vesiputket korpeen, koulubussit? Missä lastenhoitaja, siivooja ja kehä III:n sisustuskaupan myyjä asuvat ja miten kulkevat töihin ilman omaa autoa? Ihmiset haluavat turvallisen elinympäristön, ei pelkkiä seiniä. Nykyisestä asuntotuotantokoneesta on kuitenkin ulkoistettu kaikki. Rahat, tontit, kaavoitus, rakennuttaminen, rakentaminen, talot ja kunnossapito ovat kaikki eri käsissä kuin asuminen, ja jokaisella on eri tavoitteet. Yksi seuraa osakekursseja, toinen kaipaa palveluita, kolmas puolalaisia putkimiehiä, neljäs laskee korkovipua, viides parkkipaikkoja. Tee siinä sitten asuntopolitiikkaa.

(teksti on osa piakkoin ilmestyvästä laajemmasta artikkelista)