TASKUKOKOINEN METROPOLI MAAILMASSA

”Jälleen osoitettiin, ettei mikään yhdistä seudun kunnallisia päättäjiä niin hyvin kuin tarve torjua hallituksen tukemat pyrkimykset kuntapäättäjien itsenäisyyttä rajoittavan seutuyhteistyön kehittämiseksi, myös silloin kun siihen liitettiin merkittävää valtion lisärahoitusta seudullisille hankkeille. – Puolustukselliset asenteet, reviiriajattelu ja totaalinen tulevaisuudentajun puute ovat heti valmiina kampittamaan vähääkään kauaskantoisemmat uudistusesitykset.” 

Näin Erkki Tuomioja kuvaa, miten kävi Kalevi Sorsan sinipunahallituksen kesällä 1986 asettamalle komitealle, jonka työtä hän johti. Toimeksiantona oli tehdä ehdotukset ”seutuhallinnon järjestämiseksi ja sen päätösvaltaa käyttävän toimielimen valitsemiseksi suorilla vaaleilla kunnallisvaalien yhteydessä sekä kaupunginosahallinnon tai muun lähidemokratiahallinnon toteuttamiseksi pääkaupunkiseudulla”. Mitään ei tapahtunut.

Entä nyt? Maailmassa on yli 400 metropolia, yli miljoonan asukkaan kaupunkiseutua, joihin määritelmällisesti sisältyy myös maaseutua. Helsingin seutu oli vuonna 2007 suuruusjärjestyksessä sijalla 375. Kyse ei olekaan siitä, kuka on suurin vaan siitä, että Helsinki ja naapurikunnat häviävät maailmankartalta kokonaan, elleivät ne rakenna tulevaisuuttaan yhdessä. Brändäyksellä ei tässä pelissä pärjää.

Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (YTV) perustettiin 1970, koska ymmärrettiin, että kuntien kannattaa hoitaa esimerkiksi vesi- ja jätehuolto ja joukkoliikenne yhdessä. Vuonna 2009 YTV:n korvasivat Helsingin seudun liikenne (HSL) ja Helsingin seudun ympäristö (HSY), ja uusia kuntia tuli mukaan. 

Tutkijat ennakoivat, että vuonna 2050 pääkaupunkiseudun kymmenen kunnan alueella asuu yli 1,8 miljoonaa ihmistä, ainakin 400 000 enemmän kuin nyt. Kyseessä ovat heidän elinehtonsa: mistä he tulevat, missä asuvat, miten liikkuvat, millaista työtä tekevät ja miten leipänsä ansaitsevat? 

Metropolihallinnon idea ei ole hallinnon lisäämisessä vaan vastauksissa näihin kysymyksiin, vahvassa päätöksenteossa ja toteutuksessa. Pääkaupunkiseudulla ei näytä syntyvän kuntaliitoksia, jotka kattaisivat koko 10 – 16 kunnan laajuisen työssäkäyntialueen. On kuitenkin voitava tehdä suunnitelmia ja sitovia päätöksiä kuntarajoista ja kuntien kapeista intresseistä riippumatta. Nykyiset rakenteet eivät toimi.

”Tiedän, että on poliittisia ryhmiä, jotka rakastavat hallintoa”, ivailee kokoomuksen ryhmäjohtaja (HS 23.6.). Minä tiedän, että on poliittisia ryhmiä, jotka rakastavat enemmän metsästysseurueissa tehtyjä kättä-päälle-sopimuksia.  Hyvää hallintoa kannattaakin rakastaa: huolellista valmistelua, avointa päätöksentekoprosessia ja laajaa demokratiaa. Vaihtoehto on, että asiat päätetään kabineteissa, perustelut keksitään jälkikäteen ja lobbauskonsultit palkataan varmistamaan, että päättäjät päättävät ’oikein’. 

”Sote-ratkaisu tekee metropolihallinnon tarpeettomaksi” on yksi argumenteista, joka on julkisuudessa nielaistu purematta. Kuitenkaan sosiaali- ja terveydenhuolto eivät ole koskaan olleet metropolihallinnon tehtävälistalla, joka pysyy entisellään. Jatkoperusteluksi esitetään, että koska valtuustoilta siirtyy paljon valtaa sote-alueille, enempää ei saa enää viedä. – Silloin unohtuu, että lukuisat kuntayhtymät, epäviralliset sopimusporukat ja ulkoistukset rapauttavat jo nyt kuntien itsehallintoa. 

Metropolivaltuusto ei vie päätösvaltaa pois vaan palauttaa sen demokraattisesti valittujen valtuutettujen käsiin. 

(Teksti on julkaistu Demokraatti-lehden kolumnina 27.6.2014)

KANSALAISAKTIVISMIA

Viikonloppuna lähti Vihdin ja Uudenmaan liiton päättäjille allaoleva muistio Ideaparkin vaikutuksista. Helsingin Sanomien pääkirjoitus jatkoi samoista aiheista ansiokkaasti tämän aamun pääkirjoituksessa.

Eilinen sunnuntaihesarin Lippos-haastattelu sen sijaan sai aikaan melkoista hämmästystä. Näinkö entinen puoluejohtaja haluaa osoittaa, että kun ikä nousee lähemmäs 70 vuotta, harkintakyky katoaa kokonaan. Hesarissa kysyttiinkin tänään osuvasti, miten äksy julkisuuden henkilö oikein saa olla.

Jos meikäläinen olisi käyttänyt vastaavaa sananpartta tai saman tasoisia argumentteja, ei olisi julkisuuskynnys ylittynyt, tai jos olisi, olisi kummasteltu, että onko sillä hormonit ihan sekaisin, akkojen kaunaista tunteenpurkausta...

Voi vain toivoa, että entisen puoluejohtajan lobbaus Tuomiojaa vastaan ja ydinvoiman puolesta kääntyvät itseään vastaan, kun älykkäät ihmiset analysoivat, mistä oikein on kysymys. Ainakin minut haastattelu sai perustamaan adressin EI YDINVOIMAA, käykää allekirjoittamassa!

http://www.adressit.com/ei_ydinvoimaa

Loistavaa, Erkki Tuomioja!

Loistojuttu, Erkki Tuomiojan SDP:n puheenjohtajaehdokkuus!

Tähän mennessä käydyssä arvuuttelussa yksi argumentti on ihmetyttänyt minua erityisesti: että kandidaatti olisi liian iäkäs. Pitäisi olla nuori, mieluiten nuori ja kaunis nainen. Perustelu hirvittää. Ei kai tässä olla tekemässä saippuaoopperaa vaan politiikkaa?

Ei kukaan vastusta Hillary Clintonia vahvimman valtion johtajaksi hänen ikänsä vuoksi - sukupuoli ja sukunimi lienevät ylivoimaisesti hankalimmat esteet, nekin ovat Tuomiojalla kohdallaan. Erkki Tuomioja ja Hillary Clinton lienevät jokseenkin samanikäisiä.

Kuvitteleeko joku tosissaan, että suurimman oppositiopuolueen ja toivottavasti suurimman kuntapuolueen johtaja voisi olla ihminen vailla menneisyyttä kaikilla hallinnon ja politiikan tasoilla globaalista paikalliseen?

Eikä tässä toki haeta pelkkää kokemusta vaan kaivataan näkemystä. Pikkupolitikointi ei riitä silloin, kun perinteistä puoluetta reivataan tälle vuosituhannelle. Visio pitää olla ensin, sitten ruuvataan järjestökone ja päivänpolitiikka paikalleen.

Politiikan pelko vai varjohallitus?

Vaalitappion jälkipuinti alkaa päästä täyteen vauhtiin. Alkuvaiheen "kampanja epäonnistui" -hätävarjelusta on siirrytty todellisten syiden etsintään. Esiin nousee yhtäältä epäsuhta puheiden ja tekojen välillä hallitusvallan aikana, toisaalta puolueen sisäinen keskustelemattomuus. Puoluetta johdetaan ylhäältä eikä joukkojen keskeltä, sitä pidetään vaaliorganisaationa eikä kansanliikkeenä. Voi käydä niin, että jälkipuinnin hedelmät häviävät samaan tyhjiöön, "viesti ei mene perille".

Politiikka on kadonnut politiikan teosta, politiikkaa pelätään - "ettei vain joku säikähtäisi tai pahoittaisi mieltään". Itse liityin puolueeseen voidakseni olla mukana tekemässä politiikkaa, voidakseni "osallistua", siitä kai on kysymys.

Uutiset kertovat, että eilen kokoontuivat Tölö Unga Socialister - joista tiedetään, etteivät he ole nuoria, eivät asu Töölössä eivätkä ole sosialisteja - mutta myös joukko vanhempia sosialidemokraatteja, jotka Erkki Tuomioja oli kutsunut eduskunnan väljäksi tulleeseen ryhmähuoneeseen. Itse asiassa jako nuoriin ja vanhoihin ei ole todellinen vedenjakaja. Varsinaiset erot syntyvät suhteesta tuloeroihin, hyvinvointivaltioon, SAK:oon, NATOon, ydinvoimaan, globalisaatioon, privatisaatioon ja kestävään kehitykseen.

Ehdotin että perustetaan varjohallitus, eräänlainen roundtable-klubi-thinktank, jossa salkut jaetaan oikeiden kysymysten mukaan: pätkätyöministeri, globalisaatioministeri, vanhuusministeri, kotiministeri, kestävän kehityksen ministeri (Ranskassa sellainen on, Ruotsissakin oli ennen porvarihallitusta), kaupunkiministeri jne. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi esimerkiksi kestävän kehityksen ministeriön valtiosihteeriksi. Syvälle substanssiin menevää, kaikki asiasta kiinnostuneet mukaan ottavaa keskusteluprosessia tarvitaan ennen kuin voidaan kuvitella mentävän kunnallisvaaleihin tai tehtävän terävää oppositiopolitiikkaa.