Vapaus ja yövartijavaltio

”…pitää olla pragmaattinen, yksityistämisen vastustaminen on ideologista, yksityinen on tehokkaampi kuin julkinen, …” Näin meitä opetetaan. Menevät miehet ajavat PPP-kumppanuushankkeita, Public-Private-Partnerships. Joku keksi vielä lisätä yhden P:n, People, tekemään konseptista lutuisemman. 

Hello Caruna, hyvästi sähköverkko! Jokainen vapaan kilpailun ystävä ymmärtää, että yksityinen monopoli on julkista pahempi, se on ryöstö. Mikä julkisen infrastruktuurin pala myydään seuraavaksi? Puhelinverkot menivät jo. Kunnalliset vesilaitoksemmeko? NIitä ylikansalliset yhtiöt ostavat ympäri maailman tietoisina siitä, että julkisen vallan on lopulta aina varmistettava puhtaan veden saanti. Valinnanvapauden nimellä kaupiteltava perusterveydenhoitoko? Sairaustalot parantavat mielellään nuhakuumeita, joita kunnan terveydenhoitaja kehottaisi hoitamaan mehulla ja vuodelevolla. Kouluverkko? VR:n liikennöinti on jo kaupan, miten käy kiskojen? Tiet? 

Kyse ei ole yrittäjävihamielisyydestä vaan valtion ja kuntien roolista yleisen edun vartioina. Vapaus ei voi olla markkinoiden yksinoikeus vaan sen rinnalle tarvitaan aina veljeys ja tasa-arvo.

Yksityinen ja julkinen ovat kaksi erirotuista eläintä. Public-Private-Partnership on valaskala ja lohikäärme neuvottelemassa win-win-sopimuksesta. Ei ole kumppanuutta, elleivät kumppanit ole tasaväkisiä. Kyse on ostamisesta, myymisestä, päätösvallan siirtämisestä ja eri pelikentistä. Jalkapallo ei onnistu shakkilaudalla.

Pitää ymmärtää kummankin rooli ja hyödyntää molempien vahvuuksia. Yritysten tavoite ei ole oikeudenmukaisuus vaan voiton tuottaminen jollakin toimialalla niille, jotka ovat yritykseen sijoittaneet. Oikein! Valtion on varmistettava yrityksille reilu pelikenttä ja säännöt. Julkisen sektorin tehtävä on tuottaa lisäarvoa, hyvinvointia ja turvallisuutta jokaiselle, niin kansalaisille kuin asylymin hakijoille.

Uusliberalismi elää eikä sen tavoite ole kadonnut mihinkään: yövartijavaltio, jossa paha valtio on kutistettu minimiin ja markkinoiden näkymätön käsi tekee valinnat. Oikeus olisi silloin vahvimmalla ja demokratia olisi kaupan este.

(Teksti on julkaistu kolumnina Demokraatti-lehdessä helmikuun lopulla 2016.)

VAPAUS!

Vapaus – mikä ihana sana!

Liberté, Égalité, Fraternité – vapaus, veljeys ja tasa-arvo lain edessä olivat suuren vallankumouksen (1789) tavoitteet, joista vuosisata myöhemmin tuli Ranskan tasavallan tunnuslause. Jo Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa (1776) oli todettu, että ”kaikki ihmiset ovat syntyneet vapaiksi ja tasa-arvoisiksi” ja kansalaisille oli taattu uskonnonvapaus, sananvapaus ja omaisuudensuoja. Etelävaltioiden orjat vapautettiin kuitenkin vasta sisällissodan jälkeen 1865.

Tarinan mukaan vastavalittu brittipääministeri Margaret Thatcher paukutti konservatiivipuolueen kokouksessa pöytää Friedrich von Hayekin kirjalla Constitution of Liberty (1960, vapaasti suomennettuna Vapauden perusteet) ja julisti, että siihen puolue uskoo. Keynesiläisyyttä ja valtion vahvaa roolia vastustaneesta von Hayekistä tuli uusliberalismin oppi-isä.

’Vapaus’ on 1970-luvun vaiheilla valtavirtaistuneen uusliberalismin perussanastoa. Aatteen tavoitteena on raivata edellytyksiä yrittämisen vapaudelle, esimerkiksi vapaat markkinat ja vapaakauppa. Asiaan kuuluu, että vaaditaan verojen alentamista ja ammattiyhdistysliikkeen vallan rajoittamista.

Brittiläisen yhteiskuntateoreetikon David Harveyn mukaan uusliberalismin keinovalikoimaan kuuluvat myös ”yksityistäminen, säätelyn purkaminen ja kilpailu, joiden väitetään vähentävän byrokratiaa, lisäävän tehokkuutta ja tuottavuutta, parantavan laatua ja alentavan kustannuksia yhtäältä tuotteiden halventuneina hintoina, toisaalta keventyneenä verorasituksena.” – Kuulostaako tutulta?

Ei siis ole uutta luovaa ajattelua, kun kauppakamarien mustapukuiset miehet myös sote-uudistusta koskevassa keskustelussa hokevat sanaa ’valinnanvapaus’. Sen kylkiäisenä he markkinoivat Ruotsissa kalliiksi osoittautunutta Raha seuraa asiakasta –mallia, jossa ’asiakas’ valitsee ’palvelutuottajan’ joko julkiselta, yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta. Asiakas seuraa rahaa. Pappa betalar.

Yksityisten yritysten kilpailukriteereinä pidetään palvelun laatua ja tehokkuutta, joita ’asiakkaan’ pitäisi vertailla. Mutta missä se valinnan vapaus on? Miten esimerkiksi yksittäinen potilas lääkäriä valitessaan vertailisi ’laatua’, kun jopa lääkärien on vaikea arvioida kollegoidensa osaamista? Eikö sosiaali- ja terveydenhuollossa ole tärkeintä, että ihminen saa parasta mahdollista hoitoa eikä se, miten hienosti odotushuone on kalustettu – ulkoisia laatutekijöitä väheksymättä.

’Valinnanvapaus’ on puhdasverinen Troijan hevonen. Sen ainoa tavoite on, että avoimella päätöksenteolla ohjattu julkinen sektori muuttuu hiljaiseksi yövartijaksi ja liikesalaisuuksiin verhoutuvat markkinat hoitavat kaiken.

Demareille esitetyt yrittäjävihamielisyys –syytökset on helppo torjua. On selvää, että hyvinvointivaltion ylläpitäminen edellyttää vakaata veropohjaa: palkkoja ja veroja maksavia yrityksiä ja veronsa maksavia palkansaajia. Eniten työllistävien pienyritysten on oltava demarien erityissuojeluksessa.

Vapaus edellyttää yhdessä sovittuja pelisääntöjä, jotka pitää laatia kaikkein heikoimpien, ei vahvimpien ehdoilla. Vapauskäsityksemme ei sisällä vapautta piilottaa verovaroilla kustannetuista palveluista kerätyt voitot veroparatiiseihin.

’Vapaus’ koskettaa ihmisenä olemisen ydintä. Valinnan vapaus kuulostaa kulutusyhteiskunnan asiakkaan unelmalta. Kokoomuksen mainostoimisto on kaapannut duunarin rukkaset, työväen presidentin, toivon ja korvat. Vapautta eivät vie.

Teksti on julkaistu kolumnina Demokraatissa 14.11.2014