Pöydällepanoja ja vastaesityksiä - tapaus Suur-Helsinki

Kuntapolitiikan arki tarkoittaa jokaviikkoisia valmistelupalavereita, kokouksia ja paperipinoja, toki nykyään netissä sähköisiä bittilasteja, tutustumista virkamiesten tekemiin päätösesityksiin ja niiden tarkkaa poliittista arviointia.

Esimerkkinä  - tässä tapauksessa kuvitteellisena – ehkä painavimman kaupunginhallituksen 2.3.2015 esityslistalla olevan päätösesityksen muokkaus uuteen uskoon. Tämän kyseisen päätösesityksen liitteenä on yhdeksän asiakirjaa ja tärkeimpien ruotsinnokset. Alla vastaesitykseni, joka on rakennettu kaupunginjohtajan kuntaliitosta puoltavan päätösesityksen pohjalle. Ei mitään viihdelukemista.

Kaupunginhallituksen 2.3.2015 esityslista ja alkuperäinen päätösesitys löytyvät tämän linkin takaa: http://www.hel.fi/www/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginhallitus/esityslistat/asiakirja?year=2015&ls=11&doc=Kanslia_2015-03-02_Khs_9_El

** ** **

Kaupunginvaltuuston päätettäväksi menevä asia kaupunginjohtajan esittelystä:

Erityinen kuntajakoselvitys ja kuntarakennelain mukainen yhdistymissopimus

Pantu kaupunginhallituksessa pöydälle 23.02.2015, uusi käsittely 2.3.2015

Päätösehdotus –  Kaarin Taipaleen esittämä vastaesitys:

(1) Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

(2) 1

(3) Kaupunginvaltuusto päättää  hylätä metropolialueen erityisessä kuntajakoselvityksessä valmistellun kuntarakennelain 8 §:n mukaisen yhdistymissopimuksen Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunkien sekä Sipoon kunnan välillä.

(4) 2

(5) Kaupunginvaltuusto toteaa perusteluinaan kuntajakoselvittäjien esityksestä seuraavaa:

(6) Kuntajakoselvittäjien raportissa ja yhdistymissopimuksessa ei ole esitetty riittäviä perusteluja kuntajaon muuttamisen tarpeesta eikä ole selvitetty,  miten kuntarakennelain 4 §:ssä säädetyt kuntajaon edellytykset täyttyvät.

(7) Selvitysraportti ei vastaa Helsingin kaupungin näkemystä kuntajaon muuttamisen tarpeesta. Ehdotus uudeksi kuntarakenteeksi  toisi Suur-Helsinkiin kokonaan uuden kaupunginosahallinnon, jossa kaupunginosat kuitenkin olisivat väestömäärältään keskisuuren suomalaisen kaupungin, esimerkiksi Lahden kokoisia eivätkä siten täyttäisi nykyaikaisen lähidemokratian vaatimuksia.

Samalla laajemman metropolialueen kysymykset jäisivät vaille niistä vastaavaa tahoa, jonka muodostumiselle ylivoimaisen suureksi koettu Suur-Helsinki päinvastoin toisi lisää esteitä.

(8) Yhdistymissopimus ei sisällä kaupungin näkökulmasta riittäviä linjauksia eikä yksityiskohtia yhdistymisestä päättämiseksi.

 (9) Esityksen mukainen kuntajaon muutos ja kuntien yhdistyminen on suomalaisessa kuntakentässä laajuudessaan suuri mutta yhtäältä ei silti kata todellista työssäkäyntialuetta ja toisaalta vaatii uuden hallintotason muodostamista.

(10) Eduskunnassa valmistellaan parhaillaan sote-lainsäädännön uudistusta, joka poikkeaa täysin kuntajakoselvittäjien työn aikaisesta viiden valtakunnallisen sote-alueen eriytetystä tilaaja-tuottajamallista. Uusi malli perustuu paljon pienemmille, yhdistetyille järjestämis- ja tuottajaorganisaatioille, jotka ovat kuntayhtymiä, ja rakentuu pitkälti sairaanhoitopiirien ympärille. Sen vaikutuksia kuntien henkilöstöön ja suhdetta esitettyyn Suur-Helsinkiin on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida.

(11) Uuden kunnan muodostamisen strategiset päätavoitteet ovat yhdensuuntaiset kaupungin strategiaohjelman 2013–2016 ja sen sisältämän vision kanssa. Päätavoitteet ja visio on kuitenkin esitetty niin yleisellä tasolla, ettei niillä voida perustella Suur-Helsingin perustamista.

(12) Uuden kunnan yhdyskuntarakenteen periaatteet ovat yhdensuuntaiset kaupungin strategiaohjelman 2013–2016 tavoitteiden ja toimenpiteiden kanssa. Tavoitteet ja toimenpiteet on kuitenkin esitetty niin yleisellä tasolla, ettei niillä voida perustella Suur-Helsingin perustamista.

(13)  Asukasosallistumisen ja lähidemokratian menetelmiä on kaupungeissa kehitettävä kuntaliitoksista riippumatta.

(14) Palveluiden yleiset periaatteet ovat pääosin yhdenmukaiset kaupungin strategiaohjelman 2013–2016 tavoitteiden ja toimenpiteiden kanssa. Tavoitteet ja toimenpiteet on kuitenkin esitetty niin yleisellä tasolla, ettei niillä voida perustella Suur-Helsingin perustamista.

(15) Taloudenhoidon periaatteet ovat kansallisten julkisen talouden tavoitteiden ja kaupungin strategiaohjelman mukaiset. Espoon, Kauniaisten, Vantaan ja Helsingin taloudenhoidon periaatteet perustuvat kuitenkin hyvin erilaisiin lähtökohtiin, ja osittain tästäkin syystä on tiedossa, etteivät ne ole halukkaita liittymään Helsinkiin.

(16) Yhdistymissopimus ei ole hyväksyttävissä.

(17) Kaupunginvaltuusto toteaa lisäksi, että  tietojen puutteellisuuden ja vailla tosiasioihin perustuvia vaihtoehtovertailuja ei ole edellytyksiä järjestää Suur-Helsinkiä koskevaa kunnallista kansanäänestystä. Päinvastoin, se osoittaisi demokratian halveksuntaa. Kaupunkilaisten pitäisi ottaa kantaa kysymykseen, josta heille ei ole annettu riittävästi tietoa.

KOHTI RESURSSIVIISASTA METROPOLIA

”Koko pääkaupunkiseutu on kuin kottikärryistä kaadettu sieluton epäjärjestys. Ei ole näköpiirissä mitään yhteisesti hyväksyttävää ratkaisua pääkaupunkiseudun yhteisiin, yhä kipeämmäksi muodostuviin ongelmiin.” Näin sanoi Helsingin kaupunginjohtaja Teuvo Aura vuonna 1982.

Pari viikkoa sitten kuntajakoselvittäjät esittivät viiden kunnan: Espoon, Helsingin, Kauniaisten, Sipoon ja Vantaan yhdistymistä metropolikaupungiksi, johon liitettäisiin Tuusulan eteläisin, Helsinki-Vantaan lentokenttään rajoittuva osa. Jos asiasta järjestettäisiin kunnallinen kansanäänestys, helsinkiläisten vastaus olisi kenties kyllä, vantaalaisten ehkä, mutta espoolaisten ja kauniaislaisten jyrkkä ei. Vieläkään ei tahdo löytyä yhteisesti hyväksyttyä ratkaisua, vaikka sitä on etsitty jo vuosikymmeniä.

Nyt odotellaan, ehtiikö eduskunta käsitellä lähes yhtä ristiriitaisen lakiesityksen metropolihallinnosta. Metropolit eivät lopu tähän, Uudenmaan liittokin nimittää itseään metropolimaakunnaksi. Metropolikaupunki ja –hallinto ovat hyvin erilaisia ratkaisumalleja. Joidenkin mielestä ne ovat keskenään vaihtoehtoja, toisten mielestä ei, kolmansien mielestä maakuntaliitto riittää.

Yksi asia on selvä. Päätöksenteko nopeasti kasvavalla veturialueella on hajallaan. Helsingin seudun liikenne HSL-kuntayhtymässä on seitsemän kuntaa, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:ssä neljä, kun taas maankäyttöä, asumista ja liikennettä koordinoi 14 kuntaa. Lisäksi on liuta muita neuvottelukuntia ja yhteistyöporukoita. Uudenmaan liitto kattaa Hangosta Lapinjärvelle 26 kuntaa, jota ei parhaalla tahdollaankaan voi kutsua metropolialueeksi. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSissa on 24 jäsenkuntaa. Tuleva eteläinen sote-alue on vielä laajempi, ellei vaalien jälkeinen hallitus vie sote-tilaajatehtäviä valtakunnantasolle KELAan, sote-ministeriöön tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.

Metropolihallinnon torjumiseksi on sanottu, ettei tarvita enempää ’hallintoa’. Tämä perustelu ontuu, koska metropolihallinto tarkoittaisi kahta päätöksentekotasoa: 14 kuntaa ja niiden muodostaman metropolihallinnon, joka voisi koota muita palasia yhteen. Metropolikaupunki taas tarkoittaisi kolmiportaista hallintoa: maakunnan, kaupungin ja 15-20 ’kotikaupunkia’. On vaikea kuvitella, etteivät esitetyt 15-20 noin sadantuhannen asukkaan ’palvelualuetta’ vaatisi omaa päätöksentekojärjestelmäänsä.

Metropolihallinto käsittäisi metropolikaupunkia laajemman, nykyistä työssäkäyntialuetta vastaavan alueen. Metropolihallinnolla olisi rajoitetumpi toimivalta kuin metropolikaupungilla, ja kunnat säilyisivät itsenäisempinä. Metropolihallinto hoitaisi alueellaan maakunnan tehtävät, metropolikaupunki ei. Metropolikaupungilla olisi verotusoikeus, metropolihallinnolla ei – ainakaan vielä.

Helsingin seutua on EU:n vertailuissa pidetty varoittavana esimerkkinä yhdyskuntarakenteen hajoamisesta. Asumisen, liikkumisen, työnteon, maahanmuuton ja elinkeinopolitiikan kysymyksien ratkaisemiseksi pöydälle on levitettävä kartta, joka ylittää kapeita etuja vahtivien kuntien rajat.

Sitran Jukka Noponen puhuu ”alueellisesta resurssiviisaudesta”.  Kyse on myös siitä, että tieto paikallisista voimavaroista – olivat ne sitten luonnonvaroja, infrastruktuuria tai ihmisten osaamista – on saatava esille, jotta niitä osataan käyttää ja kehittää viisaasti. Täytyy voida tehdä sitovia päätöksiä, hurskaat toivomukset eivät riitä. Kyse ei ole ’hallinnosta’ vaan valistuneen ja demokraattisen päätöksenteon edellytyksistä.

(Teksti on julkaistu kolumnina Demokraatti-lehdessä 12.12.2014)