Voiko Suomea johtaa kuten yritystä?

Seurasin Helsingin Sanomien järjestämää keskustelua siitä, miten Suomi saadaan nousuun. Ykköstavoitteesta oltiin yksimielisiä: työllisyyden kasvu ja työpaikkojen lisääminen yksityiselle sektorille. Sitran yliasiamies esitteli innostuneena ratkaisunsa: ostetaan sosiaali- ja terveyspalvelut yksityisiltä yrityksiltä, jolloin syntyy valtavasti uusia työpaikkoja. – Hetkinen, miten niin uusia, eivätkö ne samalla katoa julkiselta puolelta?

Pari päivää sitten terveysalan yritys Pihlajalinna ilmoitti listautuvansa Helsingin pörssiin. Sitran omistama Terveysrahasto rahoitti aikoinaan Jokilaakson Terveys Oy:tä, jonka osaomistajia Pihlajalinna oli. Rahoittajana on ollut aikoinaan myös Tekes. Pihlajalinna korostaa kotimaisuuttaan ja sitä, että se maksaa veroja Suomeen. Julkisesta tuesta osansa saanut firma ilmoittaa tavoitteekseen, että liikevoiton taso on yli seitsemän prosenttia liikevaihdosta.

Miten tyhminä meitä pidetään? Jos yhtiö listautuu pörssiin, sen omistajuudella tai voittojen kotiutumisella ei enää ole kotimaata. Jos sosiaali- ja terveyspalvelut siirretään pörssiyhtiöiden hoidettaviksi verorahoilla, Oy Suomi Ab:ssa voidaan pian naulata ovet ja ikkunat kiinni.

Opiskelin 2000-luvun alussa Helsingin kauppakorkeakoulussa organisaatioteoriaa. Kurssin lukulistaan kuului reilut parikymmentä kansainvälistä tutkimusartikkelia. Julkisen sektorin käsitettä ei esiintynyt yhdessäkään. Muutamissa viitattiin joko sääntelystä vastaaviin toimijoihin, yritysten institutionaaliseen toimintaympäristöön tai voittoa tuottamattomaan non-profit -sektoriin, jona olemme tottuneet pitämään järjestökenttää, ”kolmatta sektoria”. 

Business-ihmiset hahmottavat maailman omanaan eivät näe yksityistä ja julkista sektoria eri eläinlajeina. Heille julkinen sektori on pelkkä menestyksen este. Muistellaanpa uusliberalistien lempimantroja:

Saavutetuista eduista tinkiminen. Maksavatko yritykset täyden hinnan henkilöstönsä saamasta koulutuksesta tai kaupunkien infrastruktuurista, jota ne päivittäin hyödyntävät? Miksi yritykset kuitenkin odottavat saavansa julkista tukea tutkimushankkeilleen?

Normitalkoot. Varsinaisissa normitalkoissa ollaan siellä, missä eri teollisuudenalojen lobbarit yrittävät syöttää ja juottaa lainsäätäjiä, jotta normit varmasti olisivat juuri heidän maksajilleen suotuisia. Esimerkkinä vaikkapa taistelut, joissa tupakkateollisuus on silmät kirkkaina väittänyt, että tupakka ei tapa.

Kilpailukyky. Miksei teollisuus hae kilpailukykyään pääsääntöisesti sijoittamalla reilusti tutkimukseen ja tuotekehitykseen, jotta syntyisi globaaleille markkinoille kelpaavia uusia tuotteita ja palveluita?  Sen sijaan kilpailukyvyn vaatimus halutaan ulkoistaa muille: työntekijöille, kunnille ja valtiolle. Kaupunkien kansainvälisellä kilpailukyvyllä tarkoitetaan sitä, että yritykset kilpailuttavat kaupunkeja ja odottavat, että yksi kaupunki myöntää heille enemmän ilmaispalveluita kuin joku toinen: tontteja, koulutusta ja infrastruktuuria. Sen jälkeen monikansallinen vetoaa ”lailliseen verosuunnitteluun” eikä kaupunki koskaan saa osaansa sen tuottamasta voitosta. Erityisesti palvelualan yritys tarjoaa mahdollisesti työpaikkoja, mutta mikä on niiden tuottama lisäarvo, jos samat työpaikat ovat poissa joltakin toiselta työnantajalta – ehkä julkiselta sektorilta?

Kamreerit ja yrityslobbarit ovat ottaneet politiikan panttivangikseen. Missä viipyy vapauttaja?

(Kolumni on julkaistu Demokraatti-lehdessä toimituksen omalla otsikolla 8.5.2015)

TYLSIÄ VAI TERÄVIÄ OHJELMAKÄRKIÄ?

”Näin kirjoitan uuden hallituksen ohjelman” oli kutkuttava otsikko yhdelle Porin SuomiAreenan monista tilaisuuksista. Järjestäjä, Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS) julkisti samalla tuloksia kyselystä, jossa oli tiedusteltu kansalaisten odotuksia ensi kevään eduskuntavaalien jälkeisen hallituksen kokoonpanosta ja ohjelmasta.

Mitä asioita hallituksen pitäisi ihmisten mielestä painottaa nykyistä enemmän? Ykkösteema ei yllättänyt: sosiaali- ja terveyspalveluiden hoidon saannin turvaaminen. Mutta kakkosprioriteetti hämmästytti: sosiaaliturvan väärinkäytön estäminen. Uskooko kaksi kolmesta suomalaisesta tosiaan, että tämä on yksi valtakunnan suurimmista ongelmista? Alkoholihaittojen ja sosiaalisen häiriökäyttäytymisen ehkäisy sai reilusti vähemmän tukea.

Enemmistön mielestä tulevan hallituksen pitäisi painottaa enemmän myös rikollisuuden torjumista ja Suomen oman edun ajamista ja päätösvallan lisäämistä EU:ssa. KAKSin 33:n kysymyksen listalla pohjimmaisena, kahden prosentin kannatuksella, oli talousvaikeuksiin joutuneiden EU-maiden tukeminen. – Oma suu on lähinnä, eipä solidaarisuudesta mitään kysyttykään.

Yksi kesän suosikkiteemoista oli mukana: yritystoiminnan rajoitusten ja normien purkaminen. Viime aikoina ei ole kuultu sisäpoliittista keskustelua, jossa normitalkoita ei olisi nostettu politiikanteon korkeimmaksi tavoitteeksi. On luotu mielikuva, että sanan säilällä byrokratian viidakkoa karsivat uljaat soturit nyt vihdoin raivaavat normien orjuuttamalle kansalle tietä vapauteen. Tämä herravihan nykymuoto on kuitenkin ollut jo pitkään uusliberaalin maailmankuvan kulmakiviä: vähemmän valtiota, enemmän markkinaa.

Kyselyn laatija ei odota vastaajan pohtivan, ovatko hänen kommenttinsa millään tavoin keskenään ristiriidassa. Yli puolet oli sitä mieltä, että kuntien talous ja palvelut pitää turvata ja tuloeroja kaventaa. Mutta kun tiedusteltiin, olisiko taattava verotulojen riittävyys ja ehkä korotettava veroja, peukku nousi vain 20 prosentilla. 

Olisiko demarien nyt pääteltävä, että vaalimenestys edellyttää näiden asioiden nostamista kärkiteemoiksi? Vaaditaan lisää poliiseja kaduille ja sosiaalitoimistoihin. Luvataan polkea jalkaa Brysselissä. Liitytään normitalkooporukkaan. Palvelut ylös ja verot alas!

Gallup-tulokset ovat tiedotusvälineiden peruskauraa. Niistä on helppo muokata räväköitä lööppejä.  Lehtiotsikko julisti aikoinaan, että lähes puolet suomalaisista puoltaa tiettyä hanketta. Toimituksessa oli päätetty olla käyttämättä totuudenmukaisempaa sanavalintaa, että yli puolet suomalaisista siis vastustaa projektia. Valistunut lukija on kuitenkin oppinut lukemaan kysymättä jääneet kysymykset rivien välistä.

Palataan vielä kirjoittamattomaan hallitusohjelmaan. Energian saanti on turvattava, mutta millaisen energian? Voiko ilmastonmuutoksen jättää pois asialistalta vai tehdäänkö sen torjunnasta uuden kestävän työn ja talouden tukipilari? Tarvitaanko lisää luonnonsuojeluohjelmia vai myös rakennuspoliittinen ohjelma? Kotimaista aluepolitiikkaa vai kansainvälistä kaupunkipolitiikkaa? Annetaanko veroparatiisien villiintyä vai lähdetäänkö globaaliin kamppailuun niiden sulkemiseksi? Alistutaanko maan tavalle vai saadaanko aikaan lobbauksen kieltävä laki? Hoetaanko valinnan vapautta vai kehitetäänkö julkisia palveluja? Mielistelläänkö EU-populisteja vai rakennetaanko maailmaan vahvaa Eurooppaa?

(Julkaistu Demokraatti-lehden kolumnina 25.7.2014)