”Uusi normaali” on kadonnut puheenparresta, mutta on selvää, ettei meitä vielä pitkään piinaava koronaepidemia häviä jättämättä jälkiä työhön, toimeentuloon, yhteiskuntaan ja kaupunkeihin. Saattaa olla toiveajattelua, mutta kaupunkipolitiikassa voisi hyödyntää tilaisuutta palata perusasioihin.
Ajattelen kokonaisuuksia, jotka monella tapaa liittyvät toisiinsa: julkinen kaupunkitila, asuminen, elämä kaupungissa – ja asukkaat. Julkinen kaupunkitila on tiedotusvälineissä kaupunkitaloustieteilijöinä haastateltavien henkilöiden tulkinnan mukaan turhaa tilaa, jolle pitäisi voida rakentaa, ”tiivistää kaupunkirakennetta”, kuten tavoite yleisen hyväksynnän hyrinän toivossa puetaan sanoiksi.
Epäilemättä moni korkeaa korkoa tuottava sijoitusvuokra-asunto jää nyt rakentamatta Töölönlahtea ympäröiviin keskuspuiston osiin tai meren rantaviivaan. Vieläkin kuulee moitteita, että musiikkitalon, Finlandia-talon ja keskustakirjaston väliselle alueelle olisi pitänyt rakentaa liiketilaa. Että riittäähän meillä Suomessa metsää ja aakeeta laakeeta...
Mutta myös keskustan ulkopuolella viihtyisimmät korttelit reunustavat puistikkoja tai bulevardeja – niitä kalliita rakentamattomia alueita – eivät täytä niitä! Julkisella kaupunkitilalla on monet kasvot: aukiot, torit, kadut, jalankulkureitit, pyöräilyväylät, leikkipaikat, lenkkipolut, hiihtoladut, luistinradat, puistikot, puistokadut ja metsiköt. On salaisia sienestyspaikkoja, rantapromenadeja, joilta voi katsoa horisonttiin, mattolaitureita, uimarantoja tai siltoja, joilta voi heittää ongen veteen. Piilopaikkoja, joihin voi kutsua ystävän piknikille, ja aukioita, joilla voi pitää juhlapuheen tai järjestää kirpputorin.
Senaatintori on paraatiesimerkki tilasta, joka mukautuu moneen käyttöön – tänä kesänä niin maailmanlaajuisen #BlackLivesMatter -liikkeen mielenosoituksen paikaksi kuin valtavan suosituksi ravintolaterassiksi. Talvella tulevat Tuomaan markkinat ja joulukuusi, niiden mentyä lumikinosten väliin, torin poikki diagonaalisti auratut kulkuväylät.
Senaatintoreja on toki vain yksi, mutta julkisen kaupunkitilan merkitys on sama kaikkialla. Mahdollisuus liikkua, tavata ystäviä ja nähdä ihmisiä turvallisesti ulkotiloissa on koronakesänä noussut arvoon arvaamattomaan. Tyhjää puistonpenkkiä on ollut turha etsiä. Jokainen kasvi, puu ja meren aalto on ollut vertauskuva luonnon elinvoimasta, kasvusta ja tulevaisuuden toivosta.
Kaupunkikulttuurin ydin on julkisessa kaupunkitilassa, jossa ihmiset voivat vapaasti kohdata toisensa, tutut ja tuntemattomat. Se on demokratian koetinkivi, sillä vain diktatuureissa määrätään ulkonaliikkumiskieltoja mielenosoitusten estämiseksi.
Yksi pandemian seurauksista on ollut turismin romahdus ja sen musertavat vaikutukset monien palveluntuottajien elinkeinoon. Samaan aikaan meistä on tullut turisteja omissa kaupungeissamme. On lähdetty löytöretkille lähiympäristöön.
Moni on miettinyt niin omalla kohdallaan kuin yleisemmin, voiko matkailu olla jatkossa yhtä mittava globaali teollisuudenala kuin miksi se on viime vuosikymmeninä kasvanut. Pitääkö kaupunkia kehittää turisteja varten vai voisiko ajatella, että jos kaupunki on hyvä asukkailleen, se on hyvä myös muualta tuleville?
Emmekö mekin kehuskele matkoilta tultuamme, ettei sitten menty sinne turistipaikkoihin vaan löydettiin paikallisten suosima paikka?
(Julkaistu 9.8.2020 Töölöläinen-lehden numerossa 8/20)
No comments:
Post a Comment