Kolmen ämmän vai kestävän kehityksen ministeriö?

Ministerien ja ministeriöiden nimillä spekulointi kuuluu poliittiseen ajanvietteeseen, mutta on sen takana myös kovaa valtapolitiikkaa. Kysyin pari viikkoa sitten, miksei meillä ole kaupunkitalousministeriötä, jos meillä on maatalousministeriö. Pelkästään kaupunkiministerin taloudellinen toimiala olisi paljon suurempi, muista ulottuvuuksista puhumattakaan.


Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä nosti taas esille puolueensa ikiaikaisen toiveen, että ympäristöministeriö liitettäisiin maa- ja metsätalousministeriöön (MMM). Tämä tietysti sopisi hyvin myös monien suuryritysten intressejä ajaville tahoille, jotka kuitenkin pysyvät poliittisesti korrektisti hiljaa. Joidenkin teollisuuslobbarien ja heitä myötäilevien poliitikkojen puheenparteen on aina kuulunut ympäristönsuojelun pilkkaaminen ja sen näkeminen pelkkänä esteenä voitontavoittelun tiellä. Kaikille eivät tapaus Talvivaaran opetukset ole vieläkään menneet perille.

YK järjesti ensimmäisen ympäristökonferenssin Tukholmassa 1972. Perinteisestä luonnonsuojelusta aloitettiin silloin, kun Suomen ympäristöministeriö perustettiin vuonna 1983. Maailma on niistä vuosista muuttunut. Vuonna 1992 YK järjesti Riossa kuuluisan kestävän kehityksen konferenssin, jossa korostettiin, että ympäristön, talouden ja yhteiskunnalliset kysymykset ovat kiinteästi toisiinsa nivoutuneita. Ei ole ”pelkkiä” ympäristökysymyksiä, vaan aina on kysymys myös ihmisistä, työstä, tuotantoprosesseista ja kulutuksesta.


Nykyajan ylivoimaisesti suurin haaste on ilmastonmuutos. Sitä ei voi hillitä ilman radikaalia muutosta energian tuotantoon ja sen kulutuksen vähentämiseen. Siksi Suomeen nyt viimein tarvitaan myös kestävän kehityksen ministeriö, joka ei tarkastele maailmaa pelkästään luonnonsuojelun näkökulmasta, jolloin sen näkemykset voidaan aina yrittää marginalisoida merkityksettöminä.

 

Maa- ja metsätalous on toistaiseksi valitettavasti aidan toisella puolen, se on merkittävä vesistöjen likaaja ja ilmakehän saastuttaja siinä kuin kivihiiltä käyttävä energiantuotantokin. Turpeen päästöt ovat vielä kivihiiltäkin pahemmat. Tutkijat varoittavat, että myös puupohjaiset polttoaineet vahingoittavat ilmakehää nopeammin kuin kasvava metsä ehtii sitoa hiilidioksidia.  Senkin vuoksi on mahdoton ajatus, että maa- ja metsätalous olisi saman katon alla kuin ilmastopolitiikka, vain varmistamassa kestävän kehityksen ministeriön hampaattomuuden.

 

Totuutta ei muuta edes kepun esittämä kaunisteltu muotoilu, että maa- ja metsätalouden asiat liitettäisiin ympäristöministeriöön. Silloin Suomi liittyisi banaanivaltioiden joukkoon.

Kaarin Taipale on helsinkiläinen tekniikan tohtori, joka on monia vuosia toiminut kansainvälisenä asiantuntijana YK:n kestävän kehityksen prosesseissa.