Kyllä, Rouva Kaupunkiministeri!

Jo kaksi kolmesta suomalaisesta asuu kaupunkialueilla, ja kaupunkilaisten osuus kasvaa edelleen. Läntisissä teollisuusmaissa kaupungistumisaste on 80 prosentin vaiheilla. Ennusteiden mukaan vuonna 2050 koko maailman väestöstä lähes 70 prosenttia on kaupunkilaisia. Helsingin seudulla on silloin asukkaita ehkä 600 000 nykyistä enemmän.  

Suomen haasteet on ratkaistava kaupungeissa. Talouden, tutkimuksen ja kulttuurin elinvoima syntyy kohtaamisista ja urbaanista vuorovaikutuksesta. Arvonlisä tuotetaan kaupungeissa. Siellä ovat torit, markkinat, pankit ja pörssit, yliopistot, tutkimuslaitokset, sairaalat, keskusvirastot, pääkonttorit, teatterit, konserttitalot, lentokentät ja satamat. Suomessa Helsingin seudun osuus koko maan bruttokansantuotteesta on yli kolmannes.

***

Suomi on edelleen maatalousvaltaisempi kuin vanhat EU-maat, joissa maatalouden osuus on noin kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuonna 2013 maa-, metsä- ja kalatalouden eli alkutuotannon osuus bruttoarvonlisäyksestä oli 2,9 prosenttia. Vertailun vuoksi pelkästään rakentamisen osuus oli 6,4 tai kiinteistöalan 12 prosenttia.

Maaseutupolitiikan merkitystä lainkaan vähättelemättä meillä on silti yhä maa- ja metsätalousministeriö – mutta ei kaupunkipolitiikkaa eikä kaupunkitalousministeriötä. Maankäytön ja liikenteen suunnittelua ohjataan ympäristöministeriöstä, asuntoasiat ovat milloin minkin ministerin salkussa, ympäristöpolitiikan kannalta keskeisiä energiakysymyksiä ratkotaan työ- ja elinkeinoministeriössä, ja kuntaministeri on aluehallintoministeri.

Ministeriöiden yhdistelyyn liittyy aina poliittisia intohimoja. Jossakin maassa on perheministeri, toisessa kestävän kehityksen ministeri, briteillä ilmastonmuutosministeri. Esimerkiksi Ranskassa, Kanadassa, Tanskassa, Sveitsissä ja Brasiliassa on ministeri kaupunkiasioille, Intiassa hänelle kuuluvat myös työllisyyskysymykset. Miksi ei Suomessa?

***

Maailmankartta on kaupunkien verkosto. Aikaisemmin oli ystävyyskaupunkeja, joissa käytiin vierailuilla. Nyt, samaan aikaan kun kaupunkeja vertaillaan lukuisilla mittareilla, ne liittoutuvat eri teemojen puitteissa, joita voivat olla ilmastonmuutoksen torjunta, hankintapolitiikka, energia tai vesihuolto.

Kansainvälisissä järjestöissä kuten maailmanpankissa ja Euroopan Unionissa onkin viime vuosikymmeninä oivallettu kaupunkien merkitys yhteisten ongelmien ratkaisijoina. YK:ssa UN-Habitat keskittyy kaupunkien kehittämiseen.

Useat syyt ovat nostaneet kaupungit globaaleille asialistoille. Yksi tekijä lienee ollut valuuttamarkkinoiden vapautuminen ja tiedonvälityksen ja rahan liikkeiden nopeutuminen. Aikaisemmin vain valtiot laskivat liikkeelle joukkovelkakirjoja, nyt niillä hankkivat rahoitusta Afrikan kaupungitkin.

Toinen tekijä on kestävän kehityksen ajatusmallin valtavirtaistuminen. Maailman luonnonvaroista suurin osa kulutetaan kaupungeissa. Siksi kestävän kehityksen taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövelvoitteet on täytettävä kaupungeissa.

Kaupunkien kansainvälisellä kilpailulla tarkoitetaan kahta asiaa; minne ulkomaiset järjestöt haluavat sijoittua tai yritykset investoida, ja minne turistit matkustavat.

Uusliberaalin tulkinnan mukaan kaupunkien rooli on luoda yrityksille suotuisa toimintaympäristö. Todellisuudessa on kyse hyvinvointikaupunkien rakentamisesta. Niiden ensisijainen tehtävä on varmistaa hyvinvointivaltion palvelut asukkailleen. Vasta silloin ne ovat hyviä sijoittumispaikkoja myös yrityksille.

Siinä kylliksi haastetta yhdelle kaupunkiministerille.

Teksti on julkaistu Demokraatti-lehden kolumnina 27.2.2015