Kontula ja tietoyhteiskunta

Tulin äsken Kontukävelyltä, joka oli järjestetty politiikan viikon kunniaksi. Pienellä porukalla kierrettiin Jouko Malisen rastittama puistoreitti ja palattiin lähtöpaikkaan Kontupisteeseen.

Olen istunut lukemattomissa seminaareissa ja konferensseissa, joissa on puhuttu viisaita kolmannesta sektorista, kumppanuushankkeista, kansalaisjärjestöjen roolista, monikulttuurisuudesta, maahanmuuttajien kotouttamisesta, Pariisin lähiömellakoista, sosiaalisen segregaation riskeistä, asukasyhdistysten toiminnan tukemisesta, lähiöremonteista, hissittömyyden aiheuttamista ongelmista vanhuksille, digitaalikuilusta, ja niin edelleen.

Kontulassa ei puhuta teoriaa, siellä kaikki on totta. Kontula-prosessissa ei pidä vähätellä kenenkään osuutta, monet ovat olleet mukana. 1990-luvun alun lamavuosina valtion pienet porkkanat panivat liikkeelle 1960-luvulla rakennettujen asuinalueiden korjausrakentamisen. EU:n Urban-ohjelman tuella kaupunki perusti lähiöprojektin, jossa ei katsottu vain taloja vaan myös ihmisten arkea ja julkisia tiloja. Oli lähiöliikuttajia, lähiöarkkitehteja ja maahanmuuttajien keittokursseja. Puistikkoja raivattiin ja ulkovalaistusta lisättiin.

Kontupiste on pieni tila ostoskeskuksessa metroaseman kyljessä. Entisen liikehuoneiston lattialla on räväkkä kokolattiamatto. Suoraan kadulta sisään astuvien asukkaiden - päivässä jopa 200 ihmisen - käyttöön on vanerilla vuorattuihin seiniin upotettu kymmenkunta tietokonetta. Niiden yläpuolelle oli nyt ripustettu paikallisen taiteilijan näyttely. Monia eri kansallisuuksia edustavia kontulalaisia opetetaan päivittäin kädestä pitäen tietoyhteiskunnan kansalaisiksi, avataan sähköpostiosoite, järjestetään pari megaa muistia, näytetään miten asioita hoidetaan netissä.

EU-hankkeen rahoitus loppuu lähiviikkoina ja projektin päätteeksi järjestetään taas hienoja seminaareja - mikä on tietysti ihan oikein. Voin hyvin kuvitella, miten Senaatintorin kortteleiden virkamiehet hehkuttavat Kontulaa, vuoden lähiötä, ja onnistuneita projekteja. Entä sitten? Keskitytäänkö nyt vuorostaan Sipoon valloitukseen? Tai Keski-Pasilan informaatioteknologian yrityskumppanuuksiin? Pääsevätkö iltapäivälehdet tekemään katugalluppeja rakennusfirman sinne hahmottelemasta imagorakennuksesta? Oletetaanko, että Kontulan kehitys jatkuu omalla painollaan ja virastot jatkavat kukin omalla sektorillaan entiseen malliin? Että FC Kontu, Kurkimäki-seura, Kontula-seura ja Mikaelin kirkon väki jatkavat keskenään omin voimin?

Vai voisiko ajatella, että kaupungin eri organisaatiot istuisivatkin saman pöydän ääreen Kontula-aktivistien, paikallisten asiantuntijoiden kanssa. He voisivat tehdä nimenomaan Kontulasta uuden tietoyhteiskunnan LivingLabin, pioneerikohteen, jossa tämän ajan kysymyksiä ratkotaan ainoalla mahdollisella tavalla: yhdessä. Kontupisteessä tietoteknologiaa ei tarvita "uuden sisältöteollisuuden" tuotteiden kuluttamiseen, siellä sisällöt tehdään itse, myös tiettävästi Suomen ainoassa kaupunginosaradiossa. Siihenkin tarvitaan tietotekniikkaa.

Ehdokasehdokas 58:n vaaliteemoja

Pohdin aikani, mikä on vaaliteemani, se joka on punaisempi kuin vihreä. Ympäristö? Ei, se on aivan liian kapea näkökulma, siitä lähdettiin 1970-luvun tienoilla, nyt ollaan pidemmällä, tai pitäisi olla. Kestävä kehitys? Ihmisillä on inhoreaktio tuohon käsitteeseen, se on matkan varrella hämärretty, joko sitä pidetään vaikeaselkoisena ("elämä on") tai sitten kaikki mahdolliset tyhjät korulauseet yritetään niputtaa sen alle.

Markkinointi-ihminen olisi taatusti tehnyt jotakin myyvempää, mutta päädyin purkamaan käsitteen neljään toisiinsa tiukasti liittyvään näkökulmaan:

Reilu työ. Se on oma suomennokseni ILO:n käsitteestä "decent work". Oikeudenmukaiset työehdot ja palkka. Turvallinen työympäristö.

Reilu kauppa. Reilun kaupan banaani alkaa olla kaikille tuttu: viljelijä saa kohtuullisen korvauksen, viljelmillä ei käytetä terveydelle vaarallisia myrkkyjä. Mutta miksi ihmeessä lopettaa banaaniin ja kahviin - kaikkien tuotteiden ja palveluiden pitää olla reiluja! Tähän tarvitaan tietysti kansainvälisiä sopimuksia ja niiden noudattamista.

Puhdas energia. Energia panee kaiken uusiksi. Ei todellakaan pelkästään ilmastomuutoksen takia, vaan koska raakaöljyn pumppaamisesta maksetaan liian kova hinta sotimalla lähi-idässä, aiheuttamalla tuhoa Nigeriassa tai antautumalla Gazpromin kaltaisten yhtiöiden panttivangiksi. Kaikki, kaikki on pantava uusiksi: tuotanto, palvelut, asuminen, rakentaminen, liikkuminen...

Turvallinen elinympäristö. Turvallisuus syntyy monesta eri asiasta - eri ihmiselle eri asioista. Puhdas juomavesi, katuvalaistus, liukkaudenesto, vanhus- ja vammaispalvelut, koulutie, eri kulttuurien rinnakkainelo, luetteloa pitää jatkaa pitkään.

Puhdasta energiaa ja paikallisdemokratiaa!

Energia on hyvä esimerkki, jos haluaa pohtia sanahirviötä ’palvelurakenneuudistus’. Julkisista peruspalveluista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä ensin sosiaali- ja terveydenhoitoa ja koulutusta. Itse asiassa ensimmäisiä ovat vesi ja energia, listalla seuraavina ehkä julkinen liikenne, tiedonvälitys ja niiden infrastruktuurit. Kuvat pommitetusta etelä-Libanonista tai köyhimmästä Afrikasta käyvät selityksestä.

’Kovien’ peruspalveluiden elintärkeys on tahtonut välillä unohtua – etenkin niin kauan kuin julkiset tuottajat ovat pitäneet järjestelmät kunnossa. Tarvittiin Thatcher yksityistämään rautatiet, Grenoble ostamaan vesilaitoksensa korruptio-oikeudenkäyntien jälkeen takaisin, Espoo myymään energialaitoksensa ties kenelle ja Helsinki kieltämään vastuunsa langattomasta tietoverkosta ennen kuin kysymykset nousivat uutisotsikoihin.

Kun julkinen peruspalvelu ’ulkoistetaan’ vapaille markkinoille, ei myydä vain invatakseja ja työpaikkoja vaan myös ostamisen vaatimaa osaamista. Ei pelkästään poisteta taseista taloja vaan luovutetaan toisiin käsiin mahdollisuus tehdä strategisia valintoja.

Yksi kansainvälisen politiikan energiaparadokseja on, että sekä Yhdysvalloissa että Australiassa sadat kaupungit ovat sitoutuneet toteuttamaan kansainvälistä ilmastosopimusta täysin riippumatta siitä, mitä Washingtonissa tai Canberrassa ajatellaan Kioton protokollasta. Kaupungeissa siis vähennetään fossiilisen energian kulutusta ja siirrytään uusiutuviin energialähteisiin. – Miten tällaiset pitkälle tulevaisuuteen tähtäävät strategiset elinkeinopoliittiset päätökset olisivat mahdollisia, jos energiatuotannosta päätettäisiinkin ylikansallisen yhtiön kabinetissa Frankfurtissa?

Vesi, energia, julkinen liikenne ja telepalvelut ovat jo synnyttäneet valtavia maailmanlaajuisia pörssiyhtiöitä, joiden kasvu on yleensä aina alkanut yksittäisten kaupunkien laitoksista. Terveydenhoidon puolella alkaa nyt näkyä sama ilmiö. Kun kuntauudistuksen yhteydessä puhutaan palvelurakenteen uudistuksesta, kannattaa panna varoitusvilkku päälle. Ollaanko ostamassa siivooja ja kunnanlääkäri vai yksityistämässä samalla paikallisdemokratiaa?

Kiintiönainen ja kielitaito

Vaikea ymmärtää tätä jatkuvaa kiintiönaisten surkuttelua - samat argumentit on kuultu jo moneen kertaan, nyt taas ministeri Haataisen lähetettyä pörssifirmoille reippaan kehotuksen ottaa enemmän naisia hallituksiinsa.

Olen ihan mielelläni kiintiönainen, eikö meillä ole jo riittävästi kiintiömiehiä eri organisaatioiden johdossa? Jos jollakin miehellä olisi sama työkokemus kuin minulla, veikkaan että hän olisi jo rakennusfirma X:n tai vastaavan hallituksessa! Olen riittävän usein istunut eri puolilla maailmaa saman pöydän ääressä viisaiden herrojen kanssa tietääkseni, että olen joka kerta voinut tuoda keskusteluun jonkun uuden, tärkeän näkökulman. Mutta ei, minun odotetaan istuvan hiljaa ja odottavan, kunnes kysytään, jos kysytään. Tai jos ovat oikein suopeita, kutsuvat pitämään puheenvuoron seminaarissaan ("pahus, meillä pitää olla edes yksi nainen puhujien joukossa"), korvauksetta... Silti kuvitellaan, että naiset ovat Suomessa tasa-arvoisempia kuin missään muualla!

Ihmettelen myös miksi puhemies puolustaa kenenkään ministerin vajavaista kielitaitoa. Eihän kyse ole siitä, osaako ääntää suhuässän tai sointuvan ässän oikeassa kohdassa. Kyse on siitä, mitä lehtiä päättäjä lukee - iltapäivälehtiä vai New York Timesia, mitä uutisia kuuntelee, popradiosta vai BBC:ltä, millaisia kokemuksia hän on voinut kerätä siitä, millaista on olla vieras vieraassa maassa, miten kohdata ihmisiä tuntemattomissa kulttuureissa - millaisen maailmankuvan hän on pystynyt rakentamaan.

28 elokuuta 2006

Ensimmäinen blogi näillä sivuilla. Yritän opetella avoimuutta, jonka pitäisi kuulua blogin luonteeseen, en ollut sisäistänyt kolumnin ja blogin eroja. Blogistiurani alkoi joku viikko sitten PES Activist -sivuilla www.pes.org - hauskaa!