UUDELLE ASUKASDEMOKRATIALLE KOTI HIETSUUN

Valmisteilla oleva kuntauudistus on yksi syy, miksi lähidemokratian muotoja juuri nyt pohditaan. Jos tehdään laajoja kuntaliitoksia tai pääkaupunkiseudulle syntyy 14 kunnan metropolihallinto,  on riski, että päätöksenteko etääntyy yksittäisen asukkaan elinpiiristä.

Aika on toinen kuin silloin, kun Ilmari Kiannon kuvaamat Topi ja Riika ensi kertaa vetivät punaisen viivan. Nyt ollaan koulutetumpia kuin vuosisata sitten ja suorastaan hukutaan tiedon ja sosiaalisen median viestien tulvaan.

Silti ihmiset yhä edelleen tuntevat voimattomuutta ja turhautuvat tehtyjen päätösten edessä. Kiantoa lainaten, ”Punainen viiva? – eivätkö siellä lienekään huomanneet, että se oli kärsivän kansan sydänverellä vedetty?”

Kysymyksiä on silti enemmän kuin vastauksia. Mikä on edustuksellisen demokratian rooli, siis vaaleilla valittujen päättäjien asema suhteessa asukasdemokratiaan? Mistä asioista kaupunkilaisten olisi hyvä päättää suoraan? Miten etäälle ”lähiympäristö” ulottuu? Saavatko töölöläiset sanoa mitään maunulalaisten palveluista?

Mutta kadut, bussit ja junat kulkevat yli kuntarajojen ja kaupunkia rakennetaan vuosisadoiksi eteenpäin. Kuka kantaa vastuun kokonaisuuksista, eri raja-aitojen ja aikajänteiden yli menevistä asioita?

Entä ovatko jonkun alueen asukkaat aina keskenään yhtä mieltä? Kenen ääntä kuunnellaan; kovaäänisten, hiljaisten vai niiden, joilla on varaa ostaa kokosivun ilmoituksia päivälehdistä tai maksaa mediakonsultille, joka ujuttaa halutun viestin television iltauutisiin?

Miten määritellään enemmistö, ellei kaikkien mielipidettä kysytä? Millaisista asioista järjestetään kansanäänestys ja miten varmistetaan, että jokaisella on riittävästi tietoa äänestyspäätöksen tueksi? Äänestäisivätkö ruoholahtelaisetkin vuosaarelaisten asioista?

Ratkaisuksi on usein ehdotettu kaupunginosavaltuustoja. Mutta eikö silloin toisteta juuri sitä edustuksellisen demokratian mallia, joka ei nyt näytä toimivan? Eikö kaupunginosavaltuustoihin valittaisi suureksi osaksi samoja ihmisiä, jotka jo istuvat kaupunginvaltuustossa ja eduskunnassa?

Uuden demokratian muodot taitavat löytyä aivan toisaalta. Ehkä tarvitaan enemmän keskinäisen luottamuksen rakentamista ja sovittelua. Tarvitaan konkretiaa, asioiden panemista tärkeysjärjestykseen ja yhdessä tekemistä. Tarvitaan uutta ymmärrystä siitä, mitä asukasdemokratia on.

Hatunnosto porukalle, joka on Töölössä jaksanut taistella Hietsun paviljongin korjauksen puolesta. Kylätalosta voi tulla uuden asukasdemokratian koti. 

(Julkaistu kolumnina Töölöläinen-lehdessä joulukuussa 2013)

TARVITAANKO LÄHIDEMOKRATIAA?

Julkaistu Kuntalehden numerossa 8/2011, 16.6.2011

Eduskuntavaalit olivat protestivaalit, mutta mikä oli protestin kohde? EU:sta saatiin ”hyvä syy”, mutta se ei tainnut olla varsinainen syy. Taustalla oli hahmottomampi tyytymättömyys ja ulkopuolisuuden kokemus. Soini tarjosi suoran vastauksen julkilausumattomaan kysymykseen, miten saada äänensä kuulumaan. Sopivasti ajoittunut EU:n rahoituskriisi näytti kristallisoivan sen, mistä ehkä oikeasti oli kyse: minua koskevia päätöksiä tehdään jossakin kaukana enkä ymmärrä miten se tapahtuu, en ymmärrä edes mistä päätetään tai kuka lopulta päättää.

EU:n hienosta subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteesta ei ole kansalaisen näkökulmasta katsottuna tullut totta. On vaikea nähdä, että EU:kin on maailmapolitiikassa vain yksi monista toimijoista ja että Suomen tai oman kylän ääntä olisi mahdotonta saada kuulumaan ilman muiden tukea. Ei ole helppo erottaa, mistä asioista kannattaa sopia lähifoorumeilla. Äänestäjästä tuntuu, että kaikki päätöksenteon tasot, oli sitten kyse kaupunginvaltuustosta, maakuntahallituksesta tai eduskunnasta, ovat yhtä kaukana, YK aivan ulkoavaruudessa.

Lähidemokratiasta on tullut ajankohtainen aihe myös, koska kuntaliitosten yhteydessä herätellään mielikuvia arkitodellisuudesta etääntyvästä hallinnosta. Yhteen aikaan innostuttiin kaupunginosavaltuustoista. Mutta jos valtuusto on etäinen, miksi toinen samalla periaatteella toimiva elin olisi sen ketterämpi? Voi myös kysyä, miksi asuinpaikan osoite olisi ainoa kiintopiste, jonka perusteella saa oikeuden vaikuttaa yhteisiin asioihin. Elämä kun on jatkuvaa pendelöintiä kodin, kesämökin, työpaikan, terveyskeskuksen, koulun ja ostoparatiisien välillä.

Kukaan ei tunnu tietävän, miten lähidemokratia voisi toteutua. On tainnut unohtua, että kuntalaki (§§ 27–31) velvoittaa valtuuston huolehtimaan asukkaiden ja palveluiden käyttäjien edellytyksistä osallistua kunnan toimintaan. Lain mukaan vaikuttamista edistettäisiin esimerkiksi valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin; selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa tai järjestämällä kunnallisia (neuvoa-antavia) kansanäänestyksiä.
Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kuntalaisista voi jo nyt tehdä kansanäänestysaloitteen. Aloite ei toki riitä, siitä ja vasta-aloitteista on käytävä laaja keskustelu, jotta äänestäjillä on edellytykset tehdä ”valistunut päätös”. Demokratia edellyttää tietoa ja vuoropuhelua.

Brasiliassa Porto Alegressa kehitetty osallistuvan budjetoinnin malli kauhistuttaa kamreereita, muttei ole syytä huoleen. Yli tuhat kaupunkia eri puolilla maailmaa olisi tuskin ottanut sitä käyttöön, jos se johtaisi perikatoon. Asukkaat päättävät annetun budjettiosuuden raameissa alueensa investointien tärkeysjärjestyksestä.

Markkinointitutkimuksessa käytettyä ’focus group’ –haastattelumenetelmää voisi soveltaa niin, että ryhmä asukkaita kutsutaan keskustelemaan joko nykyisten palveluiden käyttökokemuksista tai uuteen palveluun kohdistuvista toiveista. Kansalainen voisi ilmaista näkemyksensä juuri siitä asiasta, joka hänelle sillä hetkellä, siinä elämänvaiheessa ja siinä paikassa on tärkeä. Ryhmän vetäjä huolehtii siitä, että kaikki osallistuvat keskusteluun – myös maan hiljaiset.

Lähidemokratian tavoitteena ei voi olla tarjota lisämahdollisuuksia äänekkäimmille, jotka aina osaavat pitää puolensa, eikä uutta kanavaa yhden asian liikkeille tai lobbareille. Ellei ole huolestunut kansanvallan tilasta ja halua sen vuoksi lisää lähidemokratiaa, on toinenkin tulkintamahdollisuus. Ehkä saadaan parempia palveluita, kun kuunnellaan varsinaisia asiantuntijoita, käyttäjiä, ja otetaan heidät mukaan kehittämistyöhön.

Vahva lähidemokratia ei tarkoita, että asiantuntijat ja kuntapoliitikot olisivat heikkoja. Päinvastoin, avatessaan lisää kanavia asukkaiden äänelle virkamiehet ja valtuutetut osoittavat viisauttaan, koska eivät usko yksin tietävänsä kaikkia kysymyksiä saati vastausvaihtoehtoja.