Helsinki - metropolialue - maakuntauudistus

Periaatepäätös Helsingin kaupungin lausunnosta sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtiovarainministeriölle hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi - 9/Kj Helsingin kaupunginvaltuusto 3,2,2016 

SOSIALIDEMOKRAATTIEN RYHMÄPUHEENVUORO – Kaarin Taipale

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

SoTe-maakuntauudistukseen on loputtomasti näkökulmia. Nostan esiin kaksi. Molemmat liittyvät jatkovalmisteluun: ensiksi, miten kaupunkien ääni saadaan kuulumaan lakia kirjoitettaessa, ja toiseksi, miten me itse näemme Helsingin roolin uudessa maakunnassa. – Puhun nyt erityisesti aluehallinnosta, valtuutettu Anttila tarkentaa myöhemmin sote-kysymyksiin.

Tässä vaiheessa So-Te-maakuntamallista ei tiedetä juuri muuta kuin itsehallintoalueiden lukumäärä, ja siitäkin kiistellään. Avoimia kysymyksiä on tuskallisen monia: Ovatko maakuntavaalit nyt sitten syksyllä 2017, milloin maakunnat saavat verotusoikeuden, miten pitkä tulee ylimenovaiheesta, miten se hoidetaan, jääkö Uusimaa muiden maksumieheksi, miten käy So-Te-kiinteistöjen, kuka jää kenen palvelukseen, mitä valinnanvapaus oikeasti tarkoittaa, montako Carunaa maakuntaan mahtuu, ja niin edelleen.

Julkisuus oikoo mutkia ja puhuu ”terveysuudistuksesta”, vaikka kyse on paljosta muustakin. Alkuperäinen kysymys oli, miten sovitetaan yhteen ihmisiä lähellä olevat pienimittakaavaiset sosiaalipalvelut, perusterveydenhoito ja suuruuden ekonomiasta hyötyvä erikoissairaanhoito. Tavoite on yhä sama: ettei kenenkään tarvitsisi juosta paikasta toiseen vaan saisi heti otteen saumattoman hoitoketjun päästä.

Mutta Sipilän hallitus päätti panna samaan ruotuun myös hajanaisen aluehallinnon. Maakuntaliiton laskelmien mukaan Uudellamaalla tämä tarkoittaa 75 000 työntekijän organisaation pystyttämistä.

Aluehallinnon välttämättömyys

Helsinki näyttää erilaiselta riippuen siitä, katsooko sitä lentokoneen ikkunasta, Tornin baarin terassilta tai kadun tasolta. Lumi on luotava kadulta tässä ja nyt, bussien aikatauluja voidaan muuttaa puolivuosittain, mutta Jokeri-rataa suunnitellaan vuosikausia. Eri asioilla on eri mittakaava, eri aikajänne ja eri foorumit, joilla niitä suunnitellaan ja niistä päätetään. 

On helppo kauhistella ”hallintohimmeleitä”. On kuitenkin pelkkää populismia väittää, ettei aluehallintoa tarvittaisi, ettei sitä pitäisi uudistaa tai ettei asioista pitäisi päättää demokraattisesti. Nyt tehdään valintoja siitä, mistä asioista milläkin tasolla päätetään ja kuka päättää. Maksumiehiäkin tulee vielä ikävä.

Mutta onko SoTe-maakuntauudistus aluepolitiikkaa, kuntapolitiikkaa, kaupunkipolitiikkaa – vai valtionhallintoa? Vai onko 2000-luvun aluepolitiikka nimenomaan metropolialueiden aluepolitiikkaa?

Helsingin viesti hallitukselle

Nyt ei olla enää vanhassa Suomi-filmissä, jossa vastaniitetty heinäpelto tuoksuu auringossa ja kaupungissa eletään paheellista elämää sateen kiiltäessä mustalla asfaltilla.

Helsingin tuska on olla Suomen ainut kaupunkien kaupunki, rakastettu ja vihattu, vähän ylimielinen pääkaupunki, jonka seuraa naapuritkin joskus vieroksuvat. Mitä enemmän Helsinki korostaa erikoislaatuaan, sitä helpommin syntyy mielikuva vastakkainasettelusta Helsinki – muu Suomi, Helsinki – Uusimaa, Helsinki – Espoo, Helsinki – Vantaa.

Helsinki on tietenkin aivan oikeassa kuvatessaan pääkaupunkiseudun poikkeuksellisuutta valtakunnan mitassa, oli sitten kyseessä kansantalouden vetovastuu, väestön määrä, väestön kasvu, resurssien ylivoimaisuus, haasteiden suuruus tai kansainvälisyys. Täytyy kuitenkin muistaa, että jokainen maakunta ja kaupunki näkee itsensä toisenlaisena kuin ne muut. Tampere on urbaani eurooppalainen kasvukeskus, Lappeenranta on rajakaupunki, Rovaniemen joulupukkikin kilpailee kansainvälisessä turismiteollisuudessa. Ei ole enää paikallista, joka ei olisi globaalia, eikä maaseutua ilman kasvavia keskuskaupunkeja.

Miten kaupunkiseutujen asema otetaan lainsäädännössä huomioon? Nyt puhutaan vuosisadan ehkä suurimmasta hallintouudistuksesta. Siksi on välttämätöntä, että kaupungeilla on lain jatkovalmistelussa vahva edustus ja että eduskunnassa parlamentaariset työryhmät korvaavat nykyiset hampaattomat ”seurantaryhmät”.

Entä metropolialue?

Jotta meillä on rakentavaa annettavaa lakivalmisteluun, pitää olla yhteinen käsitys siitä, millainen maakuntahallinto tukee Helsingin alueen kestävää kasvua parhaiten. Pitää varmistaa, ettei valtakunnan veturi hyydy Hangosta Lapinjärvelle ulottuvan Uudenmaan raiteille.

 

Sosialidemokraattien viime hallituskaudella ajama metropolihallinto kaatui loppumetreillä. Hallituskumppanin perustelu oli, että metropolihallinnolla ei olisi riittävästi tehtäviä vaan mukaan tarvittaisiin sotea. Nyt sitä saa. Metropolihallinto meni, mutta metropolin ongelmat jäivät. Maakunnaksi metropolialue ei taivu.

 

On turha pohtia, montako kuntaa metropolialue kattaa. Sen karttaa voi piirtää toteutuneen yhteistyön kautta: HSY, HSL; Espoon metro ja Jokeri-hanke; Vantaan kehärata, koko alueelle yhteinen Pisara, MAL-sopimukset valtion kanssa. Mutta yhteistyöteemojen lista jatkuu: kotouttaminen, asuntopolitiikka, yhteinen yleiskaava, …

Kysymys ei enää ole, mitä tehtäviä jää metropolihallinnolle vaan mitä jää kaupungeille. Selvitysmies Tarastin raportti on kuitenkin rauhoittavaa luettavaa, kyllä tehtävää jää: esimerkiksi koko ketju tonttipolitiikasta asemakaavoitukseen ja rakennusvalvontaan, asuntotuotanto, koulut, kulttuuri, kadut, puistot, ympäristö, terveyden edistäminen...  

Jatkovalmistelu

Nyt annettava lausunto on ehkä kärpäsen surinaa hallituksen korvissa, mutta tänään käytävä keskustelu on tärkeä, jotta meille päättäjille alkaa hahmottua yhteinen kuva edessä olevista muutoksista. Millainen on pääkaupunkiseudun, metropolialueen ja kansakunnan näkökulmasta paras Uudenmaan maakunta? Mikä on Helsingin rooli sen sisällä?

 

Pystyykö Helsinki rakentamaan metropolialueella sellaisen luottamuksen ilmapiirin, että maakunnan sisällä päästään tiiviimpään yhteistyöhön – itsehallintoalueen tuella tai ilman sitä?

 

Siksi me sosialidemokraatit esitämme, että kaupunginhallitus tekee pikaisesti päätöksen kutsua koolle joukon metropolialueen kuntien edustajia, jotka käynnistävät alueen yhteisen demokraattisen valmisteluprosessin. Ratkaistavista kysymyksistä ei tule pulaa.

 

Hyvät virkamiehet, kaikella kunnioituksella, päättäjät tarvitaan tähän mukaan! Uudenmaan liitto tekee sille kuuluvaa valmistelutyötä, mutta se ei riitä. Metropolialueen kuntien täytyy muodostaa yhteinen näkemys maakuntauudistuksesta, jotta meillä on vain yksi, mutta sitä vahvempi ääni.

Kruunusilloista kruununjalokivi

San Francisco tunnetaan Golden Gate –riippusillasta ja New Yorkin symboleihin kuuluu kaksikerroksinen Brooklyn Bridge. Kaikkialle maailmaan televisioitavien Australian uudenvuoden ilotulitusten taustalla on Sydneyn sataman teräksinen kaarisilta. Venetsian pakollisiin matkakohteisiin kuuluu Rialton silta, Firenzessä Ponte Vecchio. Pariisin romantiikkaa on mahdotonta kuvitella ilman siltoja.

Jo vuosia suunniteltuja Kruunusiltoja pitkin päästään joskus ratikalla Rautatientorilta Laajasaloon. Kaupunginhallituksen pöydällä on nyt vasta asemakaava siltaosuuksista Nihdistä eli Kalasataman eteläkärjestä Korkeasaareen ja Kruunuvuorenrantaan. Nihdistä jatkettaisiin länteen todennäköisesti Hakaniemen torille, mikä näyttää olevan liikenteellisesti helpoin vaihtoehto. Muita mahdollisuuksia ovat reitti Pohjoisrantaan ja joko Liisankatua tai Aleksanterinkatua pitkin keskustaan.

Varsinainen rakentamispäätös Kruunusilloista voidaan tehdä aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella. Matkassa on vielä monta mutkaa, joista hankalin on Helsingin Energian Helenin Hanasaari B:n tulevaisuus. Onko voimalaan jatkossakin tuotava polttoainetta laivoilla vai löytyykö parempia ratkaisuja? Tämä merkittävä valinta tulee päättäjien eteen vielä ennen tämän vuoden loppua.

Jos Sörnäisten voimalaan pitäisi jatkossakin päästä laivalla, on Kalasataman eteläkärjen ja kantakaupungin välinen meriyhteys jätettävä auki ja Kruunusiltojen idean ydin katoaa. Toki Nihdistä voi järjestää yhteyden Kalasataman metroasemalle ja sitä kautta keskustaan ja muihin suuntiin, mutta usea liikennevälineen vaihto hankaloittaa matkaa eikä houkuttele käyttäjiä.

Kruunusillat avaavat kantakaupungista uuden yhteyden sekä itäisen Helsingin asuinalueille että virkistysalueille. Korkeasaareen ja Mustikkamaalle pääsisi mukavasti ratikalla. Samalla helpotetaan Kulosaaren sillan ruuhkapaineita ja tarjotaan esimerkiksi Laajasalon nykyisille ja uusille asukkaille suora, noin puolen tunnin yhteys keskustaan.

Kruunusillat on tarkoitettu pelkästään raitiovaunuille, pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Raitiovaunuissa kulkisi liki 30 000 matkustajaa päivittäin, pyöräilijöiden lukumääräksi arvioidaan 3 000. Siltojen pintarakenteet tehdään sellaisiksi, että ne sallivat kulun hälytysajoneuvoille. Lumituiskuihin, myrskyihin ja jäähän varaudutaan tietenkin myös.

Ajan henkeen sopisi hyvin, että Helsingistä lähetettävien turistipostikorttien kuvavalikoimaan tulisi kauppatorin, tuomiokirkon, Sibelius-monumentin ja olympiastadion lisäksi näkymä Kruunuvuorensillalla raitiovaunun rinnalla pyöräilevästä pariskunnasta.

(Julkaistu kolumnina Töölöläinen-lehdessä lokakuussa 2015)

VIEKÖ NE MUN TERVEYSKESKUKSEN? ELI: SOTE-PALVELUVERKKOUUDISTUS TULEE!

Viekö ne meiltä nyt kaikki terveysasemat ja juoksuttaa ympäri kaupunkia? Kun kerran sanomalehdessäkin luki, että nykyisten 25 terveyskeskuksen tilalle tulee vain kuusi? – Ehkä ei kuitenkaan ihan näin.

Luvut ja virkamieskieliset nimet hämäävät. Virkamiesten alustavissa suunnitelmissa on, että vuoteen 2030 - siis vasta 2030! -  mennessä Helsingissä olisi kuusi (6) terveys- ja hyvinvointikeskusta, viisi (5) perhekeskusta, joissa lapsiperheiden asioita hoidetaan saman katon alla sekä neljätoista (14) monipuolista palvelukeskusta, joissa huolehditaan ikäihmisistä, monisairaista ja muistisairaista. Lisäksi kaupungilla on kaksi päivystyssairaalaa. - 

Palvelukeskusten kokonaismäärä 25 pysyy siis ennallaan, mutta ne sekä erikoistuvat että monipuolistuvat. Terveydenhoidon lisäksi keskuksiin tulee myös sosiaalipalveluita, jotka ovat aikaisemmin olleet hajallaan lukuisissa pikku yksiköissä. Tämä on valtakunnallisen sote-lakiuudistuksenkin idea, on sekä SO että TE. Helsingissä terveys- ja sosiaalivirastot on jo hallinnollisesti yhdistetty, nyt sovitetaan käytännön toimintoja yhteen. Ei ihan pieni urakka.

”Tulit juuri oikeaan paikkaan. Miten voin auttaa?” Tämä on virkamiesten esityksen motto. Potilaalla tai perheellä saattaa olla yhtä aikaa useita erilaisia pulmia, joiden ratkomiseen tarvitaan eri ammattilaisten apua. Kaupunkilaisia ei haluta pompotella paikasta toiseen, vaan ratkaisuja etsitään yhteisvoimin yhdessä paikassa.

Palveluiden kirjo on laaja: perinteisen sairaanhoidon lisäksi psykiatriaa, päihdepalveluita, omaishoitoa, neuvoloita, hammashoitoa, laboratorioita, erilaisia terapioita, välinehuoltoa, päivätoimintaa, kuntoutusta, palveluasumista, kotihoitoa, lastensuojelua, perhetyötä, nuorten palveluita, sosiaalityötä, maahanmuuttajapalveluita, vammaispalveluita, työkykyselvityksiä, …

Ydinkeskustaan suunniteltava suuri ’terveys- ja hyvinvointikeskus’ tulee taatusti olemaan helposti saavutettavassa paikassa, tuli mistä päin vain. Tarkkaa sijaintia ei vielä tiedetä, mutta tiloja etsitään Kampin metroaseman läheltä. Toinen terveys- ja hyvinvointikeskus olisi mahdollisesti Laakson sairaala-alueella. Ikäihmisten ’monipuolisia palvelukeskuksia’ kantakaupunkiin kaavaillaan jopa kolmea, Kamppiin, Kivelään tai Mariaan ja Töölöön. 

Jotkut palvelut voivat tulla asukkaan luokse, esimerkiksi lasten määräaikaiset terveystarkastukset voidaan tehdä päiväkodissa. Kotikäynnit ja verkossa ympäri vuorokauden toimiva tuki sisältyvät vaihtoehtoihin. Iltavastaanottoja on helpompi järjestää, jos samassa paikassa on useampia lääkäreitä.

Totta puhuen, edessä oleva julkinen keskustelu tästä isosta asiasta pelottaa. Moni kaupunkilainen saattaa näet tulkita, että juuri häneltä viedään jotakin pois. Kuivan koukeroinen kieli ei liioin helpota ymmärtämään pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia kaavailuja.

Konkreettiset muutokset tapahtuvat vasta vuosien mittaan, ensimmäisenä valmistuu Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskus vuonna 2018.

Nyt lokakuussa 2014 sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, miten virkamiesten hahmottelemia periaatteita viedään eteenpäin. Kehittämisen periaatteet on kerrankin suunniteltu oman henkilökunnan voimin ja omiin kokemuksiin perustuen, niitä ei ole vain tilattu valmiina kaikkitietävältä ulkopuoliselta  konsultilta. Nostan tälle hattua ja luotan siihen, että suunnitelmilla haetaan nykyistä toimivampaa yhden luukun vaihtoehtoa. 

Ennen kuin nousen barrikadille uudistusta vastustamaan, odotan tarkentuvia tietoja.

Vuoteen 2030 on muuten vielä 15 vuotta. Silloin Helsingissä ennustetaan olevan 700 000 asukasta, joista yli 65-vuotiaita lähes 150 000.    

VAIHTOEHTOJA VERORAHOJESI KÄYTÖLLE

Kuluttajasuojan nimissä ensin varoitus: tämä on hyvin ikävä teksti, koska tässä on pelkkiä faktoja ja numeroita. Tosin näitä numeroita paljon tärkeämpää on pohtia, millainen kaupunki Helsinki haluaa tulevaisuudessa olla. ”Helsinki – a city with a Guggenheim” vai jotakin muuta?

Newyorkilainen Solomon R. Guggenheim –säätiö on toistanut ehdotuksensa nimeään kantavan näyttelytilan saamisesta Helsingin ydinkeskustaan. Hankkeen toteuttaminen vaatisi Helsingin kaupungin investointimenojen kasvattamista yhteensä vähintään 160 miljoonalla eurolla sekä sen lisäksi tontista ja sen esirakentamisesta aiheutuvilla kustannuksilla. Käyttötalouden menoihin tulisi noin 12 miljoonan lisäys vuosittain. Guggenheimille maksettaisiin 5 - 7 miljoonaa joka vuosi.

Rakennuskustannuksiksi on arvioitu 130 miljoonaa plus 24 prosentin arvonlisävero 31 miljoonaa, yhteensä vähintään 160 miljoonaa. Tässä ei ole lähdetty haarukoimaan, paljonko rakennuskustannukset kokemuksen mukaan yleensä nousevat ennakkoarvioihin verrattuna.

Tontin osalta säätiö ei neuvottele enää muista vaihtoehdoista vaan edellyttää sijaintia Eteläsatamassa. Esitys lähtee siitä, että tontti luovutetaan säätiölle korvauksetta. Mikäli Helsinki kuitenkin voisi myydä omistamansa tontin, kaupunki saisi siitä karkeasti arvioiden 60 miljoonaa euroa (rakennuksen suunniteltu kerrosala on 12 000 ja tonttihinta Etelärannassa varovaisesti arvioiden 5000 euroa kerrosneliölle). Näillä rahoilla voitaisiin maksaa tontin esirakentamisesta aiheutuvia menoja, joita ei ole mainittu säätiön laskelmissa. Nyt esitetyssä mallissa ne jäisivät kokonaan verovaroin korvattaviksi.

Lisenssimaksu Guggenheim-nimen käyttöoikeudesta 20 vuodeksi on 30 miljoonaa US dollaria eli noin 23 miljoonaa euroa. Esityksen mukaan se saataisiin lahjoituksina, mutta lahjoittajista ei ole saatu mitään tietoa.

Lisäksi Guggenheim-hanke tarkoittaisi Helsingin kaupungin käyttömenoihin vähintään 11,5 – 12,0 miljoonan euron lisäystä joka vuosi:

-       Vähintään 5,0 miljoonaa euroa laitoksen nettomenoina, jolloin tulopuolelle on oletettu  550 000 vuosittaisen kävijän lipputulot ja ruhtinaalliset 1,85 miljoonan euron vuosittaiset sponsoritulot, joista osan oletetaan tulevan mainostilan muodossa.

-       Noin 0,5 – 1,0 miljoona euroa hallintomaksuna Guggenheim-säätiölle. Säätiö on puolittanut vuosi sitten esittämänsä kahden miljoonan hallintomaksun yhteen miljoonaan. Jos maksavia kävijöitä on alle 550 000, kaupungin kustannukset nousevat kuitenkin enemmän kuin mitä Guggenheim-säätiön osuus laskee.

-       Kiinteistön hoitokulut ja vuokra, joita laskelmissa ei ole otettu huomioon, olisivat vähintään 6 miljoonaa euroa. Luku on laskettu suhteuttaen neliömäärät Tukholman Moderna Museetin vuodelta 2012 ilmoittamiin kuluihin, joissa siivouskulut on oletettu kuuluviksi palkkakuluihin eikä tähän summaan.

-       Hankkeen edellyttämiä säätiön perustamisesta ja rahoituksesta syntyviä lainanhoitokuluja ei ole vielä mitenkään huomioitu.

Samalla kun Helsingin kaupunki ja veronmaksajat sitoutuisivat maksamaan edellämainitut laskut ja kantamaan kaikki mahdolliset riskit, Guggenheim-säätiölle taattaisiin 20 vuodeksi 4 – 7 miljoonan euron vuosittaiset tulot:

-       Lisenssimaksu 1,15 miljoonaa (23 miljoonaa euroa jaettuna 20:lle vuodelle)

-       Noin 0,5 – 1 miljoonaa euroa kävijämäärään sidottua hallintomaksua (enintään 1 miljoona)

-       Näyttelykorvauksia 2,5 - 5,0 miljoonaa euroa.

Vertailun vuoksi todettakoon, että Helsingin kaupungin taidemuseon nettomenot vuonna  2012 olivat 5,7 miljoonaa euroa. Taidehankintoihin käytettiin 410 000 euroa. Erona vuoden takaiseen esitykseen kaupungin taidemuseo ei enää kuuluisi Guggenheim-hankkeeseen eikä säätiön esitys sisällä erillisiä määrärahoja taidehankintoihin.

Mainittakoon, että New Yorkin, Venetsian ja rakenteilla oleva Abu Dhabin Guggenheim-museo toimivat yksityisellä rahoituksella samoin kuin esimerkiksi Amos Andersonin taidemuseo Helsingissä.

Teksti on julkaistu kolumnina Töölöläinen-lehdessä.

 

Lähteet

-       Guggenheim Helsinki, Revised Proposal 2013

-       Moderna Museet, Årsredovisning 2012

-       Helsingin kaupungin taidemuseo, Toimintakertomus vuodelta 2012

10 KYSYMYSTÄ GUGGENHEIMISTA

Teksti on julkaistu Uutispäivä Demarin viitossivulla 6.6.2011

Helsingin kaupunki, Suomen kulttuurirahasto ja Svenska Kulturfonden ovat maksaneet 2 miljoonaa Euroa newyorkilaiselle Guggenheim-säätiölle, jotta se selvittää, kannattaako Helsinkiin perustaa Guggenheim-taidemuseo. Konsultit ovat täällä 6.6. esittelemässä hanketta ja vastaamassa kaupunginvaltuutettujen kysymyksiin.

1. Monissa kaupungeissa on oma taidemuseo ja teatteri, joskus orkesterikin. Miten Helsinki perustelee, että voidakseen yksityistää julkisen kulttuurilaitoksensa ylikansalliselle franchising-ketjulle se joutuu myymään mm. kaupunkilaisten rakastamat Lasipalatsin ja Tennispalatsin kiinteistösijoittajille? Mitä muuta aiotaan yksityistää?

2. Millä summalla Helsinki subventoi Guggenheimia, kun lasketaan kertainvestoinnit (esiselvitys, eri suunnitteluvaiheet, tontti, uudisrakennus, oikeus G-tavaramerkkiin) ja vuosittaiset käyttökustannukset (G-näyttelyiden vuokrat ja kokoelmien hankinnat, rakennuksen käyttökulut, henkilökunnan palkat)? Mikä on kaupungin taidemuseon vuosibudjetti nyt ja jatkossa?

3. Pääkaupunkiseudulla näkee kuvataidetta 1850-luvulta nykyaikaan ainakin Emmassa, Kiasmassa ja Ateneumissa sekä Helsingin kaupunginmuseon eri tiloissa. Minkä merkittävän aukon Guggenheim täyttäisi? Miksei murto-osaa sen vaatimista resursseista sijoiteta oman taidemuseon kehittämiseen ja tehdä siitä jotakin ainutkertaista?

4. Guggenheimia on perusteltu sillä, että se auttaisi suomalaisia taiteilijoita kansainvälistymään. Miten Guggenheim takaisi, että täällä työskentelevät taiteilijat, jotka muuten pitäisivät näyttelyn Helsingin kaupunginmuseon tiloissa, saisivat työnsä esille edes Helsingin saati New Yorkin Guggenheimissa?

5. Museolle etsitään aivan ”uudenlaista konseptia”. Mutta lehdistötiedotteen [www.guggenheim.org/new-york/press-room] mukaan “kuluneiden kolmen kuukauden aikana esiselvityksessä on tutkittu hankkeen toimintaympäristöä. Tiimi alkaa nyt selvittää taide- ja näyttelyohjelmaa. Sen jälkeen tiimi tarkastelee markkinatutkimusta ja talousnäkymiä, hallintoa ja rakennukselle asetettavia vaatimuksia. Viime vaiheessa, vuoden loppuun mennessä laaditaan suositukset.” Millä tavalla Guggenheim-museo olisi innovatiivinen Helsingissä, kun se ei ole sitä missään muualla?

6. Guggenheimin maine perustuu arvokkaisiin taidekokoelmiin 1850-luvulta nykyaikaan ja kolmeen huomiota herättävään rakennukseen. Miten Helsingissä varmistettaisiin, että Guggenheimista tulisi Frank Lloyd Wrightin (New York) tai Frank Gehryn (Bilbao ja Abu Dhabi) luomuksia vastaava häkellyttävä monumentti? Kuka Frank sen suunnittelisi, koska Gehry piirtää nykyään vähäeleisiä laatikoita, joista ainakaan Helsingin Sanomat ei pidä (vrt. Musiikkitalo)?

7. Tarvitseeko Helsinki juuri nyt lisää häkellyttäviä monumentteja? Tai mihin Guggenheimin hinnakkaita taideteoksia ja tavaramerkkiä tarvitaan, jos ihmiset kuitenkin tulisivat katsomaan rakennusta?

8. Helsingin Guggenheimia perustellaan vertauksella 15 vuoden takaiseen Bilbaoon, jossa museo sijoitettiin entiselle teollisuusalueelle ja kaupunkiin rakennettiin myös metro ja kongressikeskus. Taustalla oli EU:n ja Espanjan tuki ja työttömyydestä kärsineen baskimaan ”positiivinen diskriminaatio”. Miksei Guggenheim samalla logiikalla etsi paikkaa Kajaanista tai Portugalista? Mitä innovatiivista on väärinymmärretyn vanhan idean kopioinnissa?

9. Guggenheim-hanke ei usko helsinkiläiseen kaupunkikulttuuriin vaan kansainväliseen turismiteollisuuteen. Lähteekö joku vihdoin Abu Dhabiin, koska sinne tulee Guggenheim? Jättääkö joku käymättä Pariisissa tai Rio de Janeirossa, koska siellä ei ole Guggenheimia?

10. Hankkeesta informoidaan nettisivulla www.guggenheim.fi. Sivun ainut viesti on: Forbidden (Kielletty). Onko helsinkiläisten tarpeen tietääkään enempää?

MIKÄ BRÄNDI - GUGGENHEIM VAI DISNEYLAND?

Teksti on julkaistu lyhennettynä Helsingin Sanomien mielipidesivuilla 23.1.2011



Onneksi on varattu kokonainen vuosi aikaa selvittää, ulkoistetaanko Helsingin kaupungin taidemuseo Guggenheim-säätiölle. Punnittavia näkökulmia on näet useita. Lopullinen päätös tehtäneen taloudellisin perustein, mutta numeroidenkin taustalla on vain oletuksia.



Kaupunkipoliittiset argumentit perustuvat kuuluisaan ”Bilbao-efektiin”. Sillä tarkoitetaan kaupunkien brändäystä näyttävillä hankkeilla, joiden uskotaan parantavan niiden kansainvälistä kilpailukykyä. Baskimaan pääkaupungille Guggenheim-tavaramerkki ja huippuarkkitehtuuri toivat mainetta ja turistien rahaa. Bilbaosta puhuttaessa unohdetaan mainita, että sinne rakennettiin myös upea metro, jonka asemia suunnitteli brittiarkkitehti Sir Norman Foster. Taustalla oli EU:n ja Espanjan määrätietoinen kehitysapu ongelma-alueelle, niin sanottu ”positiivinen diskriminaatio”.



Helsingissä se tarkoittaisi esimerkiksi, että Foster kutsuttaisiin suunnittelemaan Sipoon metro, joka otettaisiin käyttöön Mellunkylän Guggenheimin avajaisten yhteydessä. Tämä ei ole vitsi.



Toista Guggenheim-kaupunkia, Abu Dhabia ei tunneta maailmalla kuvataiteista vaan huippusatsauksesta Masdariin, kokonaan uusiutuvalla energialla toimivaan esikaupunkiin. Profiloituakseen kansainvälisessä kilpailussa Abu Dhabi myös nappasi Bonnilta IRENAn, uusiutuvan energian maailmanjärjestön päämajan. Arabiemiraateissa tiedetään, ettei tulevaisuutta voi rakentaa öljyn varaan vaan tarvitaan innovatiivista energia-ajattelua – ja kulttuuria.



Jos tavoitteena on saada Helsinkiin mahdollisimman paljon kansainvälisiä matkailijoita, voi kysyä, olisiko Disneyland tuottoisampi tuontibrändi kuin Guggenheim. Silloin mallia voisi hakea Pariisista ja Miamista. Turisti-Pariisin brändiin kuuluu myös Eiffel-torni, mutta sen kopioimista ei ole ehdotettu.



Kulttuuripoliittisesti suomalaisilla taiteilijoilla ja taidelaitoksilla lienee sangen ristiriitaisia näkemyksiä Guggenheimista, mutta niistä ollaan nyt ymmärrettävästi aika hiljaa. On vaikea kuvitella, että kuvataiteilija, jolla on ollut näyttely Kluuvin galleriassa tai Meilahdessa, pääsisi koskaan Guggenheimin kynnyksen yli Helsingissä saati New Yorkissa. Siksi perustelu Guggenheimista avaamassa ovia suomalaisille taiteilijoille maailmalla ei ole uskottava.



Innovaatio-käsitettä on käytetty vauhdittamaan tätäkin hanketta. Onko innovatiivista kopioida 15 vuotta vanha idea kaupungista, jossa olosuhteet ja tavoitteet olivat aivan toiset? Nyt newyorkilaiselle mesenaatille maksetaan, että se selvittää, täyttääkö Helsinki samat kriteerit kuin Abu Dhabi tai Vilna. Entä jos suomalainen mesenaatti olisi antanut kaksi miljoonaa Euroa vaikkapa kulttuurimme lippulaivan, uuden ajan kirjaston kansainvälistä suunnittelukilpailua varten? Ja joku suomalainen ylikansallinen yritys olisi antanut sille brändinsä ja sitoumuksen pitkäaikaisesta sponsoroinnista! Nyt oletetaan kaupungin ostavan omalle taidemuseolleen kansainväliset franchising-oikeudet samaan tapaan kuin hampurilaisravintoloille. Taitavat kulttuurinen itsetunto ja kaupunki-innovaatiot olla hukassa.

ELECTION CAMPAIGN IN THE CENTRE OF HELSINKI

Standing at a street-corner, talking with people, is a huge learning experience.

Most passers-by are very kind and don't ask much questions. Either they rush by or they stop for a minute, smile as a thank for a cup of coffee, grasp a brochure and hurry onwards. But some take the opportunity to bring up an issue that they have on their mind.

The absolute majority of people that I've talked with worry about the situation of the elderly and the retired: The tram or bus ticket is too expensive, even if it would mean a lot to leave the solitude of their apartment, to be able to come downtown, walk around and feel part of the city. The pension is far too small and it gets relatively smaller every year. The family members that take care of their handicapped or sick relatives are exhausted and get no help and support. There is not enough rental housing, and the rents are too high.

A man was frustrated about the position of someone who has bought a new apartment. The client has to pay for the home in advance, but once the construction company has left, it is almost impossible to make it fix anything that is not correct or properly done. A private person is far too weak a party to fight with a big developer with its professional lawyers. The man suggested that the public sector should allow free trials for private people who have to take their complaints to court.

Finland is a rich country and Helsinki is a wealthy capital. We call and consider ourselves a welfare society with universal social services. But also in the city centre, in front of the most expensive department store, there is a constant flow of people - mostly men - who don't even try to hide the fact that they have dropped outside of the societal order. With shaky hands, they take the cup of coffee, put a lot of sugar and milk into it, fill their pockets with cookies and candy, and come by the next day, again. I was watching a tired man, who was afraid to take cookies: can I take them with my dirty hands, he asked. Of course he could, his hands were not more dirty than mine.