Eurooppalaiset arvot

Viime aikojen sekavassa ja häkeltyneessä julkisessa keskustelussa viitataan usein ’eurooppalaisiin arvoihin’ ja tarpeeseen puolustaa niitä. Mutta onko meillä yhteistä ymmärrystä siitä, mitkä ovat eurooppalaisia arvoja?

Opettajia ohjataan näin: ”Vallitsevassa maailmanpoliittisessa tilanteessa eurooppalaisiksi arvoiksi nimetään demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja puolustaminen.”

Opetushallitus tarkentaa: ”Eurooppalaisten unelmaan elää rauhassa ja vapaudessa sisältyvät oleellisesti käsitteet oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään, myös niillä, jotka ovat saaneet muita heikommat eväät elämänpolulleen.”

Professori Timo Vihavainen viittaa EU:n perussopimuksessa määriteltäviin unionin arvoihin. ”Ne ovat ihmisarvon, vapauden, demokratian, tasa-arvoisuuden, laillisuuden ja ihmisoikeuksien kunnioitus, mukaan lukien vähemmistöihin kuuluvien oikeudet. Yhteisölle on luonteenomaista pluralismi, diskriminaation välttäminen, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, solidaarisuus ja miesten ja naisten tasa-arvo.”

Unionin neljällä vapaudella taas tarkoitetaan ihmisten, tavaroiden, pääomien ja palveluiden vapaata liikkuvuutta Euroopan unionin alueella. Joidenkin mielestä EU:n pitäisi olla pelkkä vapaakauppa-alue. – Eipä taida sekään riittää eurooppalaiseksi arvoksi.

"Uskottavuus ihmisoikeuspolitiikassa alkaa kotoa,” toteaa kansanedustaja Erkki Tuomioja. Hän  tuo esille eurooppalaisten arvojen verrattain lyhyen ja universaalien arvojen vielä lyhemmän historian: ”Kun mielellämme korostamme Euroopan johtajuutta ihmisoikeusasioissa on hyvä tiedostaa, kuinka nuori asia ihmisoikeuksien määrittäminen ja kunnioittaminen myös Euroopan historiassa on.” Hän mainitsee yhtenä virstanpylväänä Englannin Magna Cartan vuodelta 1215 ja brittiparlamentin 1679 hyväksymän Bill of Rights.

”Vuotta 1789 pidetään ihmisoikeuksien historiassa erityisen merkittävänä. Silloin hyväksyttiin sekä Ranskan vallankumouksen tiimellyksessä ihmisoikeuksien julistus Déclaration des droits de l’homme et du citoyen että Yhdysvaltain perustuslain kymmenen ensimmäistä Bill of rights –nimellä tunnettua lisäystä.”

Kannan aina mukanani pientä sinikantista vihkoa: Universal Declaration of Human Rights. Vasta joulukuun 10. päivänä vuonna 1948 YK:n yleiskokous, siis Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltiot hyväksyivät YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen. Silloinkin tosin mm. Neuvostoliitto ja Saudi-Arabia äänestivät tyhjää.

Tämä globaali ihmisoikeusjulistus sisältää kaikki ne tavoitteet ja arvot, jotka ovat meille pyhiä: esimerkiksi vapaus, sukupuolten tasa-arvo, yhdenvertaisuus lain edessä, syrjimättömyys, oikeus hakea turvapaikka, oikeus kansalaisuuteen.

En edelleenkään ymmärrä, mitkä arvot olisivat pelkästään eurooppalaisia.

(Teksti on julkaistu kolumnina Töölöläinen -lehdessä maaliskuun alkupuolella.)

Vapaus ja yövartijavaltio

”…pitää olla pragmaattinen, yksityistämisen vastustaminen on ideologista, yksityinen on tehokkaampi kuin julkinen, …” Näin meitä opetetaan. Menevät miehet ajavat PPP-kumppanuushankkeita, Public-Private-Partnerships. Joku keksi vielä lisätä yhden P:n, People, tekemään konseptista lutuisemman. 

Hello Caruna, hyvästi sähköverkko! Jokainen vapaan kilpailun ystävä ymmärtää, että yksityinen monopoli on julkista pahempi, se on ryöstö. Mikä julkisen infrastruktuurin pala myydään seuraavaksi? Puhelinverkot menivät jo. Kunnalliset vesilaitoksemmeko? NIitä ylikansalliset yhtiöt ostavat ympäri maailman tietoisina siitä, että julkisen vallan on lopulta aina varmistettava puhtaan veden saanti. Valinnanvapauden nimellä kaupiteltava perusterveydenhoitoko? Sairaustalot parantavat mielellään nuhakuumeita, joita kunnan terveydenhoitaja kehottaisi hoitamaan mehulla ja vuodelevolla. Kouluverkko? VR:n liikennöinti on jo kaupan, miten käy kiskojen? Tiet? 

Kyse ei ole yrittäjävihamielisyydestä vaan valtion ja kuntien roolista yleisen edun vartioina. Vapaus ei voi olla markkinoiden yksinoikeus vaan sen rinnalle tarvitaan aina veljeys ja tasa-arvo.

Yksityinen ja julkinen ovat kaksi erirotuista eläintä. Public-Private-Partnership on valaskala ja lohikäärme neuvottelemassa win-win-sopimuksesta. Ei ole kumppanuutta, elleivät kumppanit ole tasaväkisiä. Kyse on ostamisesta, myymisestä, päätösvallan siirtämisestä ja eri pelikentistä. Jalkapallo ei onnistu shakkilaudalla.

Pitää ymmärtää kummankin rooli ja hyödyntää molempien vahvuuksia. Yritysten tavoite ei ole oikeudenmukaisuus vaan voiton tuottaminen jollakin toimialalla niille, jotka ovat yritykseen sijoittaneet. Oikein! Valtion on varmistettava yrityksille reilu pelikenttä ja säännöt. Julkisen sektorin tehtävä on tuottaa lisäarvoa, hyvinvointia ja turvallisuutta jokaiselle, niin kansalaisille kuin asylymin hakijoille.

Uusliberalismi elää eikä sen tavoite ole kadonnut mihinkään: yövartijavaltio, jossa paha valtio on kutistettu minimiin ja markkinoiden näkymätön käsi tekee valinnat. Oikeus olisi silloin vahvimmalla ja demokratia olisi kaupan este.

(Teksti on julkaistu kolumnina Demokraatti-lehdessä helmikuun lopulla 2016.)

Unelma pilvenpiirtäjästä

Kaupungilla liikkuessani viihdytän joskus itseäni laskemalla, montako kerrosta rakennuksissa on. Viime vuosisadan alun taloissa oli nykyistä korkeammat huoneet. Uudemmissa saattaa olla sisäänvedetty kattokerros, jota ei kadulta näe. Kulmatalot ovat usein muita korkeampia. Monissa Helsingin taloissa on kahdeksan kerrosta. Jätkäsaaren hotellitornissa on tuplasti enemmän.

Korkeus on aina suhteellista. Jos Kirkkonummen maalaismaisemaan nousee nelikerroksisia taloja tai Kankaanpään keskustaan 10-kerroksinen torni, ne vaikuttavat todella korkeilta. Shanghain Pudongin pilvenpiirtäjäviidakossa pitää olla yli satakerroksinen erottuakseen joukosta.

Pilvenpiirtäjien historia alkoi Chicagon suuresta palosta 1871. Sen jälkeen opittiin ratkaisemaan, miten kantavat teräsrakenteet palosuojataan. Amerikkalainen herra Otis oli jo vuonna 1853 keksinyt hissin, joka oli palosuojauksen ohella toinen tekninen edellytys tornitalojen yleistymiselle.

Kilpailua siitä, missä on maailman korkein rakennus, on viime vuosikymmeninä käyty joko öljyntuottajamaissa, joissa on siirrytty kiinteistöbusinekseen, tai muissa nousevan talouden valtiossa, jotka hakevat vahvistusta brändilleen. Auringonsäteitä heijasteleva lasipintainen pilvenpiirtäjä on statussymboli, ei väliä, vaikka takapihalta alkaisi slummi.

Pilvenpiirtäjät herättävät tunteita. Moni pikkupoika ja -tyttö niistä unelmoi, jotkut vielä vanhemmallakin iällä. Onko kyse siitä, että haetaan pönkitystä egolle – kovat kundit rakentavat korkealle ja kovaa? Vai kiehtooko se, että insinööritaidon keinoin taistellaan painovoiman lakeja vastaan, vai ajatus huipulta avautuvasta näkymästä, mene tiedä. Rakennuttajien ja maanomistajien vain vaivoin peiteltyä innostusta on helpompi ymmärtää: enemmän myytäviä neliötä samalla tontilla.

Nyt kuumana käyvä keskustelu kaupungin tiiveyden huonommuudesta tai paremmuudesta johtaa helposti harhaan. Monet kuvittelevat, että mitä korkeampaa, sitä tiiviimpää. Kuitenkin esimerkiksi Pariisin, Berliinin, Kallion tai Töölön perinteinen umpikorttelirakenne on kaikkein tehokkain tapa käyttää maata. Korkeampi rakentaminen on kalliimpaa ja vaatii enemmän tilaa ympärilleen.

Manhattanin keskusta New Yorkissa on monien mielissä pilvenpiirtäjäkaupungin perikuva. Paikalla käyneet ovat kuitenkin huomanneet, että korkeat rakennukset reunustavat vain leveitä pohjois-eteläsuuntaisia avenuita. Niiden ihmisvilinä takaa katutason ravintoloille ja kivijalkakaupoille tasaisen asiakasvirran ympäri vuorokauden. Avenuita yhdistävien kodikkaiden poikkikatujen varrella on kuitenkin yleensä vain nelikerroksisia kapeita kaupunkirivitaloja pienine etupuutarhoineen.

Delhin naapurissa oleva Gurgaonin pilvenpiirtäjäkaupunki on Manhattanin täydellinen vastakohta. Siellä korkeat rakennukset seisovat keskellä laajoja pysäköintialueita ja keinokasteltuja nurmikenttiä. Ostoksille ja syömään ajetaan autolla ostoskeskukseen, eikä kaduilla ole muita kuin kastittomia jalankulkijoita.

Korkea rakentaminen on taitolaji. Se voi kertoa joko piittaamattomasta ahneudesta tai nousukasmaisesta mahtipontisuuden tavoittelusta. Se voi olla myös vastuullista maankäyttöä siellä, missä ihmisiä liikkuu paljon ja tontit ovat todella arvokkaita, esimerkiksi Keski-Pasilassa, joka on joukkoliikenteen solmukohta.

Unelma Baabelin tornista elää.

(Teksti on julkaistu Helsingin Uutisten kolumnina 18.3.2016)

• Faktalaatikko

Maailman korkein rakennus on vuonna 2010 valmistunut 163-kerroksinen Burj Khalifa Dubaissa.

Sadasta korkeimmasta pilvenpiirtäjästä 40 on Kiinassa ja 27 Arabian niemimaalla.

Manhattanille on World Trade Centerin tuhon jälkeen noussut taas pilvenpiirtäjiä. Silti korkeimpien listalla ovat edelleen 1930-luvun symbolit Empire State Building ja Chrysler Building.

Helsingin korkein on Vuosaaren 26-kerroksinen Cirrus.

Näkymä Lappiin

Oman ikkunan edessä kasvava puu on ihmiselle kallisarvoisempi kuin harvinaisinkaan jalopuu kasvitieteellisessä puutarhassa. Näin totesi Christopher Alexander, Yhdysvalloissa toiminut itävaltalaissyntyinen kaupunkiteoreetikko.

Menkää maalle, ei metsä kaupunkiin kuulu, sanovat yhdet. Toisten mielestä ainuttakaan puuta ei saa kaataa. Puisto onkin eri asia kuin metsä, se kuuluu kaupunkiin ja korkeakulttuuriin, kun taas metsä muistuttaa maaseudusta ja koskemattomasta luonnosta.

Kiinan keisarit rakennuttivat maisemapuutarhoja jo kolmisen vuosituhatta sitten. Ranskan aurinkokuningas Ludwig XIV ei näyttänyt valtaansa vain Versaillesin palatsissa vaan myös sitä ympäröivissä puistikoissa ja metsästysmailla. Japanilaiset kivipuutarhat ovat pienoiskokoon tiivistettyjä maisemia, joissa mietiskelevä katse voi harhailla.

Pariisissa on Bois de Boulogne, Roomassa Villa Borghese ja New Yorkissa Central Park. Kaikkien maailmankaupunkien sydämessä on tarunhohtoinen puisto. Siihen rajoittuvien katujen varrella ovat kaupungin hienoimmat osoitteet.

Helsingin satavuotias keskuspuisto alkaa Mannerheimin patsaan juurelta, jossa se on kivinen kaupunkitila, skeittarien näyttämö. Lapin jänkää ei kohtaa vielä postitalon kulmilla vaan keskuspuisto muuttuu asteittain kaupunkimaisesta aukiosta kulutusta kestäväksi puistoksi ja hoidettujen reittien halkomaksi metsäksi.

Kiasman edustalta laskeudutaan Musiikkitalon ja tulevan keskustakirjaston väliselle tapahtumatorille. Töölönlahden eteläpuolista, rakennusten kehystämää puistoa rakennetaan parhaillaan. Olympiastadionia ympäröi avarien kenttien urheilupuisto. Moniin suuntiin näkyvä, valkeana hohtava stadionin torni kuuluu erottamattomasti pääkaupungin brändiin.

Kiinteistöhaukat iskevät silmänsä milloin mihinkin päin Töölönlahtea, nyt Olympiastadionin ja oopperan väliseen maastoon. He haaveilevat voivansa rakentaa sinne kalliita asuntoja ja liiketilaa. Hanketta kaupitellaan kuitenkin lätkäimagolla, kukas nyt urheilurakennusta uskaltaisi vastustaa… Meille uskotellaan, ettei alue ole keskuspuistoa vaan parkkipaikka. Hämäys ei onnistu: pysäköintikenttä nimittäin muuttuu puistoksi kuorimalla asfaltti pois, mutta luksuskortteli ei katoa maantiehöylällä.

Toivottavasti Mannerheimin patsaalta avautuu aina näkymä Lappiin, ainakin sielun silmin.

(Teksti on julkaistu Helsingin Uutisten kolumnina helmikuussa 2016.)

Faktalaatikko

Helsinkiä halkoo etelästä pohjoiseen Keskuspuisto, joka alkaa keskustasta ja päättyy kaupungin rajalle Haltialaan ja Vantaanjoelle. Alue on noin tuhannen hehtaarin laajuinen ja 10 kilometriä pitkä.

Puistossa on neljä luonnonsuojelualuetta: Pitkäkosken rinnelehto, Haltialan aarnialue, Niskalan puulajipuisto ja Ruutinkosken rantalehto.

Keskuspuisto täytti sata vuotta vuonna 2014.