Kolmen ämmän vai kestävän kehityksen ministeriö?

Ministerien ja ministeriöiden nimillä spekulointi kuuluu poliittiseen ajanvietteeseen, mutta on sen takana myös kovaa valtapolitiikkaa. Kysyin pari viikkoa sitten, miksei meillä ole kaupunkitalousministeriötä, jos meillä on maatalousministeriö. Pelkästään kaupunkiministerin taloudellinen toimiala olisi paljon suurempi, muista ulottuvuuksista puhumattakaan.


Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä nosti taas esille puolueensa ikiaikaisen toiveen, että ympäristöministeriö liitettäisiin maa- ja metsätalousministeriöön (MMM). Tämä tietysti sopisi hyvin myös monien suuryritysten intressejä ajaville tahoille, jotka kuitenkin pysyvät poliittisesti korrektisti hiljaa. Joidenkin teollisuuslobbarien ja heitä myötäilevien poliitikkojen puheenparteen on aina kuulunut ympäristönsuojelun pilkkaaminen ja sen näkeminen pelkkänä esteenä voitontavoittelun tiellä. Kaikille eivät tapaus Talvivaaran opetukset ole vieläkään menneet perille.

YK järjesti ensimmäisen ympäristökonferenssin Tukholmassa 1972. Perinteisestä luonnonsuojelusta aloitettiin silloin, kun Suomen ympäristöministeriö perustettiin vuonna 1983. Maailma on niistä vuosista muuttunut. Vuonna 1992 YK järjesti Riossa kuuluisan kestävän kehityksen konferenssin, jossa korostettiin, että ympäristön, talouden ja yhteiskunnalliset kysymykset ovat kiinteästi toisiinsa nivoutuneita. Ei ole ”pelkkiä” ympäristökysymyksiä, vaan aina on kysymys myös ihmisistä, työstä, tuotantoprosesseista ja kulutuksesta.


Nykyajan ylivoimaisesti suurin haaste on ilmastonmuutos. Sitä ei voi hillitä ilman radikaalia muutosta energian tuotantoon ja sen kulutuksen vähentämiseen. Siksi Suomeen nyt viimein tarvitaan myös kestävän kehityksen ministeriö, joka ei tarkastele maailmaa pelkästään luonnonsuojelun näkökulmasta, jolloin sen näkemykset voidaan aina yrittää marginalisoida merkityksettöminä.

 

Maa- ja metsätalous on toistaiseksi valitettavasti aidan toisella puolen, se on merkittävä vesistöjen likaaja ja ilmakehän saastuttaja siinä kuin kivihiiltä käyttävä energiantuotantokin. Turpeen päästöt ovat vielä kivihiiltäkin pahemmat. Tutkijat varoittavat, että myös puupohjaiset polttoaineet vahingoittavat ilmakehää nopeammin kuin kasvava metsä ehtii sitoa hiilidioksidia.  Senkin vuoksi on mahdoton ajatus, että maa- ja metsätalous olisi saman katon alla kuin ilmastopolitiikka, vain varmistamassa kestävän kehityksen ministeriön hampaattomuuden.

 

Totuutta ei muuta edes kepun esittämä kaunisteltu muotoilu, että maa- ja metsätalouden asiat liitettäisiin ympäristöministeriöön. Silloin Suomi liittyisi banaanivaltioiden joukkoon.

Kaarin Taipale on helsinkiläinen tekniikan tohtori, joka on monia vuosia toiminut kansainvälisenä asiantuntijana YK:n kestävän kehityksen prosesseissa.

Kyllä, Rouva Kaupunkiministeri!

Jo kaksi kolmesta suomalaisesta asuu kaupunkialueilla, ja kaupunkilaisten osuus kasvaa edelleen. Läntisissä teollisuusmaissa kaupungistumisaste on 80 prosentin vaiheilla. Ennusteiden mukaan vuonna 2050 koko maailman väestöstä lähes 70 prosenttia on kaupunkilaisia. Helsingin seudulla on silloin asukkaita ehkä 600 000 nykyistä enemmän.  

Suomen haasteet on ratkaistava kaupungeissa. Talouden, tutkimuksen ja kulttuurin elinvoima syntyy kohtaamisista ja urbaanista vuorovaikutuksesta. Arvonlisä tuotetaan kaupungeissa. Siellä ovat torit, markkinat, pankit ja pörssit, yliopistot, tutkimuslaitokset, sairaalat, keskusvirastot, pääkonttorit, teatterit, konserttitalot, lentokentät ja satamat. Suomessa Helsingin seudun osuus koko maan bruttokansantuotteesta on yli kolmannes.

***

Suomi on edelleen maatalousvaltaisempi kuin vanhat EU-maat, joissa maatalouden osuus on noin kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Vuonna 2013 maa-, metsä- ja kalatalouden eli alkutuotannon osuus bruttoarvonlisäyksestä oli 2,9 prosenttia. Vertailun vuoksi pelkästään rakentamisen osuus oli 6,4 tai kiinteistöalan 12 prosenttia.

Maaseutupolitiikan merkitystä lainkaan vähättelemättä meillä on silti yhä maa- ja metsätalousministeriö – mutta ei kaupunkipolitiikkaa eikä kaupunkitalousministeriötä. Maankäytön ja liikenteen suunnittelua ohjataan ympäristöministeriöstä, asuntoasiat ovat milloin minkin ministerin salkussa, ympäristöpolitiikan kannalta keskeisiä energiakysymyksiä ratkotaan työ- ja elinkeinoministeriössä, ja kuntaministeri on aluehallintoministeri.

Ministeriöiden yhdistelyyn liittyy aina poliittisia intohimoja. Jossakin maassa on perheministeri, toisessa kestävän kehityksen ministeri, briteillä ilmastonmuutosministeri. Esimerkiksi Ranskassa, Kanadassa, Tanskassa, Sveitsissä ja Brasiliassa on ministeri kaupunkiasioille, Intiassa hänelle kuuluvat myös työllisyyskysymykset. Miksi ei Suomessa?

***

Maailmankartta on kaupunkien verkosto. Aikaisemmin oli ystävyyskaupunkeja, joissa käytiin vierailuilla. Nyt, samaan aikaan kun kaupunkeja vertaillaan lukuisilla mittareilla, ne liittoutuvat eri teemojen puitteissa, joita voivat olla ilmastonmuutoksen torjunta, hankintapolitiikka, energia tai vesihuolto.

Kansainvälisissä järjestöissä kuten maailmanpankissa ja Euroopan Unionissa onkin viime vuosikymmeninä oivallettu kaupunkien merkitys yhteisten ongelmien ratkaisijoina. YK:ssa UN-Habitat keskittyy kaupunkien kehittämiseen.

Useat syyt ovat nostaneet kaupungit globaaleille asialistoille. Yksi tekijä lienee ollut valuuttamarkkinoiden vapautuminen ja tiedonvälityksen ja rahan liikkeiden nopeutuminen. Aikaisemmin vain valtiot laskivat liikkeelle joukkovelkakirjoja, nyt niillä hankkivat rahoitusta Afrikan kaupungitkin.

Toinen tekijä on kestävän kehityksen ajatusmallin valtavirtaistuminen. Maailman luonnonvaroista suurin osa kulutetaan kaupungeissa. Siksi kestävän kehityksen taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövelvoitteet on täytettävä kaupungeissa.

Kaupunkien kansainvälisellä kilpailulla tarkoitetaan kahta asiaa; minne ulkomaiset järjestöt haluavat sijoittua tai yritykset investoida, ja minne turistit matkustavat.

Uusliberaalin tulkinnan mukaan kaupunkien rooli on luoda yrityksille suotuisa toimintaympäristö. Todellisuudessa on kyse hyvinvointikaupunkien rakentamisesta. Niiden ensisijainen tehtävä on varmistaa hyvinvointivaltion palvelut asukkailleen. Vasta silloin ne ovat hyviä sijoittumispaikkoja myös yrityksille.

Siinä kylliksi haastetta yhdelle kaupunkiministerille.

Teksti on julkaistu Demokraatti-lehden kolumnina 27.2.2015

Pöydällepanoja ja vastaesityksiä - tapaus Suur-Helsinki

Kuntapolitiikan arki tarkoittaa jokaviikkoisia valmistelupalavereita, kokouksia ja paperipinoja, toki nykyään netissä sähköisiä bittilasteja, tutustumista virkamiesten tekemiin päätösesityksiin ja niiden tarkkaa poliittista arviointia.

Esimerkkinä  - tässä tapauksessa kuvitteellisena – ehkä painavimman kaupunginhallituksen 2.3.2015 esityslistalla olevan päätösesityksen muokkaus uuteen uskoon. Tämän kyseisen päätösesityksen liitteenä on yhdeksän asiakirjaa ja tärkeimpien ruotsinnokset. Alla vastaesitykseni, joka on rakennettu kaupunginjohtajan kuntaliitosta puoltavan päätösesityksen pohjalle. Ei mitään viihdelukemista.

Kaupunginhallituksen 2.3.2015 esityslista ja alkuperäinen päätösesitys löytyvät tämän linkin takaa: http://www.hel.fi/www/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginhallitus/esityslistat/asiakirja?year=2015&ls=11&doc=Kanslia_2015-03-02_Khs_9_El

** ** **

Kaupunginvaltuuston päätettäväksi menevä asia kaupunginjohtajan esittelystä:

Erityinen kuntajakoselvitys ja kuntarakennelain mukainen yhdistymissopimus

Pantu kaupunginhallituksessa pöydälle 23.02.2015, uusi käsittely 2.3.2015

Päätösehdotus –  Kaarin Taipaleen esittämä vastaesitys:

(1) Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

(2) 1

(3) Kaupunginvaltuusto päättää  hylätä metropolialueen erityisessä kuntajakoselvityksessä valmistellun kuntarakennelain 8 §:n mukaisen yhdistymissopimuksen Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunkien sekä Sipoon kunnan välillä.

(4) 2

(5) Kaupunginvaltuusto toteaa perusteluinaan kuntajakoselvittäjien esityksestä seuraavaa:

(6) Kuntajakoselvittäjien raportissa ja yhdistymissopimuksessa ei ole esitetty riittäviä perusteluja kuntajaon muuttamisen tarpeesta eikä ole selvitetty,  miten kuntarakennelain 4 §:ssä säädetyt kuntajaon edellytykset täyttyvät.

(7) Selvitysraportti ei vastaa Helsingin kaupungin näkemystä kuntajaon muuttamisen tarpeesta. Ehdotus uudeksi kuntarakenteeksi  toisi Suur-Helsinkiin kokonaan uuden kaupunginosahallinnon, jossa kaupunginosat kuitenkin olisivat väestömäärältään keskisuuren suomalaisen kaupungin, esimerkiksi Lahden kokoisia eivätkä siten täyttäisi nykyaikaisen lähidemokratian vaatimuksia.

Samalla laajemman metropolialueen kysymykset jäisivät vaille niistä vastaavaa tahoa, jonka muodostumiselle ylivoimaisen suureksi koettu Suur-Helsinki päinvastoin toisi lisää esteitä.

(8) Yhdistymissopimus ei sisällä kaupungin näkökulmasta riittäviä linjauksia eikä yksityiskohtia yhdistymisestä päättämiseksi.

 (9) Esityksen mukainen kuntajaon muutos ja kuntien yhdistyminen on suomalaisessa kuntakentässä laajuudessaan suuri mutta yhtäältä ei silti kata todellista työssäkäyntialuetta ja toisaalta vaatii uuden hallintotason muodostamista.

(10) Eduskunnassa valmistellaan parhaillaan sote-lainsäädännön uudistusta, joka poikkeaa täysin kuntajakoselvittäjien työn aikaisesta viiden valtakunnallisen sote-alueen eriytetystä tilaaja-tuottajamallista. Uusi malli perustuu paljon pienemmille, yhdistetyille järjestämis- ja tuottajaorganisaatioille, jotka ovat kuntayhtymiä, ja rakentuu pitkälti sairaanhoitopiirien ympärille. Sen vaikutuksia kuntien henkilöstöön ja suhdetta esitettyyn Suur-Helsinkiin on tässä vaiheessa mahdotonta arvioida.

(11) Uuden kunnan muodostamisen strategiset päätavoitteet ovat yhdensuuntaiset kaupungin strategiaohjelman 2013–2016 ja sen sisältämän vision kanssa. Päätavoitteet ja visio on kuitenkin esitetty niin yleisellä tasolla, ettei niillä voida perustella Suur-Helsingin perustamista.

(12) Uuden kunnan yhdyskuntarakenteen periaatteet ovat yhdensuuntaiset kaupungin strategiaohjelman 2013–2016 tavoitteiden ja toimenpiteiden kanssa. Tavoitteet ja toimenpiteet on kuitenkin esitetty niin yleisellä tasolla, ettei niillä voida perustella Suur-Helsingin perustamista.

(13)  Asukasosallistumisen ja lähidemokratian menetelmiä on kaupungeissa kehitettävä kuntaliitoksista riippumatta.

(14) Palveluiden yleiset periaatteet ovat pääosin yhdenmukaiset kaupungin strategiaohjelman 2013–2016 tavoitteiden ja toimenpiteiden kanssa. Tavoitteet ja toimenpiteet on kuitenkin esitetty niin yleisellä tasolla, ettei niillä voida perustella Suur-Helsingin perustamista.

(15) Taloudenhoidon periaatteet ovat kansallisten julkisen talouden tavoitteiden ja kaupungin strategiaohjelman mukaiset. Espoon, Kauniaisten, Vantaan ja Helsingin taloudenhoidon periaatteet perustuvat kuitenkin hyvin erilaisiin lähtökohtiin, ja osittain tästäkin syystä on tiedossa, etteivät ne ole halukkaita liittymään Helsinkiin.

(16) Yhdistymissopimus ei ole hyväksyttävissä.

(17) Kaupunginvaltuusto toteaa lisäksi, että  tietojen puutteellisuuden ja vailla tosiasioihin perustuvia vaihtoehtovertailuja ei ole edellytyksiä järjestää Suur-Helsinkiä koskevaa kunnallista kansanäänestystä. Päinvastoin, se osoittaisi demokratian halveksuntaa. Kaupunkilaisten pitäisi ottaa kantaa kysymykseen, josta heille ei ole annettu riittävästi tietoa.