Kilpailukykyä kaikille!

Rooma, Havanna, Reykjavik, Wien, Seattle, Melbourne, Istanbul, Addis Abeba, Vancouver, Portland ja Taipei, tässä järjestyksessä. Mistä tässä mahtaa olla kysymys? Ne ovat kahvinjuonnin ystäville parhaat kaupungit maailmassa! Eipä silti, Wien, Melbourne ja Vancouver esiintyvät usein eri listojen kärjessä samoin kuin Barcelona, pohjoismaiset pääkaupungit ja muutama muu.

Kaupunkivertailujen laadinnasta on muodostunut oma konsulttiteollisuuden alansa. Riippuu mittauksen maksajasta, mitä arviointikriteerejä käytetään ja miten niitä painotetaan. Jo riittävien tietojen saaminen eri puolilta maailmaa on lähes mahdotonta. – Oslossa kummasteltiin, miksi siellä näytti pohjoismaisessa vertailussa olevan poikkeuksellisen vähän viheralueita. Syyksi paljastui, että Oslossa on kyllä runsaasti metsää, mutta konsultti oli ottanut huomioon vain puistoksi nimetyt alueet.

Oletteko viime vuosina kuulleet montakaan puheenvuoroa, jossa kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamista ei olisi nimetty tärkeimmäksi tavoitteeksi? Kaikkien on kisattava keskenään: tuotteiden, yritysten, maakuntien, maiden ja maanosien, siis kaupunkienkin.

Millainen kaupunki on globaali voittaja? Välähtääkö mielikuvissa auringossa kimaltavia pilvenpiirtäjiä, satumaisia näyteikkunoita, liikenteen ääniä, ohi kiirehtiviä ihmisiä, ilmaa sakeana menestyksen makeaa tuoksua?

Harva osaa määritellä, mitä kaupungin tai alueen kilpailukyky on. Selkeimmin sen on muotoillut The Economist –lehden tutkimusyksikkö: ”käytännössä osoitettu kyky houkutella pääomia, liiketoimintaa, osaajia ja vierailijoita” (EIU 2012).

Ongelma on siinä, että kilpailukyvyn käsite – kuten moni ajatusmalli nykyään – on lainattu yritysmaailmasta. Kunnon vertailu on mahdollista vain, jos sekä yritys A että yritys B valmistavat samaa tuotetta vertailukelpoisissa oloissa ja A tekee sen tehokkaammin kuin B. Kaupunkien vahvuus on kuitenkin niiden erilaisuudessa. Ne voivat kilpailla keskenään vain tarkkaan rajaamallaan saralla, jolla ne haluavat olla ylivertaisia – vaikka kahvinjuojien suosiosta.

Koska matkailua sanotaan maailman suurimmaksi vientiteollisuudeksi, jokaikinen kaupunki haluaa olla houkutteleva kohde. Turisteille ja kiinteistösijoittajille suunnattu ’brändäys’ perustuukin ajatukseen, että kaupunki on tuote, jota myydään.   

Frankfurt on imagoltaan eurooppalainen finanssikeskus, Rotterdam satamakaupunki, Pariisi siltojen ja rakkauden kaupunki. Kauppakeskus Iso Omena on varastanut New Yorkin tavaramerkin. Kestävät kaupunkibrändit syntyvät vain työstä ja perinteistä, niitä ei voi pihistää, ostaa eikä liimata päälle.

Yrityksille kilpailukykyisen sijaintipaikan löytäminen on riskien hallintaa. Kaupunkien strategioissa puhutaankin ”suotuisan toimintaympäristön luomisesta yritystoiminnalle”, minkä itse kukin tulkitsee tavallaan. Yksille se tarkoittaa halpaa työvoimaa, alhaista verotusta ja hampaatonta sääntelyä, jonka voi ohittaa korruptiolla.

Toisia kiinnostavat enemmän turvallinen elinympäristö, sosiaalinen tasa-arvo, korkeatasoinen terveydenhoito, hyvät koulut, monipuolinen asuntokanta, juomakelpoinen vesi, puhdas energia, luotettava tietoverkko, toimivat liikenneyhteydet ja hallinnon lahjomattomuus.

Samat asiat ovat tärkeitä myös asukkaille. Haluan uskoa, että siinä on kaupunkien todellisen kilpailukyvyn salaisuus. Jos kaupungit alistavat kehittämisensä palvelemaan yksittäisten sijoittajien sanelemia ehtoja, ne myyvät itsensä ei eniten vaan vähiten tarjoavalle.

(Demokraatti-lehdessä 23.1.2015)