IDEOLOGINEN YKSITYINEN JA PRAGMAATTINEN JULKINEN

Poliittisessa keskustelussa heitetään uusliberaalilta kenttäpuoliskolta usein väite, ettei ulkoistaminen tai yksityistäminen ole ”ideologista” vaan pelkästään ”pragmaattista”. Kriittistä vasemmistoa moititaan ideologian sekoittamisesta järkiperäisiin ratkaisuihin. 

Yksityistämistä on julkisen omaisuuden myynti yksityisille, yleensä pörssiyhtiöille. Margaret Thatcher tunnettiin privatisaation äitinä avauksestaan, jolla brittien rautatiet pantiin lihoiksi. On Suomessakin osattu. Espoo kauppasi 2001 energialaitoksensa saksalaiselle E.On -yhtiölle, joka möi osakkeet pian Fortumille. 

Ulkoistettaessa jotakin palvelua sitä ei enää tehdä itse vaan se päätetään hankkia markkinoilta ja alistetaan kilpailuttamiselle. Helsinki ostaa mm. bussiliikennettä, moni kunta sosiaali- ja terveyspalveluita. Myös yritykset ulkoistavat, ne esimerkiksi enää harvoin omistavat toimitilojaan. 

Jo sanavalinnat paljastavat, millä kenttäpuoliskolla pelataan. Puhutaan joko kaupungeista, kansalaisista ja asukkaista – tai konserneista, kuluttajista ja asiakkaista.  Yksityinen ja julkinen sektori pelaavat aivan eri säännöillä.      

                    

Osakeyhtiölaki pelkistää asian: ”Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin”. Voitonjaolle pääsee vain osakas tai ”etuasiakas”. Kunta tai valtio ei voi valikoida asukkaitaan vaan ihmisoikeudet ja peruspalvelut kuuluvat jokaiselle. Yritys voi poimia rusinat pullasta ja keskittyä ”kilpailukykyisimpiin” tehtäviin, joilla se varmistaa parhaan voiton.

Yhtiö on tilivelvollinen vain osakkailleen, mutta julkisyhteisön päätökset ovat julkisia. Suomi tai Sodankylä ei voi salata kirjanpitoaan vetoamalla kilpailuetuun, mutta yritys voi. Yrityksen päätöksiin voivat vaikuttaa vain osakkaat, mutta demokraattisen päätöksentekoprosessin kautta jokainen voi vaikuttaa Euroopan unionin, valtion ja oman asuinkuntansa asioihin. 

Yritys ei ole sidottu paikkaan vaan voi siirtää tuotantoprosessinsa osia Romaniaan tai Kiinaan, jos se on ”kilpailukykyisempää”.  Kajaani on ja pysyy Kajaanissa eikä voi vaatia asukkaitaan muuttamaan muualle.

Jos kunnalla on oma energialaitos, se voi poliittisesti evästää, miten suuri osuus energiasta on tuotettava uusiutuvista energialähteistä ja miten energia hinnoitellaan. Muuten hinta määräytyy pörssissä. 

Jos kunnassa tehdään itse päiväkotien ruoka, voidaan miettiä, voisiko lasten ateriointiin yhdistää kasvatuksellisia elementtejä tai kokeilla kasvisruokapäivää. 

Julkista palvelutuotantoa koskeva päätöksenteko pysyy avoimessa demokraattisessa kontrollissa. Ulkoistamisen puolustaja sanoo, että pitäisi vain osata määritellä ostettavan palvelun laatukriteerit kyllin tarkkaan. Mutta ulkoistettua palvelua koskeva lopullinen päätöksenteko siirtyy kuitenkin osakkaiden valitsemalle johdolle, jonka keskeisin tehtävä on maksimoida yrityksen voitto eikä pohtia, miten lasten lounas tukisi kasvua ja kasvatusta mahdollisimman monipuolisesti. 

Kun yhteisillä verovaroilla ostetaan julkisella tai yleishyödyllisellä sektorilla tuotettuja palveluita, raha pysyy yhteisen taloudenpidon piirissä. Jos taas palvelu ostetaan yritykseltä, sen voitot eivät palaudu takaisin julkistalouteen ja palveluiden kehittämiseen vaan verosuunnittelun avulla maksimoidut voitot katoavat omistajien taskuun. 

On se aika ideologista. – Yksi jatkokysymyksistä, joita pitää pohtia, on mitkä tehtävät kuuluvat julkiselle sektorille, mitkä eivät.

(Julkaistu Demokraatin kolumnina 16.5.2014)