Kaupunkivertailujen laadinnasta on muodostunut oma
konsulttiteollisuuden alansa. Riippuu mittauksen maksajasta, mitä
arviointikriteerejä käytetään ja miten niitä painotetaan. Jo riittävien
tietojen saaminen eri puolilta maailmaa on lähes mahdotonta. – Oslossa kummasteltiin,
miksi siellä näytti pohjoismaisessa vertailussa olevan poikkeuksellisen vähän viheralueita.
Syyksi paljastui, että Oslossa on kyllä runsaasti metsää, mutta konsultti oli ottanut
huomioon vain puistoksi nimetyt alueet.
Oletteko viime vuosina kuulleet montakaan puheenvuoroa, jossa
kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamista ei olisi nimetty tärkeimmäksi
tavoitteeksi? Kaikkien on kisattava keskenään: tuotteiden, yritysten,
maakuntien, maiden ja maanosien, siis kaupunkienkin.
Millainen kaupunki on globaali voittaja? Välähtääkö mielikuvissa
auringossa kimaltavia pilvenpiirtäjiä, satumaisia näyteikkunoita, liikenteen
ääniä, ohi kiirehtiviä ihmisiä, ilmaa sakeana menestyksen makeaa tuoksua?
Harva osaa määritellä, mitä kaupungin tai alueen kilpailukyky
on. Selkeimmin sen on muotoillut The Economist –lehden tutkimusyksikkö: ”käytännössä
osoitettu kyky houkutella pääomia, liiketoimintaa, osaajia ja vierailijoita”
(EIU 2012).
Ongelma on siinä, että kilpailukyvyn käsite – kuten moni
ajatusmalli nykyään – on lainattu yritysmaailmasta. Kunnon vertailu on
mahdollista vain, jos sekä yritys A että yritys B valmistavat samaa tuotetta
vertailukelpoisissa oloissa ja A tekee sen tehokkaammin kuin B. Kaupunkien
vahvuus on kuitenkin niiden erilaisuudessa. Ne voivat kilpailla keskenään vain
tarkkaan rajaamallaan saralla, jolla ne haluavat olla ylivertaisia – vaikka kahvinjuojien
suosiosta.
Koska matkailua sanotaan maailman suurimmaksi
vientiteollisuudeksi, jokaikinen kaupunki haluaa olla houkutteleva kohde. Turisteille
ja kiinteistösijoittajille suunnattu ’brändäys’ perustuukin ajatukseen, että
kaupunki on tuote, jota myydään.
Frankfurt on imagoltaan eurooppalainen finanssikeskus,
Rotterdam satamakaupunki, Pariisi siltojen ja rakkauden kaupunki. Kauppakeskus
Iso Omena on varastanut New Yorkin tavaramerkin. Kestävät kaupunkibrändit
syntyvät vain työstä ja perinteistä, niitä ei voi pihistää, ostaa eikä liimata
päälle.
Yrityksille kilpailukykyisen sijaintipaikan löytäminen on
riskien hallintaa. Kaupunkien strategioissa puhutaankin ”suotuisan
toimintaympäristön luomisesta yritystoiminnalle”, minkä itse kukin tulkitsee tavallaan.
Yksille se tarkoittaa halpaa työvoimaa, alhaista verotusta ja hampaatonta sääntelyä,
jonka voi ohittaa korruptiolla.
Toisia kiinnostavat enemmän turvallinen elinympäristö, sosiaalinen
tasa-arvo, korkeatasoinen terveydenhoito, hyvät koulut, monipuolinen
asuntokanta, juomakelpoinen vesi, puhdas energia, luotettava tietoverkko,
toimivat liikenneyhteydet ja hallinnon lahjomattomuus.
Samat asiat ovat tärkeitä myös asukkaille. Haluan uskoa, että
siinä on kaupunkien todellisen kilpailukyvyn salaisuus. Jos kaupungit alistavat
kehittämisensä palvelemaan yksittäisten sijoittajien sanelemia ehtoja, ne
myyvät itsensä ei eniten vaan vähiten tarjoavalle.
(Demokraatti-lehdessä 23.1.2015)
