DEMOKRATIAVAJE, GUGGENHEIMIN PAHIN ONGELMA

Mikä on Guggenheim-Helsinki -hankkeen pahin ongelma? Pitävien argumenttien puute, talouslaskelmien aukot, väärään suuntaan kulkevat rahavirrat, kaupunkipoliittiset virhetulkinnat, sokeus kaupunkirakenteen periaatteille, kulttuurialan tuntemattomuus vai joku muu? Ehkä sittenkin demokratiavaje.

Demokratia on yhteistä päätöksentekoa yhteisistä asioista. Guggenheim-Helsingissä on kyse julkisista resursseista: kertainvestoinneista, käyttötaloudesta ja maankäytöstä. Helsingin arvokkaimman tontin kohtalosta päätettäisiin sekä kiinteistöomaisuutena että osana Kauppatorin ’kansallismaisemaa’. On kyse siitäkin, kenen ehdoilla helsinkiläisten kotikaupunkia kehitetään.

Kun vedotaan kaupunkien kansainväliseen kilpailuun, unohtuu miksi vertailujen kärjessä pysyvät Vancouver, Wien, Bern, Toronto tai Sydney, vaikkei yhdessäkään ole Guggenheimia. Niissä voi juoda vesijohtovettä, sähkö ei katkeile, netti pelaa, julkinen liikenne sujuu, kaduilla on turvallista, viranomaisia ei tarvitse lahjoa, lapsille on hyvät koulut ja sairaanhoitoon voi luottaa. Kilpailukyky rakentuu kaikkien tarvitseman julkisen infrastruktuurin laadusta ja yhteiskunnan avoimuudesta. Mukavat ravintolat, ooppera ja konsertit ovat plussaa. Kuvataiteita harrastavat vain harvat, arkkitehtuuria ja designia vielä harvemmat.

”Miksei Helsingille kelpaa sama kuin New Yorkille, Venetsialle ja Berliinille?” Toki kelpaisi, nuo Guggenheimithan ovat täysin yksityisiä! Tervetuloa ostamaan tontti, rakennuttamaan tilat, hankkimaan kokoelmat ja näyttelyt ja maksamaan palkat ja verot! Mutta miksi kaupungin pitäisi kantaa liiketoimintaa harjoittavan säätiön riskit ja maksaa vanhentuneesta tavaramerkistä?

Samaan aikaan, kun Guggenheim-säätiö laati paksua mutta sisällöltään ohutta selvitystä, Helsingissä kokoontui kaupunginhallituksen asettama Demokratia-työryhmä. Demokratiavaje laajenee eri syistä; kuntakoko kasvaa, asiat monimutkaistuvat, syrjäytyminen ja ulkopuolisuus lisääntyvät. Miten voidaan avata päätöksentekoa voidaan ja hyödyntää asukkaiden osaamista? Kun tätä pohdittiin kaupungintalolla, viereisessä huoneessa virkamiehet tiedottivat medialle, että eiköhän se Guggenheim jo 2018 ole tuossa Katajanokalla – ennen kuin selvityksen sisällöstä oli hajuakaan saati että olisi tehty yhtään päätöstä.

- EHDOTAN HELSINGIN KAUPUNGINVALTUUSTOLLE, että se päättää koota eri osaamisalueita, elämäntapoja, arvoja ja ikäryhmiä edustavan työryhmän rakentamaan realistisia vaihtoehtoja Guggenheim-hankkeelle. Mukaan kutsutaan korkeakouluja, suuria ja pieniä firmoja, kansalaisjärjestöjä, kulttuuri-ihmisiä ja luottamushenkilöitä. Keskustelua käydään eri foorumeilla.
Vaihtoehtojen tulee perustua laajaan näkemykseen suunnasta, johon Helsinkiä halutaan kehittää. Mikä on tärkeää sen elinvoimalle? Mikä on Helsingin profiili? Mitä riskejä julkisten investointien on ensisijaisesti torjuttava? Mitä monikulttuurisuus merkitsee? Mikä on kaupungin taidemuseon tehtävä? Mitä tarpeita tuleva keskustakirjasto täyttää, mitä ei?

Tausta-aineistona voi käyttää aiemmin tärkeinä pidettyjä suunnitelmia, joita ei rahanpuutteen vuoksi ole toteutettu, kuten arkkitehtuuri- ja designmuseoiden 'välipala' ja Tanssin talo, tai etnografinen museo. Voi myös aloittaa tyhjältä pöydältä ja pohtia, mitkä ovat 2020-luvun instituutioita ja symbolirakennuksia. Tarvitaanko komea näyttelytila 1900-luvun taiteelle vai jotakin aivan muuta?
G-säätiön selvitys vei vuoden ja 2,5 mio dollaria. Helsingin työryhmälle annetaan vuosi ja 1 mio Euroa. Jos ehdotusten toteutus vaatii julkisia varoja tai tiloja, päätökset tekee uusi kaupunginvaltuusto. Tämä prosessi ylittää taatusti kansainvälisen julkisuuskynnyksen ja osoittaa, että Helsinki elää ajan hermolla.

Teksti on julkaistu Uutispäivä Demarissa helmikuun 2012 alussa. Kirjoittajan toimittama pamfletti ”Guggenheimin varjossa” julkaistiin 30.1.