(Julkaistu kolumnina Arkkitehtuuriuutisissa maaliskuun lopussa 2011)
Mitä enemmän Helsingin kaupungin ja Helsingin Sanomien ajamaa Guggenheim-projektia pohtii, sitä enemmän herää kysymyksiä. ”Lähes puolet helsinkiläisistä haluaa Guggenheim-museon”, otsikoi lehti (HS 22.2.2011). Saman asian olisi voinut sanoa toisinkin: yli puolet helsinkiläisistä EI halua Guggenheimia. Hanke on elinkeino- ja matkailupolitiikkaa, mutta sitä markkinoidaan kulttuuritekona. Innokkaimmat olettavat, että se on myös imagonrakennusta, jolla Helsinki nousisi kansainvälisissä kaupunkivertailuissa entistä korkeammalle.
Kaikki kriittiset pohdinnat on jo ennakkoon leimattu epäisänmaallisiksi. ”(Hankkeen) kaatumisella olisi helposti kielteinen vaikutus Helsingin ja Suomen maineeseen maailmalla. (…) Tätä tilaisuutta ei todellakaan kannata tuhota keskinäisellä kyräilyllä tai kuppikuntien riitelyllä.” (HS pääkirjoitus 19.1.2011) Jos joku arkkitehti rohkenisi sanoa poikkipuolisen sanan, syyksi pantaisiin pelko, että G-WOW-suunnittelijaksi kutsutaan joku ulkomaanguru. Julkisia keskustelutilaisuuksia on odoteltu turhaan. Yhteenkään hankkeen taloutta koskevista kysymyksistä ei ole saatu vastauksia.
G:n nostattamat laineet leviävät laajalle. Ikoninen G-arkkitehtuuri ei nouse ilmaiseksi. Kaupungintalolla on jo selvitetty, mitkä talot on myytävä investointirahaston kartuttamiseksi. Listalla ovat myös Tennispalatsi ja Lasipalatsi. Kaupunginhallituksen enemmistön mielestä on aivan sama, myydäänkö kruununjalokiviä vai "kiinteistömassaa", kuten alan miehet sitä nimittävät, esimerkiksi anonyymejä toimistorakennuksia. Tennari ja Lasipalatsi on kaupungin toimesta (Lasipalatsi EU-tuella juuri monipuolisen toimintaideansa ansiosta) huolella korjattu nykykuntoon ja ne tuottavat myös nettona rahaa kaupungin kassaan. Kuten Kari Raimoranta (HS 27.2.2011) totesi, jos rakennukset siirtyvät nimettömän kiinteistöinvestorin salkkuun, kaupungilla ei ole enää mitään sanomista siihen, onko niissä pelkkiä kauppoja ja kapakoita vai monipuolisempaakin toimintaa. Pikkupalatsien myynti ei siis ole pelkkää kiinteistö- ja investointipolitiikkaa vaan kaupunkipolitiikkaa.
Annettaisiinko Guggenheimille ilmaiseksi jokin keskustan arvotontti vai käytettäisiinkö hanketta jonkun huonon alueen arvon nostamiseen kuten Bilbaossa? Katajanokka ja Töölönlahti on mainittu kaupungin kaavailuissa. Asukasaktivistien näkökulmasta katsoen kummastuttaa, riemastuisivatko he museorakennuksesta, jonka hahmosta ei ole vielä mitään käsitystä. Hehän vihasivat monissa fotomontaaseissa tarkkaan kuvattua, vain kevyesti häkellyttävää wow-hotellia. Vastustusta perusteltiin myös sillä, että hotelli on suljettu rakennus. Ohikulkijan kannalta lienee yhdentekevää, poikkeaako cappuccinolla hotellin vai taidemuseon aulassa. Hotellin baari tosin taitaisi olla auki myöhempään.
Töölönlahdelle on viime aikoina ehdotettu samaan hengenvetoon Guggenheimia, uutta kirjastotaloa, maanalaista kulttuuritilaa, Aalto-yliopistoa ja mahdollisesti perustettavaa taideyliopistoa. Kannattaisiko siellä musiikkitalon ja kirjaston jälkeen vihdoin keskittyä rakentamaan kaupunkipuistoa?
Teoreettisempi kysymys on, miten tilataan juuri sellaista Arkkitehtuuria, joka takuuvarmasti lyö kaikki kansat heepnaadilla. Tarkoitushan on, että vuosittain kymmenet tuhannet turistit tungeksisivat sitä äimistelemään ja siten tukisivat pääkaupungin matkailuelinkeinoa. Frank Gehry on ilmoittanut olevansa käytettävissä, mutta entä jos hänkin on jo kyllästynyt korkkiruuveihin ja tekisi ihan tavallisen laatikon, kuten uusi New World Center Miami Beachillä. ”Konserttitalo on lasilla ja valkealla rappauksella päällystetty kuusikerroksinen laatikko, joka on arkkitehtoniselta olemukseltaan sangen vaatimaton”, kuten Los Angeles Timesin arkkitehtuurikriitikko sitä luonnehti.
Lopulta, mihin Guggenheimin hinnakkaita taideteoksia ja tavaramerkkiä tarvitaan, jos ihmiset tulevat katsomaan ennen muuta rakennusta, kuten Bilbaossa? Millainen Arkkitehtuuri tuo Helsinkiin turisteja? – Vastaus on helppo: Alvar Aallon Arkkitehtuuri.
No comments:
Post a Comment