YLE Radio 1 Ykkösaamun kolumni 15.9.2009
Amerikkalainen tuttava kävi talvella Helsingissä. Hän kysyi, pääsisikö hiihtämään. Mikäs siinä, hain kellarista sukset, vein vieraan Paloheinään ja näytin, että tuossa on latu. Vieras oli aivan ihmeissään: eikö hiihtäminen maksa mitään? Hänen oli vaikea ymmärtää, että hyvinvointiyhteiskunnan palvelut menivät näin pitkälle. Moni suomalainenkin saattaa ihmetellä urheiluun tehtäviä julkisia satsauksia. Toisaalta, urheilupuoluehan on jokaisen kunnanvaltuuston suurin puolue. Hiihtoladut ovat tuskin ensimmäisiä rakennemuutosstrategioiden tai leikkauslistojen kohteita. Niiden maksullisuudesta syntyisi liian suuri älämölö.
Nyt en kuitenkaan aio panna vastakkain kiekkokaukalon laidalla karjuvia isiä ja sänkyyn sidottuja vanhuksia. Haluan pohtia kanssanne, mistä on kyse, kun puhutaan reaalitaloudesta.
Viikko sitten YLEn TV1 ykkösaamussa Petri Kejonen haastatteli eduskunnan puhemiestä. Puhuttiin paljon talousasiaa. Sauli Niinistö toisteli moneen kertaan, että on pidettävä erillään kaksi eri taloutta, yksityinen ja julkinen. Jos yksityisellä puolella näkyykin jo nousun merkkejä, julkisen sektorin pahimmat ongelmat ja rakennemuutos ovat vasta edessä, hän sanoi.
Kansantalouden käsitteitä huonosti tuntevalle syntyi erheellinen mielikuva, että vain yksityinen sektori olisi reaalitaloutta, joka tuottaa lisäarvoa. Silloin julkinen sektori olisi todellisen talouden vastakohta, veronmaksajilta kerättävällä leikkirahalla maksettava menoerä. Julkinen taloushan on ennen muuta kuntataloutta, josta leijonanosa on terveydenhoitoa, koulutusta ja sosiaaliturvaa.
Sitten on vielä tämä finanssitalous. Viime päivien haastatteluissa on muisteltu vuoden takaisia aikoja, jolloin koko maailman paperitalous oli romahtamassa. Vakavaraisina pidettyjä rahoituslaitoksia alkoi kaatua. Helsingin Sanomien haastattelussa (13.9.2009) kova talousasiantuntija, professori Bengt Holmström painotti että ”pankkitoiminta perustuu lähes sataprosenttisesti luottamukseen eikä suinkaan tiedon määrään tai tiedon läpinäkyvyyteen.” Järkevyyttä juhlivaa maailmaamme vedättävä pörssitalous ei siis usko faktoihin vaan meklarin sinisiin silmiin!
Mutta ketä huudettiin apuun, kun finanssitalouden kuplat puhkesivat? Oliko yksityisestä sektorista finanssitalouden pelastajaksi? Ei, hätäkokouksiin kutsuttiin keskuspankkien johtajia, ministereitä ja viime kädessä veronmaksajat. Julkinen sektori ja keskuspankit pumppasivat biljoonia Euroja osakemarkkinoiden pelastamiseen, pankkien pystyssä pitämiseen, investointeihin ja heikkojen suuryritysten tukemiseen.
Entä jos joku olisi pyytänyt pientä murusta maailman vesiongelman ratkaisuun, yhtä tuhannesosaa tästä finanssitalouden pelastussummasta siihen, että saataisiin puhdasta vettä miljardille ihmiselle, jolla sitä ei ole? Ehei, se olisi ollut järjetön pyyntö! Mutta kuplatalous piti pelastaa, jotta reaalitalous voisi elpyä.
Nyt kun pörssit ovat taas nousussa, meille opetetaan, että on aika panna julkinen talous matokuurille. Mitä se tarkoittaa? Puhemies Niinistö ei toimittajan sitkeästä kyselystä huolimatta antanut yhtään esimerkkiä, mitä rakennemuutokset voisivat olla tai mitkä julkiset palvelut olisi poistettava. Ministeri Risikko ei ole ujostellut. Hänen ehdottamansa terveydenhuollon aluemalli tarkoittaisi käytännössä sitä, että nykyisiä sairaanhoitopiirejä pienemmillä alueilla erikoislääkärien palvelut ostettaisiin yksityisiltä lääkäriasemilta.
Onko niin, että kun kirurgi leikkaa pörssiyhtiön omistamassa sairaalassa, se on oikeaa reaalitaloutta, mutta kun sama kirurgi leikkaa sairaanhoitopiirin keskussairaalassa, kyseessä on epätosi talous? Ei. Entä jos reaalitalouden toimitusjohtajalle tehdään sydänleikkaus julkisessa sairaalassa, kenen kirjanpitoon hänen palautunut työkykynsä kirjataan? Tai kuka hyötyy, jos toimitusjohtajan vanhaa isää hoidetaan kaupungin palvelutalossa, eikä papalle tarvitse palkata yksityishoitajaa? Toimitusjohtaja itse on varmaan opiskellut ilmaiseksi polilla tai yliopistossa, samoin hänen henkilöstönsä. Firma on ehkä saanut SITRAlta tai TEKESiltä julkista rahaa tuotekehitykseen. Ulkoministeriö on saattanut auttaa vientiponnisteluissa.
Luulenpa, että jos julkinen talous todella ajettaisiin alas, todennäköisesti yksityissektori nostaisi kovimman haloon. Silloin se joutuisi ihan oikeasti omien tukirakenteidensa maksumieheksi.
3 comments:
"Julkinen sektori ja keskuspankit pumppasivat biljoonia Euroja osakemarkkinoiden pelastamiseen, pankkien pystyssä pitämiseen, investointeihin ja heikkojen suuryritysten tukemiseen."
Jotenkin ihmetyttää tämä sävy. Eikös se kuitenkin ole niin, että ko. "julkinen talous" (poliitikot, keskustpankit, jne.) itse päätti käyttää nuo eurot pankkien pystyssäpitämiseen. Miksi siitä sitten pitäisi syyttää ns. "reaalitaloutta"?
Nimetön: Meinaatko että reaalitalous tilanteen tajutessaan oli käärimässä hihojaan ja juuri ryhtymässä toimeen, toimarit laittamassa yksityisiä varojaan rakenteiden tukemiseen että heillä olisi reaalitalous missä ansaita jatkossakin? Että sitten yhtäkkiä julkinen talous tuli jostain nurkan takaa, sanoi että ei teidän tarvitse, antakaa me, ja vastusteluista huolimatta reaalitalous ei voinut mitään kun täysin erillinen julkinen talous halusi välttämättä asian hoitaa?
Miksi todellakin pitäisi syyttää reaalitaloutta, joka olisi kyllä asian hoitanut, jos olisi vain annettu?
HS 17.2.2010 pääkirjoitussivulla tutkijat analysoivat hyvin sitä, miten meille syötetään mielikuvia "reaalitaloudesta".
Jos ilmastopaneeli perustaisi arvionsa yhtä heiveröiseen arvailuun, se olisi romutettu aikoja sitten.
Post a Comment