RUUHKAA POLIITTISESSA KESKUSTASSA

(Uutispäivä Demarissa 30.7.2007 julkaistu mielipide - vastineena Lasse Lehtisen kirjoitukseen)

Jotkut toverit ovat olleet huolissaan siitä, että menosta ja menestyksestä unelmoivat liituraitapukuiset nuoret miehet eivät koe SDP:tä omakseen, kun se ei tarjoa ”toivoa”. Minua huolestuttaa paljon enemmän, etteivät he unelmoi globaalista oikeudenmukaisuudesta ja köyhyyden poistamisesta tai vaikkapa uusiutuvien energialähteiden täysimittaisesta käytöstä.

Yksi vaalien jälkeisen katharsis-keskustelun teemoista on ollut SDP:n paikka suhteessa poliittiseen ”keskustaan”. Puhutaan siis oikeiston ja vasemmiston välimaastosta, jossa yhä suuremman osan äänestäjistä oletetaan liikkuvan. Tälle kentälle olisivat ajaneet vasemmalta mm. ne Ladan hankkineet duunarit, joihin Lasse Lehtinen Viialaista siteeraten viittaa (Demari 19.7.2007). Oletetaan poliittisen arvomaailman riippuvan ihmisten taloudellisesta asemasta ja siihen aikaisemmin likeisesti liittyneestä luokkaidentiteetistä.

Poliittisen evoluutioteorian mukaan tehdastyöläinen ajautuisi äärivasemmalta, palkankorotus ja koulutusaste kerrallaan, ammattikoulun ja keskustapuolueen kautta kauppakorkeakouluun ja kokoomukseen. Tosin koska oikeistokin joutuu käyttämään poliittisesti korrekteja käsitteitä kuten työttömyysturva ja ympäristö, senkin on pakko kyhnätä keskustan tuntumassa ja toivoa, että joku näyttäisi olevan vielä oikeammalla.

Lehtinen esittää myös SDP:n nimenmuutosta demokraattiseksi puolueeksi. Malli löytyy vaikkapa Yhdysvalloista, joissa kaksipuoluejärjestelmä jakaa kansan viivottimen tarkkuudella puoliksi demokraatteihin ja republikaaneihin. Lehtiselle ajatus yhtenäisestä suomalaisesta vasemmistosta on silti mahdoton. USA:ssa kuitenkin koko ”vasemmisto” on yhden puolueen korkean katon alla. Vertailu eurooppalaisiin sosialidemokraatteihin on toki hankalaa, kun valtiot ja niiden lainsäädäntö ovat kehittyneet aivan eri tahdissa. On tapana sanoa, että meikäläinen kokoomuslainenkin näyttäisi jenkkien poliittisella kartalla kommunistilta, muttei sekään ole koko totuus.

En usko, että poliittisen ideologian valinta on, ainakaan enää, ensisijaisesti luokka- ja varallisuuskysymys, vaan ennen muuta arvovalinta. Yhdysvaltain demokraattipuolueeseen on perinteisesti kuulunut niin itärannikon intellektuelleja ja raharikkaita (kuten Kennedyt) kuin juutalaisia ja afroamerikkalaisia. Sekä demokraateille että sosialidemokraateille kansalaisten tasa-arvo ja julkisen sektorin yhteisvastuu hyvinvointivaltiosta menevät kaiken muun edelle, niin paikallisesti kuin globaalisti.

”Keskelle” on tungosta kuin alennusmyynnin tarjoustiskille, etenkin presidentinvaaleissa. SDP:n perinteisissä kansainvälisissä arvoissa riittää kuitenkin eväitä, ei tarvitse sortua uusliberalistisiin erikoistarjouksiin. Mutta työtä on tehtävä, että arvot löydetään uudelleen ja osataan sijoittaa tuoreina tämän ajan ja paikan viitekehityksiin.