Sammakko ja kalenteri - demarien linja

Kuolemanvakavaa ilmasto- ja energiapoliittista keskustelua on usein kevennetty kertomalla tarinaa hölmöstä sammakosta. Se ei älyä loikata pois pienellä tulella hiljalleen lämpenevästä vesipadasta, vaan nautiskelee olostaan, kunnes vesi kiehuu ja on liian myöhäistä pelastautua.

 Äskettäin saman jutun kertoi pääministeri Sipilä. Hän oli kuitenkin siirtänyt juonen toiseen ympäristöön, kuvaamaan Suomen talouden tilaa, hallituksensa kärkiteemaa.

Hyvä kertomus on yleispätevä, joten käytetäänpä sitä vielä Suomen sosialidemokraattisen puolueenkin yhteydessä. Viime viikkoina on kellistelty nousevien galluppien kädenlämpöisessä vedessä ja oltu tyytyväisiä itseemme. Jotkut ovat olleet jo hyppäämässä hallitukseenkin, vaikka kyselyitä ei tietääkseni ole tullut.

Samalla meille kaikille on selvää, että gallupnumeroiden noususta on toistaiseksi kiittäminen ennen muuta Juha Sipilän hallitusta. Se on viikosta toiseen kantanut oppositiolle hopeatarjottimella syöttejä, joihin on tartuttukin terävästi. Kovan, aiheellisen kritiikin aiheita ei ole puuttunut käsittämättömistä budjettileikkauksista, olemattomasta kaupunkipolitiikasta eikä horjahtelevasta EU-politiikasta, joilla Suomea irrotetaan pohjoismaisten sivistys- ja hyvinvointivaltioiden viiteryhmästä.

Jossakin vaiheessa opposition räksytys alkaa kuitenkin kyllästyttää kuulijoita ja menettää tehoaan. Hallituksen on liian helppo käyttää ”te vain vastustatte kaikkea” –leimakirvestä. Ollakseen uskottava, opposition on tehtävä näkyväksi oma visionsa ja piirrettävä tiekartta sen toteuttamiseksi. Vihonviimeinen demaristrategia olisi nyt miettiä, miten mielistellä mahdollisia ps-paluumuuttajia ’maahanmuuttajakriittisyydellä’.

Maassa maan tavalla, mutta mikä on sosialidemokraattisen Suomen tapa nyt ja 2020-luvulla?

Vuoden 2017 huhtikuun 9. on päivämäärä, josta aikataulua voi rakentaa taaksepäin. Silloin järjestettävissä kuntavaaleissa valitaan valtuutetut todennäköisesti täysin uuden, kaksiportaisen paikallishallinnon päätöksentekijöiksi. Vaikka puolet vastuusta siirtyisi ’pehmeän sektorin’ sote-itsehallintoalueille, kunnille jää runsain mitoin ’kovan sektorin’ valtaa.

Vuoden 2017 tammi-helmikuun vaihteessa ehditään pitää puoluekokous juuri ja juuri ennen vaalikampanjan loppukiriä. Puoluekokouksessa on siis tuhannen taalan paikka naulata sosialidemokraattisen paikallisdemokratian teesit ja tämän poliittisen liikkeen suunta.

Vuonna 2016 heti kesälomilta palattua äänestetään puoluekokousedustajista, jotta he pääsevät kiinni kokouksen päätösten ja henkilövalintojen valmisteluun. Keskustelunaiheista ei taatusti tule pulaa. Isompi ongelma on, miten osataan keskittyä olennaiseen ja ”kill your darlings” eli maltetaan luopua kaikenkarvaisista lempiaiheista, jotka harhauttavat reitiltä.

Kohta vuosi vaihtuukin. Nyt on viime hetki pohtia ja päättää, mikä meitä yhdistää, mikä taas hajottaa. Mikä erottaa meitä muista puolueista, mikä taas voisi vahvistaa punavihreää oppositiovoimaa. Missä menee kansainvälinen sosialidemokratia?

Pelkkä itsehallintoalueiden lukumäärä ei vastaa sote-kysymyksiin. Yhtä vähän kannattaa luottaa siihen, että järjestöuudistus pelastaisi suomalaisen sosialidemokratian. Suunta, sisältö ja toiminta ratkaisevat. On vaikea kuvitella paikallista, kansallista ja maailmanpoliittista tilannetta, joka vaatisi oikeudenmukaisuutta ja alati uusiutuvaa sosialidemokratiaa enemmän kuin tämä päivä ja huominen. Mutta vesi kiehuu kohta.

(Julkaistu Demokraatti-lehden kolumnina marraskuussa 2015)