Friday, May 01, 2009

VAPAUS VALITA TOISIN -keskustelualoite

Allaoleva julkilausuma julkaistiin Helsingin Sanomissa 1.5.2009.
Sen on allekirjoittanut yli 250 suomalaista, jotka näin kutsuvat mukaan avoimeen keskustelufoorumiin Kulttuuritalolla lauantaina 13.6.2009 kello 10-17

Suomalaista poliittista ilmapiiriä on pitkään vaivannut todellisia vaihtoehtoja tarjoavan demokraattisen keskustelukulttuurin puute.

Monille niin poliittisen järjestelmän piirissä kuin sen ulkopuolellakin on syntynyt tunne, ettei asioihin voi vaikuttaa. Yhteiskunta kulkee omaa rataansa ihmisten ja poliittisten toimijoiden näkemyksistä riippumatta.

Ihmisille kuuluva valta on ulkoistettu poliittisesta järjestelmästä ja todelliset päätökset muotoutuvat muualla. Kyse on sekä talouselämän korostuneesta asemasta päätöksenteossa suhteessa ihmisten ja luonnon hyvinvointiin, että ideologisesta valinnasta, jonka moni yhteiskunnassa valtaa käyttävä on tehnyt.

Vaikka pohjoismainen hyvinvointivaltio nauttii kansalaisten korkeaa arvostusta, sen uudistamisen varjolla Suomi halutaan muuttaa kilpailuvaltioksi, jossa jokainen on oman onnensa seppä. Yhteiskuntaa ei tule rakentaa markkinafundamentalismin hengessä. Suomea tulee mielestämme kehittää pohjoismaisena hyvinvointivaltiona.

Meidän mielestämme aika on kypsä muutokselle. Tuloeroja kasvattavalle ja yhteisöllisyyttä tuhoavalle uusliberalismille on vaihtoehtoja. Nykyiset naailmanlaajuiset kriisit osoittavat, että nämä vaihtoehdot ovat paitsi uskottavia, myös välttämättömiä. Kyse on poliittisesta tahdosta.

Vastuu yhteiskunnan nykytilasta sekä tulevaisuudesta on meillä kaikilla yhteisesti. Meitä kaikkia tarvitaan päätöksenteon suunnan muuttamiseksi. Tämän tiedostaminen on muutoksen alku. Muutosta ei tapahdu, jos me emme tee sitä yhdessä.

Ajamme yksinkertaisesti laajempaa demokratiaa. Kutsumme kaikkia ihmisiä mukaan luomaan Suomelle uutta tulevaisuutta. Se kumpuaa globaalista solidaarisuudesta, hyvinvoinnista, huolenpidosta ja avoimesta keskustelusta.

No comments: