Kiitos Katajanokan hotellihankkeen kriitikoille – heidän argumenttinsa ovat itse asiassa kirkastaneet minulle projektin vahvuuksia. Jos näet jotakin hanketta vastutetaan tosi kiukkuisesti (kuten tukiasuntoja Töölössä tai aikoinaan Kiasmaa) ja jos osa argumenteista on tuulesta temmattuja, vastustukselta putoaa helposti pohja. Siinä saattavat pitävätkin argumentit mennä roskikseen samassa rytäkässä.
Tänään keskustelimme silakkamarkkinoilla aktiivisten kaupunkilaisten kanssa hotellista ja muista vanhan keskustan "elävöittämishankkeista", Malisen Jouko ja minä.
Ei ole epäilystäkään, että kyse on yhdestä valtakunnan vaativimmista rakennuspaikoista. Sen symboliarvo on ihmisten mielissä lähes yhtä korkea kuin Töölönlahden. Se on jokaiselle ”minun ikioma Helsinki-maisemani”.
Mutta perustelu, että ollaan historiallisessa empire-keskustassa, ei pidä aivan paikkaansa: nyt ollaan Katajanokan puolella, jossa lähinaapurustossa sekä Aallon Enso-Gutzeitin pääkonttori että vielä uudempi ulkoministeriön rakennus ovat viime vuosisadan loppupuoliskolta, rantaviivan rakennuksista puhumattakaan.
Käsitys, että ahne hotelliketju on keksinyt tontin ja haluaa kaapata sen tehdäkseen businesta, on virheellinen. Paikka vapautui suunnittelulle sen jälkeen, kun alueelle suunniteltu designtalo -hanke kaatui omaan mahdottomuuteensa. Miksi paikalla ei voisi olla hotellia? Kuka muistaa, mikä oli nykyisen kaupungintalon alkuperäinen käyttötarkoitus? Hotelli. Myös hotellikäyttöön korjattu vanha satamamakasiini antaa koko kulmakunnalle kaivattua elämää ja sosiaalista kontrollia.
Hotellivarauksen ehdoksi asetettiin, että suunnittelussa käytettäisiin huippuarkkitehteja. Maailman parhaita nimiä etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Joku kommentaattori on arvellut Herzogin ja de Meuronin toimistoa tuntemattomaksi. Näin voi tuskin väittää sen jälkeen, kun esimerkiksi heidän suunnittelemansa Beijingin olympiastadion tuli kesällä tutuksi kautta maailman.
Esittelykuvien perusteella ärsyttää taatusti rakennuksen korkeus. Katajanokalla ei pidä tehdä samaa virhettä, mikä tehtiin Sanoma-taloa suunniteltaessa: tuli yhtä kerrosta liian korkea. Jos hotellioperaattori ilmoittaa, että hotellista tulee muuten liian pieni ja kannattamaton, pitää vain sanoa, että vahinko, ei voi mitään. Ei mahdu.
Monet rakastavat vihata Aallon Enso-taloa. Harva haluaa myöntää, että talo jatkaa hienolla tavalla Pohjois-Esplanadin arvotalojen rivistöä. Herzog & deMeuronin talo ottaa Enson viestikapulan ja jatkaa samaa pitkää ketjua tämän ajan keinoin.
Mikä olisi parempi ratkaisu? Jättää paikka silleen? Muistatteko, millainen rakennus paikalla nyt on? Käykääpä katsomassa. Onko se kansallismaiseman arvoinen?
Sitten on vielä aivan toinen kysymys, onko hanketta viety eteenpäin tämän ajan vaatimusten mukaisella avoimella prosessilla. Ei ole. Ei ole käyty keskustelua siitä, mitä tontille voisi rakentaa tai mikä toiminta tarvitsee tiloja näin hienolta paikalta. Ei ole liioin käyty julkista, kansainvälistä kilpailua sen enempää hankkeen konseptista kuin sen suunnittelusta. - Luulen, että tämä prosessikompurointi aiheuttaakin enemmän tuskaa kuin mikään muu. Kaupunkilaisilla ei ole ollut mahdollisuutta nähdä saati pohtia vaihtoehtoja. Vaihtoehdottomuuden ajan pitäisi olla ohi, vaan eipä ole.
No comments:
Post a Comment