Helsingissä yli puolet ruokakunnista on yhden hengen
talouksia. Puhutaan yksinasujista, jotka eivät välttämättä ole yksinäisiä vaan
nauttivat vapaudestaan ja riippumattomuudestaan. Toisaalta meitä murehduttavat
vanhukset, jotka asuvat yksin eivätkä kohtaa päivittäin muita kuin pikaisesti
käväisevän kotiavustajan.
Television uusi Kioski-ohjelma nosti esille
kysymyksen, miten selviävät yksinäiset nuoret, joilla ei ole paikkaa asua. Harvemmin
puhumme metsien miehistä ja naisista, asunnottomista vaeltajista, joille ei
löydy kotia. Yksinäisyys on haaste myös politiikalle.
Ei ole yhtä ainoaa yksinäisyyttä. Viisas lääkäri ja psykiatri
Ilkka Taipale on luetellut viisi yksinäisyyden lajia: siviilisäädyn mukainen
tai fyysinen yksinäisyys, ystävättömyys, yksinäisyyden tunne ja kosminen
yksinäisyys.
Siviilisääty määrittelee, onko ihminen parisuhteessa vai
naimaton. Kauhtuneeseen vanhaanpoikaan tai –piikaan viittaavan ilmauksen korvasi
sinkkuus, joka sisältää häivähdyksen turmeltuneisuutta ja toiveajattelua
villistä yöelämästä.
Siviilisääty ei kerro mitään fyysisestä yksinäisyydestä,
liittyi se sitten parisuhteeseen, sairauteen, vanhuuteen tai erakkoelämään.
Fyysiseen yksinäisyyteen on vain yksi lääke: ihon kosketus.
Hämmästyttävän moni, jopa joka neljäs sanoo, ettei
hänellä ole yhtään ystävää. Ei ole ketään, kenen kanssa jakaa ilo tai suru, ei
ketään luotettua, jolle purkaa sydäntään. Woody Allen kuvaa filmeissään lempeällä
ironialla newyorkilaista ylempää keskiluokkaa, jossa jokaisella on oma
psykiatri. ”My shrink”, oma kallonkutistaja on se puuttuva kuuntelija, jonka
voi ostaa rahalla.
Yksinäisyyden tunne on tuskin kenellekään tuntematon. Sitä ei
välttämättä koe vieraassa kaupungissa outojen ihmisten keskellä eikä
yksinäisellä kävelyllä metsässä, mutta se saattaa yllättää keskellä tuttua
ystäväjoukkoa. Ihmisen valtaa tunne vieraudesta, ettei kuulu siihen hetkeen
eikä paikkaan.
Kosminen yksinäisyys pakenee kuvauksia. Ehkä se on erityisesti
nuoren ihmisen elämäntuskaa, kokemus rakkauden täydellisestä puuttumisesta ja eristyneisyydestä.
Runoilija V.A. Koskenniemen sanoin ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä
yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.”
Ihmiset muuttavat maaseudulta kaupunkeihin ollakseen lähellä
toisia ihmisiä. Samalla he muuttavat liian tutuiksi ja ahtaiksi tulleista
ympyröistä urbaaniin elämäntapaan, jossa ei tarvitse tervehtiä vastaantulijaa
vaan saa olla yksin. Yksinäisyys on myös turvallinen verho, jonka taakse voi
piiloutua.
