EPÄPÄTEVÄ VAI SOPIMATON?

”Poliittiset virkanimitykset ovat vanhanaikaista, 70- ja 80-lukujen politiikkaa”, totesi pääministeri Stubb keskiviikkona MTV-uutisten mukaan.

Poliittiset virkanimitykset ovat ikuisuuskysymys. Kerrasta toiseen esitetään samat kysymykset ja kuullaan samat perustelut. Vakuutetaan, ettei kyseessä ole poliittinen valinta, vaikka sokea Reettakin näkee, että on se. Toistetaan samat tekopyhät julistukset, että juuri meidän puolueemme ei sellaiseen sorru vaan nuo muut. Tiedotusvälineet herkuttelevat skandaaleilla, joilla murennetaan luottamusta poliittiseen päätöksentekoon.

Ihminen voi tietenkin olla yhtä aikaa sekä poliittisesti sitoutunut että ammattitaitoinen, vaikka puolueen teltalle poikkeavaa kaupunkilaista on siitä vaikea vakuuttaa. Kiusallisempaa on puolustaa hurskastelua, että valinta on kohdistunut pätevimpään, jos on selvää, että osaajat on ohitettu ja paikalle nostettu uskollinen sotamies. Silloin tehdään hallaa paitsi päättäjien uskottavuudelle, myös kyseiselle työpaikalle. Se saa tomppelin päällikön, joka tuhoaa organisaation kehittymismahdollisuudet vuosikausiksi.

Jos minulta entisenä virkamiehenä olisi kysytty, olisin neuvonut kutsumaan Laura Rädyn lyhyen ministerikauden aikaiseksi sijaiseksi jonkun sote-viraston monissa liemissä keitetyistä johtajista. Vasta huhtikuun 2015 eduskuntavaalien jälkeen tiedetään, palaako Räty takaisin vai pannaanko virka avoimeen hakuun pätevyysvaatimuksineen. Silloin on mahdollista saada vakavasti otettavia hakemuksia ja päästä vertailemaan sekä hakijoiden poliittista painoa että ammatillista osaamista ja johtamistaitoa.

On selvää, että kaupunginjohtajat saavat tuolinsa poliittisten läänitysten perusteella kuntavaalien tuloksen perusteella, Helsingissä nykyään seitsemän vuoden määräajaksi. Heiltä kuitenkin odotetaan myös ammatillista osaamista. On sitten toinen juttu, että monen kaupunginjohtajan on vaikea nähdä itsensä virkamiehenä, joka hän meidän systeemissämme kuitenkin on.

Suomen erikoislaatuisessa järjestelmässä kaupunginjohtajat ovat kyllä poliittisia, mutta eivät kuitenkaan varsinaisia poliittisia päättäjiä vaan esittelijöitä. Kansainvälisen pormestarimallin ystävät pitävätkin parempana mallia, jossa johtajisto pannaan uusiksi aina kuntavaalien jälkeen ja ylin johto näyttää poliittiselta, on poliittista, valitaan poliittisesti ja toimii poliittisesti. Ammatillinen vastuu siirtyy virkamiehille.

Ylempien viranhaltijoiden valinnassa liikutaan nelikentässä poliittinen/sitoutumaton ja ammatillisesti pätevä/ammattitaidoton, eli vailla asianmukaista koulutusta ja riittävää työ- ja johtamiskokemusta. Media noteeraa huippunimitykset, mutta sama käytäntö koskee tietysti myös julkisuuden varjoon jäävää järjestömaailmaa, työryhmiä ja projekteja.

Jos valitsijoilla on poliittiset silmälasit, ei pidä kuvitella, ettei niitä käytettäisi valinnoissa. Yhtä sinisilmäistä on uskoa, että ammatti-ihmiset olisivat poliittisia neutreja vailla arvoja ja maailmankatsomusta. Mutta ellei päättäjillä ole halua ja kykyä erottaa oikeaa ammattiosaamista pyrkyryydestä, he ovat moraalittomia hölmöjä, jotka tuottavat yhteiskunnalle suunnatonta vahinkoa.

”Tämä ei näyttänyt hyvältä, joten tällainen korjausliike oli tehtävä”, sanoi pääministeri. Sorry, ei kyse ole vain siitä, miltä asia näyttää, vaan siitä, mitä se on.

(Teksti on julkaistu kolumnina Demokraatissa 5.9.2014)