YLE Radio 1, ykkösaamun kolumni 22.6.2010
Öljy-yhtiö BP:n hallituksen puheenjohtaja Carl-Henric Svanberg, insinööri ja Uppsalan ekonomi, seisoi viime viikolla (16.6.2010) Washingtonissa Valkoisen talon edustalla ja antoi lausunnon. Hän oli juuri tulossa pitkästä neuvonpidosta Yhdysvaltain presidentin kanssa. Barack Obama oli halunnut tietää, miten BP aikoo korvata Meksikonlahden öljykatastrofista ihmisille, taloudelle ja ympäristölle aiheutuvat vahingot. - Sattumaa tai ei, mutta BP:n Svanberg on Ericssonin entinen toimitusjohtaja, kun taas Nokian Jorma Ollila on nyt Shellin hallituksen puheenjohtaja.
Svanberg kertoi rahastoista, joiden perustamisesta presidentin palaverissa oli sovittu. Rauhoittaakseen kuulijoita hän halusi vielä korostaa yrityksensä yhteiskuntavastuullisuutta ja totesi näin: ”Kuulen joskus mainittavan, että isot öljy-yhtiöt ovat ahneita yhtiöitä, jotka eivät välitä mistään, mutta tämä ei pidä paikkaansa BP:n suhteen. Me välitämme pienistä ihmisistä.”
”WE CARE ABOUT THE SMALL PEOPLE”
Kuulijassa heräsi heti kysymys, keitä ne mahtavat olla, ne pienet ihmiset, joihin Svanberg viittasi paatoksellisin äänenpainoin, ruotsalaisella nuotilla, mutta selkeästi artikuloiden. Muutaman minuutin puheenvuoro oli ilmeisen tarkkaan harkittu ja harjoiteltu. ”Small people” ei ollut ajattelematon lipsahdus eikä se johtunut vierasta kieltä puhuvan ihmisen vaikeudesta löytää nopeasti juuri sopiva ilmaus.
Olen pahoillani, Carl-Henric, mutta en usko avustajiesi selityksiä. Seurasin puheenvuoroasi CNN-kanavan suorana lähetyksenä. Englanninkielesi on moitteetonta.
Kyse oli hybriksestä, ei kielitaidosta. Ei ole ihme, että amerikkalaiset ovat tuohtuneet lausunnosta. He ovat kokeneet sen vähättelynä ja loukkauksena, jonka perimmäinen tarkoitus oli korostaa sinun asemaasi. Olisi vallan mainiosti riittänyt, että olisit sanonut BP:n välittävän ”ihmisistä”. Carl-Henric, mahdatko elää suljetummassa luokkayhteiskunnassa kuin vastikään häitä juhlinut Ruotsin hovi? Siinä ”suurten ihmisten” maailmassa näyttäisi olevan vain osakkenomistajia. Suuri enemmistö jäisi pieninä ihmisinä sen ulkopuolelle nöyriksi kuluttajiksi ja työvoimaksi.
TUTANKHAMONIN HAUTA
Kairon egyptiläisessä museossa ovat esillä faarao Tutankhamonin haudan aarteet: kultaisina hohtavia naamioita, koruja, kantotuoleja, absoluuttisen vallan monia eri tunnusmerkkejä. Siellä on myös noin 4000 vuotta vanha veistos, jossa parin neliön kokoisella alustalla marssii suorissa riveissä 40 pientä nuubialaista sotilasta. Miehillä on lannevaatteet ja jousipyssyt. Egyptin faaraoiden työvoima oli mustasta Afrikasta tuotuja halpatyöläisiä. Pieniä ihmisiä.
Faaraoiden valta oli tullut suoraan jumalilta. Nyt siitä todistavat vain pyramidit ja museoesineet. Mihin mahtava valta ja kulttuuri ovat kadonneet? Pari vuosituhatta faaraoita myöhemmin Meksikon ylängöillä kukoisti Teotichuacánin kaupunki. Nyt siitäkin kertovat enää auringon ja kuun pyramidit ja raunioituneet palatsit. Teotichuacán alkoi rappeutua 600-luvulla. Arvellaan, että sen tuhoon oli kolme syytä: luonnonvarojen ehtyminen, yhteiskunnalliset ristiriidat ja keskitetyn vallan kriisi.
VALLAN NOUSU JA TUHO
Entä missä on nykyajan valta? Epäilemättä yhä niiden käsissä, joilla on sotavoimaa, työvoimaa, valuuttaa ja luonnonvaroja, erityisesti energialähteitä. Fortune-lehden listauksen mukaan maailman kuuden suurimman yrityksen joukossa on viisi öljy-yhtiötä. Suurin on Shell, toisena Exxon Mobil, kolmatta sijaa pitää vähittäiskaupan ketju Wal-Mart, sitten tulevat BP, Chevron ja Total.
Ihmiskunnan historiassa sata vuotta on lyhyt aika. Silti viimeksi kuluneen vuosisadan aikana on jo ehditty nähdä sekä Kiinan keisarin tuho että puhemies Maon nousu ja tuho ja sitä seurannut yltiökapitalistisen Kiinan huima nousu globaaliin poliittiseen ja talouseliittiin. Kiinan ylivoima on perustunut keskitettyyn valtaan ja pienten ihmisten loputtomiin massoihin. Mutta nyt kiinalainenkin työväki alkaa vaatia oikeuksiaan. Ja jotta Kiinalla olisi riittävästi raaka-aineita ja energiaa, siitä on tullut Afrikan uusin siirtomaaherra. On pakko kysyä, onko Kiinan viimeisin kulttuurivallankumous ollut liian raju ollakseen edellistä pitkäikäisempi.
Öljyntuottajamaiden ja öljy-yhtiöiden mahtiasema alkoi rakentua noin sata vuotta sitten, kun eurooppalaiset ja amerikkalaiset firmat löysivät mustan kullan maan uumenista. Sittemmin monet kehitysmaatkin ovat rikastuneet öljyllä, esimerkiksi Malesia ja Venezuela. Öljyvalta on perustunut teollisuusmaiden öljyriippuvuuteen, OPECin kartelliin ja raakaöljyn, uusiutumattoman luonnonvaran toistaiseksi suht' helppoon saatavuuteen. Mutta ehkä ilmastokriisi ja Meksikonlahden turman laajat talousvaikutukset saavat aikaan sen, että öljyvallan ote alkaa viimein herpaantua. Valtikka voi siirtyä niille, jotka kesyttävät auringon ja tuulen.
Valta näet katoaa yllättävän nopeasti. Kulttuureista jää jäljelle tyhjiä kuoria ja vaikenevia raunioita. Suuret johtajatkin ovat vain ”pieniä ihmisiä”, etenkin jos valta tekee sokeaksi.
No comments:
Post a Comment